Siperiasta Suomen kautta maailmalle – vertikaaliviljely säästää vettä, energiaa ja neliömetrejä
Lisää aiheesta
Helsinki tarjosi iFarmille otollisen maaperän maailmalle ponnistamiseen.
Joskus liikeidea saa alkunsa kysymyksestä, joka kuulostaa mahdottomalta. Ruokateknologiayritys iFarmin tapauksessa kysymys kuului, miten Siperian hyisessä ilmastossa voisi kasvattaa tuoreita vihanneksia ja marjoja.
Tavalliset kasvihuoneet olisivat olleet Siperian pakkasissa melkoisia sähkösyöppöjä, eikä ruoan kuljettaminen valtavien välimatkojen maassa ainakaan paranna tuotteiden laatua. Tällaisten pohdintojen jälkeen yrityksen perustaja Alex Lyskovsky alkoi vuonna 2017 perehtyä vertikaaliviljelyyn.
Vertikaaliviljelyllä tarkoitetaan ruoan tuottamista kontrolloiduissa olosuhteissa monessa kerroksessa. Tuotannon energian-, veden- ja ravinteiden kulutus on mahdollista saada pienemmäksi kuin perinteisessä avomaa- tai kasvihuoneviljelyssä, eikä suljetussa systeemissä tarvita myöskään torjunta-aineita.
Otollisten kasvuolosuhteiden luomisesta vastaa automatisoitu järjestelmä. Lisäksi monikerroksinen viljely säästää lattiapinta-alaa, mikä taas mahdollistaa ruoantuotannon lähellä kuluttajia tiheästi asutuilla alueilla, joissa maa on kallista. Viljelytapa sopii myös ilmansaasteista kärsiville alueille, sillä viljelmien ilmanvaihto voi toimia suljetusti.
Riittävän suuri, riittävän pieni
Kahden vuoden kehitystyön ja pilotoinnin jälkeen yritys oli valmis lähtemään tuotteineen maailmalle. Tässä vaiheessa kuvioon asteli Lyskovskyn ystävä Kirill Zelenski, nykyinen Intellectual Farms Oy:n eli iFarmin toimitusjohtaja.
Zelenskin mukaan Helsinki on erinomainen ponnahduslauta muille markkina-alueille kahdesta syystä. Ensinnäkin kaupunki on riittävän suuri, ja toiseksi sillä on hyvä maine, mikä taas oli eduksi matkalla muille markkina-alueille. Zelenski on asunut Suomessa 20 vuotta, ja hän tiesi, keihin kannattaa olla yhteyksissä.
Yrityksen katse kääntyi Helsinki Business Hubin (HBH) suuntaan. Kyseessä on Helsingin seudun elinkeinoyhtiö, joka edistää ulkomaisten yritysten sijoittumista Helsingin seudulle sekä innovaatiovetoisten yritysten kasvua ja kehittymistä alueella.
Vuonna 2018 iFarm osallistui HBH:n ja Pietarin Helsinki-keskuksen järjestämään GoTech Finlanding -nimiseen, venäläisyrityksille tarkoitettuun kilpailuun. HBH:lla kestäviin ja älykkäisiin ratkaisuihin keskittyvä asiantuntija Sonja Malin kertoo, että iFarm teki vaikutuksen hyvin paketoidulla kokonaisuudellaan.
Tämä taas poiki yritykselle HBH:n järjestämän kierroksen mahdollisten yhteistyökumppaneiden ja kaupungin edustajien pariin Suomen pääkaupunkiseudulla. Vielä vahvemman jalansijan Suomessa iFarmille toi Helsinki-vetoinen kiihdyttämö, jonne yritys valittiin mukaan 2019.
– Tarjoamamme apu liittyy vahvasti ”viidakon ymmärtämiseen” ja yhteiskunnan tulkkina toimimiseen, Malin kertoo.
Hänen mukaansa Helsingin, ja Suomen ylipäänsä, kannattaa ulkomaisia investointeja houkutellessaan keskittyä omiin kilpailuvaltteihinsa. Kun koko maassa on vähemmän asukkaita kuin monessa maailman metropolissa, Suomen eduksi kallistuu se, että tarpeellisiin kumppaneihin on helppo tutustua.
– Lisäksi yhteiskuntamme on luotettava ja ennustettava, mikä on maailmalla valtti, vaikka suomalaiset eivät sitä aina itse tule ajatelleeksi, Malin lisää.
Kasvatus mahdollista missä tahansa
Kahdessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Zelenski kertoo, että Espoossa sijaitseva iFarmin showroom on kerännyt tasaista kiinnostusta, ja tämän vuoden syksyllä yrityksen on tarkoitus avata ensimmäinen varsinainen vertikaaliviljelytila Vantaalle. 3 000 neliömetrin kasvupinta-alalla on mahdollista tuottaa lähes 9 000 kiloa syötävää kuukaudessa.
Yrityksen tuotteille on hankittu Moomin Charactersilta oikeudet Muumi-tuotemerkin käyttöön, ja iFarmin salaatteja yrttejä onkin tarkoitus markkinoida Muumimamman kasvihuone -tuotenimellä. Yritys suunnittelee useiden muidenkin viljelmien avaamista Suomeen lähivuosina, ja sillä on katse vahvasti ympäri maailmaa.
Jo tänä vuonna yritys rakentaa uusia vertikaaliviljelytiloja ympäri Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja Lähi-itää. Alun perin Siperian oloihin kehitetty viljelytapa soveltuu erinomaisesti esimerkiksi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien paahtavan kuumaan aavikkoilmastoon, jossa perinteinen kasvihuoneviljely tuottaisi kasveille liian kuumat olosuhteet ja avomaaviljely haihduttaisi valtavasti vettä.
Zelenski huomauttaa, että iFarmin teknologian etu onkin juuri siinä, että sitä voidaan hyödyntää missä tahansa, vaikka asuinrakennuksissa.
– Jos alkuinvestoinneista puhutaan, vertikaaliviljelyn vaatima teknologia on edelleen kallista. Mutta koska ruokaa voi kasvattaa tällä tavoin lähellä kuluttajaa, se vähentää tuotteen hiilijalanjälkeä, mikä taas on tulevaisuudessa aina vain tärkeämpää.