Nuorten yrittäjien maalausfirma on kasvun tiellä, ja se on valittu yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista – Yrityksessä ajatellaan ihmistä ennen euroja
Lisää aiheesta
LummeCon 23-vuotias toimitusjohtaja haluaa kumota erään yrittäjyyteen liittyvän myytin. Yrittäjän ei nimittäin tarvitse uhrata elämäänsä työlle.
Mitä tekee 19-vuotias rovaniemeläinen nuorimies, jolla on kokemusta maalaamisesta ja myyntityöstä? Perustaa toiminimen ja palkkaa pari työntekijää maalaushommiin.
Tällä tavoin alkoi Arvi Lumpeen yrittäjäura vuonna 2018. Nälkä yrittäjyyteen kasvoi töitä tehdessä, joten parin vuoden päästä olikin aika alkaa työskennellä isommalla pensselillä.
Osakeyhtiömuotoiseen LummeCo-yritykseen tulivat mukaan Arvi Lumpeen tuolloin 18-vuotias veli ja veljen samanikäinen kaveri. Yrittäjäkolmikon vasta täysi-ikäistyneet jäsenet olivat nuoresta iästään huolimatta ehtineet kerätä yrittäjä- ja myyntikokemusta.
Kolmen vuoden jälkeen ei voi muuta kuin todeta, että jotain on tehty oikein. Yritys on kasvanut jatkuvasti, ja viime tilikaudella liikevaihto oli jo 1,6 miljoonaa. Tällä tilikaudella on tarkoitus saavuttaa kahden miljoonan rajapyykki. Alkuperäisten kolmen yrittäjän lisäksi yrityksen kehittämisessä on nykyään mukana neljä muutakin henkilöä.
LummeCo maalaa taloja ja peltikattoja ja pinnoittaa tiilikattoja. Kesäsesonkina eli toukokuusta syyskuuhun yritys työllistää lähes 90 henkeä, joista yli 60 on maalareita. Ympärivuotisesti yrityksessä työskentelee kymmenisen henkilöä.
Yritys toimii Uudellamaalla ja Pirkanmaalla, ja tulevaisuudessa toimintaa on tarkoitus laajentaa mahdollisesti laajemmin Etelä-Suomeen.
Ihminen ennen euroja
Lumme painottaa, ettei yrittämisessä ole kyse yhden ihmisen show’sta, eikä yrityksen olisi ollut mahdollista kasvaa ja laajentua ilman osaavaa porukkaa.
– Energisiä ja lahjakkaita ihmisiä tarvitaan aivan kaikkiin tehtäviin myynnistä tuotantoon ja hallintoon.
Palveluyrityksen johtaminen edellyttää Lumpeen arvomaailman mukaan ennen kaikkea vastapuolen huomioivaa viestintää ja kohtaamista, olipa kyse työkaverista, asiakkaasta tai yhteistyökumppanista.
– Liiketoiminnan perusprosessit ja toiminnot täytyy totta kai luoda toimiviksi, mutta niissä ei onnistuta, ellei saada ihmisiä mukaan.
Näistä niin sanotusti pehmeistä asioista ei kannata puhua vähätellen. Ne tuottavat paitsi inhimillistä hyvinvointia, myös asiakastyytyväisyyttä ja lopulta myös taloudellisia tuloksia.
Sana ”arvo” toistuu Lumpeen puheessa usein, ja yksi hänen ohjenuoristaan tulee Marimekon pitkäaikaiselta omistajalta Kirsti Paakkaselta (1929–2021). Paakkasen nimittäin kerrotaan sanoneen, että jos sydän on mukana, raha seuraa perässä.
– Mielestäni hyvä lähtökohta yrittämiselle on intohimo – ihmiset ja arvot edellä, ei dollarinkuvat silmissä, Lumme muotoilee.
Lumme lisää, että psykologisen turvallisuuden tunne on tärkeää missä tahansa työssä tai ylipäätään missä tahansa vuorovaikutuksessa.
– Näistä niin sanotusti pehmeistä asioista ei kannata puhua vähätellen. Ne tuottavat paitsi inhimillistä hyvinvointia, myös asiakastyytyväisyyttä ja lopulta myös taloudellisia tuloksia.
