Marco Bjurström: ”Vapaaehtoinen eläkevakuutus pelasti”

Yrittäjänuran alkuaikoina otettu vapaaehtoinen eläkevakuutus oli Marco Bjurströmille korona-aikojen pelastus. Nyt osa-aikaeläke helpottaa painetta tienaamiseen, vaikka tanssitunteja Marco vetää yhä yhtä paljon kuin aiemmin.
Marcon aikuisille suunnatut StepUpin Happy hour -tunnit ovat usein täynnä. Muutamat oppilaista ovat käyneet tunneilla 80-luvulta asti.

Mistä lapsuudenperheen rahaopista on ollut hyötyä?

–  Olen yrittäjäsuvusta. Meillä oli maahantuontiyritys SKS, joka toi teollisuuden komponentteja. Yrityspuhe oli siten lapsena arkipäiväistä.

1980-luvulla yritysjohdolle lanseerattiin erilaisia vapaaehtoisia eläkevakuutuksia. Kun perustimme ystävieni kanssa StepUp -tanssikoulun vuonna 1987, olin toimitusjohtajana eri yrityksissä työskennelleen faijani kautta kuunnellut erilaisia eläkekäytäntöjä. Otimme tuolloin meille vapaaehtoiset eläkevakuutukset, maksoimme sinne pieniä summia.

Reilu kolmekymmentä vuotta myöhemmin, keskellä koronaa, sain OP-Henkivakuutuksesta kirjeen, että nyt ensimmäinen eläkevakuutuksista alkaisi rullaamaan. Kysyivät, haluanko käyttöön nyt vai säästää myöhempään? Koronan keskellä se oli pelastus. Nyt olen ollut osa-aikaeläkkeellä kolme vuotta. 

Millainen oppilas olit koulussa?

– Käpylän lukion osoitteemme oli osuvasti Onnentie 18. Minulle pieni koulu sopi hyvin, sain tehdä asioita omantyyppisten oppilaiden kanssa. Opettajat kannustivat tekemään rohkeasti omia juttuja. Ne loivat itsetuntoa myöhemmille vaiheille elämässäni.

Asuin osan aikaa lukiosta isoäitini kanssa. Hän oli huolissaan siitä, miten ehdin kaiken tanssin ja näytelmäkerhojen välissä lukea kirjoituksiin? Ethän vain kuvittele olevasi hyvä? Kun kirjoitin kuusi laudaturia, hän hiljeni hetkeksi. Oli varmasti ylpeä lapsenlapsestaan. 

Miten työllistit itsesi aikuistuttuasi?

–  Tein keikkoja ja tanssiopetuksia jo nuorena. Pääsin opiskelemaan kauppakorkeakouluun ja teatterikorkeakouluun. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet vastaavan visioihini. Perustimme Kaivolan Tiinan ja Ari-Pekka Saanion kanssa StepUpin. Vanhempani eivät olleet koulujen keskeyttämisistä kauhean innoissaan. Faija haastoi, kysyi hyviä kysymyksiä, perusteluja päätökselleni. Aikuisena sain kuitenkin tehdä päätökseni itse.

Mikä innosti lähtemään mukaan nykyiseen yrityskuvioon?

–  Me kolme olimme tuolloin 20−22-vuotiaita. Meillä oli suuri tarve tehdä jotain, mihin uskoimme. Siihen aikaan showtanssia ei tunnettu tai arvostettu Suomessa − olimmekin pioneeriyritys, joka yhdisti tanssikoulun show- ja mallivälitykseen.

Oppi, jonka haluat jakaa?

–  Intohimo on avain kaikkeen, mutta mieleen jäi ensimmäisen kirjanpitäjämme neuvo. Hän sanoi, että kukaan ei tule sitten uudella bemarilla töihin. Eli älkää laittako firman rahoja kalliisiin asioihin. Olemme olleet koko yrityksen 37 vuoden olemassaolon ajan kauhean tarkkoja rahasta.

Taloudellinen tarkkuus on varmaan yksi syy siihen, että StepUp on yhä olemassa.

