Villen vinkki viljelijöille: ”Muistakaa ennakoivat vuosihuollot”
Lisää aiheesta
Ennakoiva vuosihuolto on paras lääke, jolla työkoneet ovat iskussa kiireiseen sesonkiaikaan. Ville Vären perustama Villiosa Oy on viljelijöiden tukena, kun traktorit tarvitsevat huoltoa tai maansiirtokoneet varaosia.
Ilmastonmuutos näkyy jo maanviljelijöiden arjessa, kun sääolojen voimakkaat ääri-ilmiöt yleistyvät myös Suomessa. Pitkät kuivat kesät tai sateiset syksyt laittavat maatalouskoneet koville.
– Sääolojen vaihtelu rasittaa työkoneita. Siksi niiden ennakoiva huolto on tärkeää. Säännöllinen vuosihuolto pidentää koneiden elinkaarta ja tulee taloudellisesti edullisemmaksi, kertoo Villiosa Oy:n yrittäjä Ville Väre.
Työssään hän on huomannut, että monelta maanviljelyn ammattilaiselta koneiden säännöllinen huolto saattaa päästä unohtumaan.
– Autojakin huolletaan tietyn kilometrimäärän jälkeen, miksei siis työkoneitakin?
Väre arvioi, että huolto unohtuu helposti varsinkin niiden koneiden osalta, joita käytetään harvemmin.
– Eteeni on tullut koneita, joita ei ole huollettu moneen vuoteen. Asiakkaat eivät aina ole edes selvillä koneidensa vioista. Viimeistään ennen kiireisintä sesonkia olisi hyvä tarkistaa koneiden kunto, etteivät työt kaadu vikaantuneisiin laitteisiin, hän lisää.
Väre lupaa oman yrityksensä venyvän äärimmilleen satokausien kuumimpina hetkinä. Kylvö- ja puintiaikoina Väre pitää huolta, että hänen yrityksensä tarjoamat palvelut ovat saatavilla yötäpäivää ja asiakkaat voivat luottaa hänen tukeensa ja turvaansa konehuolloissa.
– Sesonkiaikoina ollaan tavoitettavissa, paiskitaan töitä eikä katsota kelloa. Talvella on sitten rauhallisempaa, Väre sanoo.
Ideoita konseptiin haettiin ulkomailta
Nuoresta iästään huolimatta Väre, 23, pyörittää jo toista yritystään. 15-vuotiaana perustetun kone- ja maatilaurakointiin keskittyneen yrityksen jälkeen hän käynnisti tänä kesänä uuden yrityksen Villiosa Oy:n, jonka työnjohtajaksi hän palkkasi Hannu Alanderin.
Miehet kävivät tutustumassa brittiläisiin, irlantilaisiin ja tanskalaisiin varaosamyymälöihin, joiden ratkaisujen pohjalta he alkoivat kehittää kotimarkkinoille sopivaa huolto- ja varaosaliikkeen konseptia.
Vihdissä sijaitseva traktoreiden varaosien, tarvikkeiden ja huollon erikoisliike Villiosa Oy on saanut lennokkaan startin ja myynti on kasvanut joka kuukausi.
– Nyt meitä on kolme, mutta joulun jälkeen saadaan neljäs kaveri mukaan, Väre sanoo.
Sana on kiirinyt nopeasti ja paikalliset maanviljelijät ja koneurakoitsijat ovat löytäneet Villiosa Oy:n palvelut.
Maatalouskoneiden huoltojen lisäksi yritys myy varaosia traktoreihin ja maansiirtokoneisin sekä vuokraa koneita yhteistyössä Rentin kanssa.
– Jos joltain hajoaa kone, niin meiltä saa korvaavan koneen tilalle, Väre sanoo.
Tietotaito ja moderni korjaamo kilpailuvaltteina
Väre pitää yrityksensä kilpailuvaltteina monipuolista tietotaitoa sekä modernia, tilavaa ja valoisaa korjaamoa. Vastaavia ei löydy lähimaisemista.
– Mitä paremmin palvelee, sitä enemmän saa asiakkaita. Meille tulee asiakkaita satojen kilometrien päästä varaosien perässä, hän sanoo.
Pitkänä kuumana kesänä startannut yritys sai heti reippaasti huoltotehtäviä.
– Kesällä työkoneiden tiivisteiden, ilmastointilaitteiden ja jäähdytysjärjestelmien korjaukset pitivät kiireisinä, kun oli niin kuumat ja pölyiset kelit. Kuivan kesän vuoksi satotasot olivat pieniä, eivätkä viljelijöiden työkoneet joutuneet koville, mutta kuumuus ja pöly rasittivat niitä sitäkin enemmän, Väre sanoo.
Syksyn kuluessa huoltokirjat ovat täyttyneet monipuolisista töistä aina polttimonvaihdoista moottoriremontteihin sekä työkoneiden kytkinten ja vaihteistojen huolloista, sesonkitöiden loppuun viemisestä ja valmistautumisesta lumikeleihin.
Talvella huolletaan lumikalustoa ja maansiirtopuolta.
– Sekä toivottavasti tehdään myös ennakoivia huoltoja kevättä ja kesäsesonkia varten, Väre sanoo.
Kasvun nälkää kirittävät koneiden koko ja teknologia
Väre suhtautuu optimistisesti yrityksensä tulevaisuuden näkymiin. Maanviljelijät ja urakoitsijat tarvitsevat luotettavan kumppanin, joka huoltaa koneet ja hankkii varaosat.
– Koneiden koko kasvaa ja tekniikka kehittyy. Tässä työssä pärjää, kun päivittää koko ajan omaa tietotaitoaan ja jakaa neuvoja asiakkailleen. Käymme paljon myös messuilla ja opiskelemme uutta teknologiaa, Väre sanoo.
Maatilan poikana hän on tottunut jo nuoresta huoltamaan maatalouskoneita ja viihtyy työssään.
– Huoltomies on kova konemies, hän sanoo.
Villiosa Oy:n suunnitelmiin kuuluu myös verkkokauppa tulevaisuudessa. Sen käynnistämiseen liittyy omat haasteensa.
– Viljelijöiden keski-ikä on korkea. Lehtiä luetaan vielä hanakasti. Nuoremmat viljelijät toki käyttävät jo nettiä, Väre sanoo.
Räätälöitävä työkonevakuutus auttaa turvaamaan maatilasi työkoneet, kuten traktorit, sekä niiden lisälaitteet yllättävien vahinkojen varalle. Tutustu ja pyydä tarjous! |