Taas on se aika vuodesta, kun joulukuusi pitäisi saada ulos kodista ilman, että havunneulasia saa etsiä vielä juhannuksena. Kokosimme helpot keinot viedä kuusi ulos.
Jouluisin valmistettavan ruoan paistorasvat voivat pahimmillaan aiheuttaa viemäritukoksen, ja johtaa vesivahinkoon. Putkistovuodot ja -tukkeumat ovat viime jouluina olleet kotitalouksien kukkarolle useimmiten kallein vahinkoilmiö.
Joulun pyhät osuvat tänä vuonna viikonloppuun, joten jouluvapaat jäävät monella vähäisiksi. Mitä, jos jättäisin perinteiset kyläkäynnit tänä jouluna jväliin ja olisit kotona? Keräsimme yhteen seesteisen joulun vinkit.
Säästöhaasteen loppusuora häämöttää jo, ja joulu tulla jolkuttaa kintereillä! Vielä ehdit tehdä suunnitelmat, joilla oma talous pysyy plussalla joulun yli.
Joulu tuo mukanaan yhdessä olemisen riemua, mutta myös lahjastressiä. Listasimme viisi vinkkiä, joilla joululahjaostoksista selviää tänä vuonna nopeammin ja edullisemmin.
Tänä jouluna hankitaan kaikille lahjansaajille osuvat hittilahjat, joita löytyy eri kukkaroille sopivissa hintaluokissa. Kokosimme 15 lahjaa tunnelmointiin, halipulaan, kilpailuhenkiselle, leikkisälle ja tee itse -tyypille.
Yksi haluaa, että koti kiiltää viimeistä nurkkaa myöten jouluaattoaamuna. Toinen toteaa, että joulu ei ole siivousjuhla vaan täydellistä aikaa rentoutua. Valitse tapasi tehdä joulusiivous sen mukaan, miten paljon sinulla on aikaa ja halua. Eikä aina tarvitse siivota itse – lue mitä siivous maksaa ja millaista tukea siihen voi saada.
Moni meistä miettii nyt omaa sähkönkulutustaan tarkasti. Joulusesonkiin liittyy sähkösyöppöjä kinkunpaistosta joulusaunaan. Mistä kannattaa oikeasti säästää ja miten? Asiantuntija vinkkaa.
Pikkujoulut, itsenäisyyspäivä, joulu ja uusivuosi käyvät kukkaron päälle – varsinkin, kun hinnat nousevat. Arjen asiantuntijat vinkkaavat, miten he budjetoivat ja varautuvat juhlakauteen.