Suomalaiset suuryritykset näkevät toimintaympäristössään orastavia positiivisia merkkejä, selviää OP:n julkaisemasta Suuryritystutkimuksesta.
Kysynnän uskotaan virkoavan niin Suomessa kuin ulkomailla. Korkojen laskun odotetaan tuovan helpotusta sen alkaessa parantaa sekä loppukuluttajien että investointihyödykkeitä ostavien yritysten ostovoimaa. Enemmistö yrityksistä odottaa korkojen laskun vauhdittavan toimintaansa vuoden 2025 jälkimmäisellä puoliskolla. Esimerkiksi jäädytettyjä investointiaikeita saatetaan lähteä taas toteuttamaan. Nämä ajatukset toistuvat myös keskusteluissa, joita minulla on viime aikoina ollut Suomen johtavien yritysten päättäjien kanssa.
Tutkimuksemme perusteella haurasta optimismia näkyy myös siinä, että toiminnan laajentamista ja kehittämistä suunnittelevien osuus on kasvanut vuoden takaisesta aallonpohjasta. Juuri nyt suomalaisten suuryritysten tulisikin olla valmiudessa hyödyntämään edessä häämöttävä käänne suhdanteessa ja ottamaan rohkeita askelia kohti kasvua.
Vähitellen kasvavasta luottamuksesta huolimatta yhtiöiden toimintaympäristöä leimaa epävarmuus. Suomalaisten suuryritysten kilpailukenttä on kansainvälinen, eikä yksikään suuryritys ole turvassa geopolitiikan myllerryksiltä. Maailman blokkiutuminen ja kasvanut protektionismi koetaan uhaksi puolessa suuryrityksistä.
Suomalaiset suuryritykset aikovat jatkaa tuotannon siirtämistä kotimaahan ja Eurooppaan. Tuotannon ja myynnin osalta ”lähelle ja länteen” näyttäisi olevan suuryritysten johtoajatus vuodelle 2025.
Suuryritystutkimuksen perusteella sekä aineellisissa että aineettomissa investoinneissa nähdään kasvua vuodentakaisesta – vaikkakin varovaista. Suuryritykset kohdistavat nyt panoksensa ennen kaikkea nykyisiin liiketoimintoihin. Uudistumisrohkeus loistaa edelleen poissaolollaan: vain pieni osa suuryrityksistä aikoo luoda nahkansa tänä vuonna.
Poikkeuksiksi investointivarovaisuudessa nousevat panostukset tekoälyyn ja IT-hankintoihin, joita aiotaan jatkaa aiemmilta vuosilta tuttuun vauhtiin. Tämä kertoo hyvää, sillä näitä investointeja voi hyvällä syyllä pitää useimmiten ennen kaikkea uudistavina panostuksina. Uhkana bisnekselleen tekoälyä pitää vain harva suomalainen yritysjohtaja.
Talouden ja geopolitiikan turbulenssista huolimatta suomalaisten suuryritysten tila on edelleen vakaa. Strategisissa valinnoissa vuodelle 2025 tasapainoillaan nyt realismin ja orastavan optimismin välillä.
Yrityksissä luodaan kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia koko yhteiskuntaan. Siksi heikkokin toiveikkuuden tihentyminen on Suomelle suotuisa viesti.
Kirjoittaja on OP Yrityspankin toimitusjohtaja ja Harvardin alumni.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
- Onko yrityksesi huomisenkestävä? Älä sivuuta näitä viittä voimaa
- Vihreä siirtymä, valoisampi huominen – kaiken ytimessä on Suomen kilpailukyky
- ESG-asiansa hyvin hoitavilla pk-yrityksillä on nyt selkeä kilpailuetu
- Suuryritystutkimus 2024: Odottavan aika on pitkä
- Viimeaikaiset jännitteet maailmanpolitiikassa muuttavat käsitystämme siitä, mikä on vastuullista