Yhteisöllisen senioritalon asukkaat viihtyvät: ”Täällä surullisesta leskestä tuli iloinen ihminen”

Syksy enteilee aina loppua, mutta loppukin voi olla kaunis: kun aurinko paistaa aamupäivästä Arabiankadulla ruskasta hehkuvien puiden lehtiin, ne säkenöivät.

Puiden lomasta näkyy kerrostalo. Se on asunto-osakeyhtiö Loppukiri, yhteisöllinen senioritalo.

Bitte Askelund on vastassa A-rapun ovella. Hän heilauttaa kättään, ja ovi avautuu.

Kiire ei ole mihinkään tässä iässä!

Loppukirissä tällaisia asioita on mietitty: ovet aukeavat automaattisesti tai suuresta napista. Kynnyksiä ei ole, ja kaiteita on riittävästi.

Askelund ohjastaa rakennuksen aulaan, jossa käy kova puheensorina. Paikalle on kokoontunut asukkaita, sillä tarkoitus on ottaa yhteiskuva.

– Tytöt, tänne näin! yksi asukas huikkaa ja sadattelee perään:

– Kaikki on niin aamu-unisia, vaikka olisi jo vähän kiire…

– Kiire ei ole mihinkään tässä iässä! Taru Kettunen protestoi ja nauraa.

Hississä tapaamme Susan Christensenin. Hän on kotoisin Yhdysvalloista.

– Täällä on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Minä tuon diversiteettiä, hän sanoo englanniksi ja nauraa.

Vanhin asukas on 102-vuotias, nuorin hieman yli viisikymppinen.

Omanlaisensa Hitas-talo

Loppukiri on vuonna 2000 perustetun Aktiiviset seniorit ry:n projekti. Se on seniorikansalaisille suunnattu asunto-osakeyhtiö, jossa on helppoa, mukavaa ja turvallista viettää elämänsä syksyä.

Heli Stenvall on asunut Loppukirissä alusta asti, vuodesta 2006. Sitä ennen hän suunnitteli taloa kolme vuotta yhdessä muiden tulevien asukkaiden kanssa.

– Oli kivaa pohtia porukalla, millainen talo tästä tulisi, Stenvall sanoo.

Periaatteessa Loppukiri on ihan tavallinen ja tavallisen hintainen Hitas-asunto-osakeyhtiö. Se ei ole palvelutalo, eikä Loppukirissä ole mitään virallista, järjestettyä hoitopalvelua. Ainut kriteeri talon asukkaille on se, että vähintään yksi asukas ruokakunnassa on 48-vuotias.

Käytännössä Loppukiri on silti hyvin omanlaisensa paikka.

Yhteisiä tiloja harrastuksille

Kun yhteiskuva on otettu, Heli Stenvall ja Päivi Pärnänen esittelevät taloa.

Tuossa on vierashuone vaikkapa sukulaisille. Tuossa on yhteinen kodinhoitohuone. Täällä on jooga- ja jumppasali ja täällä kattoterassi sekä saunat.

Aulasta löytyvät yhteiset ruokailutilat, kirjasto, lehtienlukutila ja nurkkaus, jossa on Loppukirin bändin soittimia.

Loppukirissä asuu lähes 70 asukasta, jotka tekevät Stenvallin mukaan paljon asioita yhdessä. On rivitanssia, askartelukerhoa, tuolijumppaa, lukuhetkiä, bänditoimintaa, yhdessä kokkaamista muille asukkaille…

– Mitä kukin innostuu järjestämään ja vetämään, Stenvall sanoo.

Yhdessä tekeminen vaatii pelisäännöt. Siksi kerran kuussa pidetään yhteisökokous, jossa päätetään kaikki yhteiset asiat.

Kun yhdessä tehdään, niin samalla ystävystytään. Jutellaan kaikki maailman asiat halki ja maistellaan ruokaa.

Yhteisökokoukseen saavat osallistua kaikki Loppukirin asukkaat, myös vuokralla asuvat. Hallitus kokoontuu virallistamaan päätökset, mutta toimintavaltaa käyttää yhteisökokous. Talossa on myös isännöitsijä.

– On erittäin tärkeää, että ihmiset tietävät, miten ja milloin he voivat vaikuttaa asioihin, Stenvall sanoo.

Kaikki Loppukirin asukkaat on jaettu kuuteen arkiryhmään, joissa keskustellaan ja tehdään kunkin arkiryhmän mukaisia puuhia.

– Jaamme keskenämme joka kuudes viikko ryhmällemme lankeavat tehtävät. Olemme sitoutuneet pitämään talosta huolta, Stenvall kertoo.

