Aitoa puuta, kotimainen ja kuusentuoksuinen. Ne ovat tavallisimmat kriteerit, kun suomalainen lähtee joulukuusikaupoille.

– Suomessa suosituin joulukuusi on tavallinen kotimainen metsäkuusi, kertoo Joulupuuseura-yhdistyksen puheenjohtaja, itsekin kuusia viljelevä metsänhoitaja Juha Ruuska.

Tummanvihreä metsäkuusi on Suomessa ainoa luonnonvaraisesti kasvava kuusilajike. Sitä kasvatetaan eniten myös kotimaisilla joulukuusiviljelmillä. Viime vuosina suosiotaan joulukuusina ovat lisänneet myös uudemmat lajikkeet omorika eli serbiankuusi ja mustakuusi, joita kasvatetaan kotimaassa.

Omorikan tunnistaa hieman metsäkuusta pidemmistä neulasista, jotka ovat pehmeämpiä kuin metsäkuusella. Mustakuusi on puolestaan väriltään tummanharmahtava, jopa hieman sinertävä, kooltaan usein muita kuusilajeja kapeampi ja pienempi ja luonnostaan kartion mallinen.

– Metsäkuusen tuoksu on voimakas. Esimerkiksi allergikot etsivät usein mustakuusta, joka on lähes tuoksuton eikä aiheuta hajuherkille oireita. Myös serbiankuusi voi sopia allergikoille miedomman tuoksunsa vuoksi. Mustakuusi mahtuu kapeutensa vuoksi myös pienempiin tiloihin kuin tavallinen metsäkuusi.

Kotimaisen tunnistaa lajikkeesta

Kotimainen joulukuusi on ekologinen valinta, sillä sen hiilijalanjälki on pieni. Se tuodaan viljelijältä kuluttajalle läheltä ja kasvaessaan se sitoo hiiltä.

– Suomessa joulukuusiviljelmillä käytetään vain hyvin vähän tai ei ollenkaan lannoitteita eikä lainkaan torjunta- tai homeenestoaineita, joilla ulkomailta tuotavat joulupuut on usein käsitelty, kertoo metsätalousyrittäjä ja “kuusifarmari” Jarmo Sirola Treefarm-yrityksestä.

Ulkomaisia joulupuita myyvät Suomessa tyypillisesti isot ketjut. Ulkomailta tuodaan yleisimmin metsäkuusta muistuttavaa, mutta hopeisempaa sekä tyvestä leveämpää ja muhkeampaa kaukaasianpihtaa eli abies normandianaa.

Amerikkalaistyylisen muhkean joulupuun voi hankkia myös kotimaisena versiona. Monilla kuusifarmeilla kasvatetaan esimerkiksi tavallisista metsäkuusista eri kokoja, niin kapeampia kuin tuuheita ja korkeitakin.

– Hyvällä hoidolla ja usein leikkaamalla voi vaikuttaa kuusen muotoon, Sirola tietää.

Huonekuusi ilahduttaa joulun jälkeenkin

Trendikäs vaihtoehto joulukuuselle on ruukussa kasvava pieni huonekuusi. Vaaleanvihreä ja pehmeäneulainen huonekasvi on kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Huonekuusi kasvaa valoisassa paikassa ja oikein hoidettuna ympäri vuoden, mutta jouluna sen voi koristella vaikkapa valoketjulla ja kevyillä koristeilla.

Huonekuusi sopii pienempiin lastenhuoneeseen tai joulusisustukseen myös joulukukkien tai joulukuusen kaveriksi.

Musta muovikuusi on dramaattinen vaihtoehto

Muovikuusissa trendikästä ovat nyt vihreän värin vaihtoehdot, jotka valitaan sisustukseen sointuvaksi. Pari vuotta sitten kauppoihin ilmestyi mustia muovikuusia, jotka sisustusmedioiden ja -blogien mukaan sopivat erityisesti graafiseen mustavalkoiseen sisustukseen.

Tänä jouluna mustien muovikuusien valikoima on kasvanut entisestään. Myös muita värivaihtoehtoja, esimerkiksi valkoisia, harmaita ja hopeisia muovikuusia, on tarjolla aiempaa enemmän. Erivärisistä muovikuusista voi kotiin tehdä esimerkiksi yhden puun sijaan kuusimetsän.

Puolikas joulukuusi

Jos kotisi on ahdas, ei haittaa, sillä ratkaisu löytyy myös pieneen tilaan: puolikas joulukuusi on nimensä veroinen. Sen saa kätevästi asetettua aivan kiinni seinään, sillä kuusesta puuttuu toinen puoli. Muovisia puolikkaita joulukuusia on verkkokaupat pullollaan eri väreissä.

Jos mielii aitoa kuusta, joka ei vie paljon tilaa, pyydä kuusikauppiaalta toispuolinen kuusi. Toiselta puolelta tuuhean kuusen voi näppärästi asetella huoneen kulmaan.

Muista juottaa kuusta

Aitoa joulukuusta kannattaa hoitaa oikein, jotta se säilyy hyvänä koko joulun ajan. Kuljeta kuusi kotiin varoen ja kovalla pakkasella sulata kuusi hitaasti: ennen sisälle viemistä anna puun sulaa viileämmässä välitilassa, esimerkiksi autotallissa tai varastossa.

Ennen jalkaan laittamista sahaa puun tyvestä noin sentti pois, jotta saat siihen uuden imupinnan. Tavallinen huonekuusi imee jopa kolme litraa vettä joka päivä, joten muista juottaa kuusta joka päivä. Jos tyvi kuivuu kunnolla, kuusi ei enää ime vettä ja pudottaa neulaset.

Joulun jälkeen hävitä joulukuusi oikein: vie se keräyspisteeseen, jätteidenlajitteluasemalle tai pilko pieneksi ja polta tulisijassa.