Suurissa vaikeuksissa olevassa yrityksessä voi olla vaikea nähdä enää isoa kuvaa. Siksi tilanteesta selviäminen on myös äärimmäisen vaativaa.

Joensuulaisen laatoitusyritys Mestarilaatoituksen perustaja Martti Matilainen tietää tämän kokemuksesta. Hänen yrityksensä kiikkui konkurssin partaalla vuonna 2008.

Matilaisen onneksi hänen ympärillään oli ihmisiä, jotka auttoivat selviämään tilanteesta. Tärkeänä apuna olivat niin tilitoimisto, tuttu liike-elämän konkari kuin yrityssaneerauksen hoitaja.

Yrityssaneeraus avuksi

Mestarilaatoitus tekee laatoitustöitä muun muassa teollisuudelle ja kunnille. Uimahallit ovat yksi keskeinen kohde.

Yrityksen vaikeudet alkoivat, kun asiakkaiden maksamattomista laskuista aiheutui kaksi suurta luottotappiota 2000-luvun puolivälissä.

– Viikossa alkoi mennä pari kolme päivää rahan kanssa puljaamiseen – kenelle maksamme ja mitä. En ehtinyt keskittyä päivittäiseen tekemiseen, jolloin ongelma syveni, Matilainen kertoo.

Heinäkuussa 2007 yritys hakeutui vapaaehtoiseen saneeraukseen eli pyrki itse saamaan asiat paremmalle tolalle. Viisi suurta velkojaa hyväksyi Matilaisen niille tekemän esityksen velkojen maksusta. Tämä helpotti arkea.

Seuraavan vuoden alussa Verohallinto alkoi kuitenkin vaatia erääntyneitä saatavia maksuun välittömästi. Kun niitä ei pystytty hoitamaan, verottaja haki Mestarilaatoitusta konkurssiin.

Matilainen oli valmis luovuttamaan. Vaikka yrityksellä riitti töitä, kassassa ei ollut tarpeeksi rahaa. Yrityssaneerausta hän ei aluksi edes harkinnut, koska arveli sen olevan raskas ja hidas prosessi. Liike-elämässä toimivat tutut saivat mielen muuttumaan.

– Asianajotoimistosta sanottiin, ettei kannata asettaa kauheasti toiveita. Vein paperit saneeraukseen hakeutumisesta käräjäoikeuteen jo aiemmin määrätyn konkurssi-istunnon aamuna.

Yllättäen verottaja perui istunnon.

Talous ja laskutus kuntoon

Konkurssiuhan välitön väistyminen toi työrauhan. Matilainen ryhtyi selvittämään ja järjestämään asioita tilitoimiston ja yrityssaneerausta hoitaneen asianajajan avulla.

Perässä laahannut yrityksen laskutus hoidettiin ajan tasalle ja kirjanpitoa selvitettiin. Matilainen tarkasteli yrityksen kuluja ja teki sen perusteella laskelmia ja budjettia. Hän valmistautui siihen, että yritys saa suoritettua kaikki maksuohjelman mukaiset maksut.

– Minulla oli erilainen asenne aivan kaikkeen. Aloin hoitaa oikeita asioita.

Varsinainen yrityssaneeraus alkoi lokakuussa, kun käräjäoikeus vahvisti sen. Siitä lähti Matilaisen mukaan pikkuhiljaa hyvä ylämäki.

Vajaat kaksi vuotta sitten yritys maksoi pois viimeiset velkansa.

– Se tapahtui kaksi vuotta etuajassa, mikä ei kuulemma ole ollenkaan tavanomaista. Halusin hoitaa maksut pois, jotta sain niin sanotun vapautuksen, Matilainen sanoo.

Takaisin tilanteen tasalle

Kun yritys ajautuu tiukkaan paikkaan, yrittäjä on helposti aivan poikki ja sokeutuu tilanteelle. Matilaisen tärkeä oppi on, että silloin kannattaa etsiä ulkopuolista apua – joku, joka arvioi ja auttaa saamaan realistisen kuvan tosiasioista.

Esimerkiksi yrityssaneerausta harkitsevan yrityksen toimintaa on pystyttävä arvioimaan raa’an rehellisesti. Onko liiketoiminta terveellä pohjalla? Entä onko yrityksellä elinmahdollisuudet saneerauksen jälkeen, esimerkiksi riittävästi kannattavia töitä?

Osa yrityssaneeraukseen päässeistä yrityksistä päätyy lopulta kuitenkin konkurssiin.

Maksuvaikeudet voivat myös horjuttaa muiden luottamusta yritykseen. Kun Mestarilaatoituksella tuli maksuviiveitä, siltä alettiin vaatia vakuuksia.

Kymmenen vuoden takaiset luottotappiot opettivat Matilaiselle, kuinka suuri merkitys laskutuksella on. Sitä ei voi jättää oman onnensa nojaan.

– Tiedän monia itseni kaltaisia yrittäjiä, joille laskutus tuppaa olemaan ongelma, vaikka siitä huolehtiminen olisi tärkeää. Nykyään meidän asiakaskunta on sellaista, ettei edes maksumuistutuksia tarvitse juuri lähettää.

Vakaalla tiellä

Matilaisen henkilökohtainen elämäkin on vaikuttanut siihen, kuinka hän on hoitanut liiketoimintaa. Hän kertoo elämänsä olleen rempallaan Mestarilaatoituksen pahimpien vaikeuksien aikaan. Hengellinen herääminen käänsi kelkan.

– Kun oma elämä rauhoittui, ei tarvinnut enää herätä joka yö neljältä tuskan hiessä. Sain varmuuden, että kaikki lähtee menemään parempaan.

Mestarilaatoitus on toiminut pian 38 vuotta. Nyt sen toiminta ja tilauskanta ovat hyvällä tolalla ja kassa vahva. Yrityksen liikevaihto on 2,5–3 miljoonan luokkaa, ja työntekijöitä on parikymmentä.

– Elokuun lopussa päättyvä tilikausi on todennäköisesti paras koko yrityksen historiassa, Matilainen kertoo.