Intohimon lisäksi taloudellinen tarkkuus ja johdonmukainen toiminta on varmasti yksi syy, miksi olemme yhä olemassa.

Ihminen, jolta olet oppinut eniten?

– Ehkä Aira Samulinin poika Jari. Tanssin ensin Airan Rytmikkäissä, ja opin Jarilta paljon itse tanssinopettamisesta. Hän myös siirsi minulle myöhemmin omia tehtäviään ja sain sitä kautta vastuuta.

Suurin riski, jonka olet ottanut?

–  Varmaan se, että parikymppisenä heittäytyi työnantajaksi. Enää ei vain opetettu tanssia, vaan oli vastuuna saada palkat ja vuokrat maksettua. 
Oman yritykseni kautta otin taloudellisia riskejä, kun tein muutamia musikaaleja. Ne menivät penkin alle, mutta niistä ei ole enää lainan lainaa.

Ratkaisuni olivat rohkeita, mutta en silti kadu niitä. Noihinkin riskeihin varauduin.

En silti kadu niitä. Noihinkin riskeihin varauduin. Mitään ihan hölmöä ja hullua en lähtisi tekemään, vaikka ulkopuolisen mielestä jotkut ratkaisuni ovat voineet olla rohkeita. 

Miten olet ylimääräisen eläkevakuutuksen lisäksi varautunut eläkepäiviin?

–  Kun nuorena yrittäjänä tulee keikkaa, siinä tulee helposti kuolemattomuuden tunne, että tämä jatkuu ikuisesti. Siihen ei kannata tuudittautua. Voi mennä ja elää sopivasti tukka tuulessa, mutta miettiä myös vähän tulevaa. Vuosien myötä työelämä ja omakin tilanne voi muuttua.

Onneksi oma suursuosioni Bumtsibumin myötä tuli kolmekymppisenä. Rahaa tuli tuolloin ovista ja ikkunoista. Olin jo nähnyt paljon, ja pystyin pitämään pään kylmänä. Laitoin rahat omaan asuntoon ja ostin myös oman saaren Pellingistä. Taloudellisen turvan lisäksi se toi yksityisyyttä ja rauhaa hulluina vuosina. 

Miten löydät tasapainon työn ja yrittäjyyden välillä?

– Kun harrastuksesta ja suuresta rakkaudesta tulee myös bisnes, nuo asiat pitää tietoisesti erottaa. Hulluina Bumtsibum-vuosina annoin itselleni potkut StepUpin toimitusjohtajan tehtävästä, jossa Tiina on ollut sen jälkeen. Se on ollut parhaimpia vetoja, sillä Tiina on meistä rauhallisempi. Mitä isommaksi StepUp on kasvanut, se on myös pakottanut jakamaan hommia ja delegoimaan. En ole kaikessa mukana, enkä puutu kaikkeen. Olen myös pitänyt huolta siitä, että pidän 5–6 viikkoa lomaa vuodessa. 

Mikä pitää sinut liikkeellä?

– Työ on ollut rakasta, toivottavasti se näkyy ulospäin. Liikun itsekin samalla muiden takia, sillä vihaan kuntoliikuntaa. En ikimaailmassa saisi itseäni lähtemään juoksulenkille. Muutamat oppilaani ovat käyneet tunneillani 80-luvulta asti. Tanssituntien lisäksi on ollut iso asia nähdä vierestä myös oppilaiden elämää; on menty naimisiin, muutettu, saatu lapsia, käyty läpi työpaikan vaihtoja ja tragedioita. Myös suuri osa henkilökuntaa on meillä kasvaneita oppilaita, jotka ovat tulleet meille pikkulapsina.

Meidän oma StepUp-heimomme on tärkeä. Pidän nyt osa-aikaeläkkeelläkin yhtä paljon tunteja kuin aikaisemmin, ja joka toinen viikonloppu työskentelen tanssikoulun Hype-musikaalin kanssa. Välillä käyn pitämässä jonkun luennon, mutta osa-aikaeläkkeen myötä sellainen veitsi kurkulla -paine oman toimeentulon osalta on poistunut.