Suomessakin on ryhdytty puhumaan yrityksen ydinlupauksesta, joka määrittelee sen olemassaolon tarkoituksen, kirjoittaa OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi Kauppalehden kolumnissaan.

Teksti Katja Keitaanniemi, toimitusjohtaja, OP Yrityspankki @KKeitaanniemi
Julkaistu 14.6.2022

Palasin toukokuun lopulla Harvard Business Schoolista, jossa olin ainoana suomalaisena opiskelemassa yhdessä 164 muun kansainvälisen yritysjohtajan kanssa.

Monista syvällisistä keskusteluista nousi johtopäätös: mikäli tuo joukko saisi päättää, maailma näyttäisi kovin erilaiselta.

Johtajuudella on iso merkitys, ja parempi huominen puhuttaa johtajia nyt kaikkialla. Tulevaisuudessa pelkkä tulos ei enää riitä, vaan yrityksiltä odotetaan aiempaa laajempaa vastuuta.

Yhteiskunnallisiin ongelmiin tarttuva suuryritysaktivismi nousi myös OP:n uusimmassa suuryritystutkimuksessa esiin vahvempana kuin koskaan aiemmin. Useampi kuin kolme neljästä vastaajasta koki polttavien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisen olevan myös heidän yrityksensä tehtävä.

Menestyspohjautuu tulevaisuudessa yhä enemmän yrityksen kulttuuriin ja sen arvoihin. Viime vuosina Suomessakin on ryhdytty puhumaan yrityksen ydinlupauksesta, joka määrittelee sen olemassaolon tarkoituksen.

Menestyminen vaatii, että yritys löytää perusliiketoimintatavoitteita laajemman ja syvemmän motiivin toiminnalleen. Lisäksi yhä useampi työntekijä haluaa yrityksen arvojen olevan linjassa heidän omien arvojensa kanssa.

Yhtenäiset arvot sekä sitouttavat työntekijöitä että parantavat yrityksen kannattavuutta. Gallupin vuonna 2021 tekemän tutkimuksen mukaan jo kymmenen prosentin parannus työntekijän kokemassa yhteydessä yrityksen ydinlupaukseen vähensi työntekijöiden vaihtuvuutta kahdeksalla prosentilla ja lisäsi yrityksen kannattavuutta yli neljällä prosentilla.

Ydinlupaus ja yrityskulttuuri eivät voi olla yksin HR:n ja brändin agendalla, vaan jokaisen yritysjohtajan tulisi tunnistaa vastuunsa näissä menestyksen kannalta keskeisissä valinnoissa.

Joudumme johtajina punnitsemaan valintojamme aina viime kädessä omien arvojemme kautta. Yrityselämän turbulenssissa saattaa kompassi herkästi heilua, mutta erityisesti silloin on tärkeää, ettei muutu ihmisenä. Kun perustamme valintamme arvoihimme, joudumme harvoin katumaan niitä jälkeenpäin.

Harward-kollega Vic Angogo oli järjestänyt kaikkien yllätykseksi jokaiselle valmistuneelle leit.

Olen kiitollinen Harvardista saamistani opeista, mutta ennen kaikkea kaikista kohtaamisista, joita opinnot tarjosivat.

Vaikka tilanne maailmalla on poikkeuksellinen, oli lohdullista huomata, että johtajia kaikkialla puhuttavat samat teemat – kulttuuri, arvot ja parempi huominen.

Maailma paranee yksi teko ja kohtaaminen kerrallaan.

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Kauppalehdessä 6.6.2022. 

Kirjoittaja on OP Yrityspankin toimitusjohtaja ja Harvardin alumni.