Vaikka kaikki asukkaat kuuluvat johonkin ryhmään, itse toimintaan saa osallistua oman kiinnostuksen ja jaksamisen mukaan. Stenvall kuuluu keittiöryhmään, joka kokkaa Loppukirin asukkaille kolmesti viikossa ruokaa.

– Kun yhdessä tehdään, niin samalla ystävystytään. Jutellaan kaikki maailman asiat halki ja maistellaan ruokaa. Se on tosi kivaa, hän sanoo.

Rakastava vastaanotto

Päivi Pärnänen vie meidät kodinhoitohuoneeseen ja kertoo innostuneena, kuinka siellä on laitteita joka tarpeeseen, mankelista pesukoneisiin ja ompelukoneista housuprässiin.

– Miksi jokaisen pitäisi omistaa kaikki laitteet itse, kun ne voivat yhtä hyvin olla yhteiskäytössä? hän kysyy.

Pärnänen muutti Loppukiriin yhteisöllisyyden ja turvan vuoksi noin vuosi sitten. Hänen aviomiehensä oli kuollut yli 43 yhteisen vuoden jälkeen, ja Pärnäsen elämä oli rikki.

– Olin hukassa. Tiesin tästä talosta mutta jännitin kerrostaloon muuttamista. Täällä oli onneksi todella rakastava vastaanotto, ja pian surullisesta leskestä tuli iloinen ihminen.

Hän näyttää kahvikuppia, joka kuuluu Loppukirin astiastoon. Siinä lukee: ”Jos pelkäät susia, et saa sieniä”.

– Otin siitä ohjeen itselleni. Ajattelin, että minun täytyy vain uskaltaa. Ilman Loppukiriä olisin voinut jäädä araksi.

Enää elämä ei pelota. Pärnänen on saanut uusia ystäviä, joiden kanssa hän on pitänyt talossa esimerkiksi hauskoja juhlia. Vähän aikaa sitten vietettiin kuujuhlaa: asukkaat lauloivat kuuaiheisia lauluja kuun noustessa.

Pari vuotta sitten oli isot juhlat, kun yksi asukkaista täytti sata vuotta. Paikalla oli bändi, ja satavuotias päivänsankari tanssi kaikkein eniten.

Naapuria tervehditään aina

Kun kävelemme talossa, aina välillä vastaan tulee asukas. Stenvall ja Pärnänen tervehtivät kaikkia. Näyttää siltä, että kaikki tosiaan tuntevat kaikki.

Joitain ihmisiä tällainen yhteisöllisyys voisi ahdistaakin, mutta Loppukirissä yhteiseen toimintaan ei ole pakko osallistua. Jokaisen koti on täysin rauhoitettua omaa aluetta.

Yhteisö tuo kuitenkin turvaa.

– Jos on jo vähän muistisairautta tai vaikka rajallinen liikuntakyky, täällä on paljon helpompaa ja turvallisempaa asua kuin perinteisessä kerrostalossa. Muutenkin naapuriapu toimii, Stenvall sanoo.

Unto sanoi, että hänestä ei ole koskaan pidetty parempaa huolta kuin täällä.

Hänen mielestään yhteisöllisessä toiminnassa on erityisen tärkeää, että ihmiset kunnioittavat toisiaan ja käyttäytyvät hyvin.

– Eri mieltä saa olla, ja ollaankin. Mutta aina pitää tervehtiä, vaikka olisikin ollut jotain suukopua.

Miehiä on Loppukirissä selvästi vähemmän kuin naisia, mutta ne vähät ovat Stenvallin mukaan ”erinomaisia miehiä”.

– Minun ei ikinä tarvitse huolehtia siitä, missä kunnossa pyöräni on keväisin, kun eräs mies aina pumppaa renkaat täyteen.

Kuolema koskettaa joka kerta

Koska kaikki Loppukirin asukkaat ovat enemmän tai vähemmän senioreita, kuolema ei ole asukkaille vieras aihe. Se koskettaa joka kerta.

Heli Stenvall muistaa, kuinka ensimmäinen hänelle läheinen asukas, Unto, kuoli. Unto oli orpo, joka oli asunut ulkomailla, kunnes tuli viettämään eläkepäiviään Loppukiriin.

– Unto sanoi, että hänestä ei ole koskaan pidetty parempaa huolta kuin täällä, Stenvall sanoo.

Unto oli kuin Arabiankadun puut ruskassa: elämän syksyssä, elämää roihuten.