Nuoruus on valttikortti
LummeCossa sekä yrittäjien että työntekijöiden ikä huitelee keskimäärin alle 25 ikävuodessa. Porukan nuoruus on Arvi Lumpeen mielestä ehdottomasti etu. Ensinnäkin saman ikäpolven ihmiset ajattelevat luontaisesti varsin samalla tavalla.
Toiseksi nuoret ovat sopeutuvaisia, mistä on etua muuttuvissa tilanteissa, joita maalauspuuhissa riittää. Nuorilla ei myöskään ole jääräpäisen pinttyneitä tapoja.
Kolmanneksi nuorille kannattaa ylipäätään antaa mahdollisuus näyttää, mihin he pystyvät, Lumme muistuttaa. Samalla nuorelle kannattaa antaa mahdollisuus kehittyä.
LummeCo onkin valittu Suomen parhaat työpaikat 2022 -raportissa maan 5. parhaaksi työpaikaksi pienten yritysten sarjassa. Lumme arvelee, että tähän on monta syytä.
– Hyvässä työpaikassa on mielestäni lopulta kyse aivan tavallisista ihmisten tarpeisiin ja hyvinvointiin liittyvistä asioista, kuten aidosta kohtaamisesta, arvostuksen osoittamisesta, reiluudesta ja rehellisyydestä.
Vinkkejä aloitteleville yrittäjille
Vaikka LummeCon yritystarina vaikuttaa suoraviivaisen nousujohteiselta, Arvi Lumme tekisi nykyisillä tiedoillaan joitain asioita toisin.
Ensinnäkin hän painottaa, että yrityksen tavoite ja strategia kannattaa kirjata ylös mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta fokus pysyy olennaisissa asioissa. Samoin kannattaa sopia yrityksen omistajuuteen ja vastuisiin liittyvät käytännön asiat.
Jälkiviisauden piikkiin ovat menneet myös pohdinnat siitä, että ulkopuolista rahoitusta olisi kannattanut uskaltaa hakea ajoissa riskin vähentämiseksi. Lumme rahoitti toimintaa pari ensimmäistä vuotta omalla rahalla ja tulorahoituksella.
– OP:n kanssa rahoitus järjestyi sujuvasti heti, kun tajusimme sitä pyytää. Olisi pitänyt tajuta aiemmin, Lumme tiivistää.
Nuoret yrittäjät ja yrittäjyyttä pohtivat nuoret kysyvät Lumpeelta toisinaan neuvoja yrittäjyyteen. Tärkein neuvo liittyy myönteiseen asenteeseen, itseluottamukseen ja kokeilunhaluun. Yrittäminen käy nimittäin sitä hankalammaksi, mitä vähemmän itse uskoo omaan tekemiseensä.
Jos ei itse osaa myydä, kannattaa hankkia ympärille tiimi, joka osaa homman.
Toinen tärkeä neuvo liittyy siihen, että myymisen tärkeys pitää ymmärtää, sillä yritys ei kauaa pyöri, jos kassakone ei kilise.
– Jos ei itse osaa myydä, kannattaa hankkia ympärille tiimi, joka osaa homman. Tämä pätee toki myös muihin yrityksen osaamistarpeisiin, Lumme tiivistää.
Ammattimainen tekeminen ja konkreettiset tavoitteet eivät myöskään saa muuttaa toimintaa hampaat irvessä puurtamiseksi, Lumme muistuttaa. Hyvä tekemisen meininki kannattaa säilyttää, samoin kuin pilkettä silmäkulmassa.
Lisäksi Lumme haluaa kumota erään yrittäjyyteen sitkeästi liitettävän myytin – nimittäin sen, että yrittäjä raataa yrityksessään ympäripyöreitä päiviä lopun ikäänsä.
LummeCon yrittäjät tekevät yrityksessään keskimäärin 8 tunnin työpäiviä. Arvi Lumme ehtii yrityksen pyörittämisen ohella opiskella tietojohtamista Tampereen yliopistossa.
– Väkisinkin alussa pitää tehdä paljon työtä, mutta olemme päättäneet pitää yrityksen ihmisen kokoisena.