Oma omistusasunto on monen arvokkain omaisuus, ja omaisuudesta olisi hyvä pitää huolta. Moni ehkä ajattelee, että riittää, kun itse huolehtii itse asunto-osakkeensa kunnosta.

Oletko koskaan pohtinut, kuinka iso merkitys isännöitsijällä on asuntosi arvon säilymiseen?

– Hyvän isännöinnin merkitystä asunnon omistamiseen ja asunnon arvon säilymiseen ei aina täysin ymmärretä. Isännöitsijä huolehtii kiinteistöjen kunnossapidosta ja niiden hoidosta niin, että asuntojen arvo säilyy tai joissakin tapauksissa voi nousta, sanoo vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa Isännöintiliitosta.

– Hyvä isännöinti pitää myös asumiskustannukset kohtuullisina huolehtimalla, että taloyhtiö saa tarvitsemansa palvelut sopivaan hintaan.

Isännöitsijä huolehtii taloyhtiön pyörittämisestä

Taloyhtiössä isännöitsijän tärkein tehtävä on huolehtia, että hallinto toimii. Isännöinti hoitaa taloyhtiön hallituksen ja yhtiökokousten järjestelyt sekä kokouskutsut, ja huolehtii, että taloyhtiön päätökset tehdään lainmukaisesti. Isännöitsijä laatii myös tilikauden talousarviot.

– Isännöitsijältä vaaditaan johtajuutta. Hänen tehtävänään on kokemuksen ja näkemyksen tuominen taloyhtiön hallitukselle, joka sitten tekee päätökset. Isännöitsijän kokemus ja näkemys siitä, mitä taloyhtiössä kannattaisi tehdä, on tärkeää, jotta yhtiötä voidaan viedä tiettyyn suuntaan, Viljamaa luonnehtii.

Isännöinnin kokemus ja asiantuntemus auttavat taloyhtiöiden hallitusta ja osakkaita päätöksenteossa esimerkiksi isojen peruskorjausurakoiden kohdalla.

Hyvin isännöidyissä yhtiöissä asunnon arvo kehittyy positiivisesti

Kiinteistön kunto on ehkä konkreettisin esimerkki hyvän isännöinnin vaikutuksesta asunnon arvoon. Jos taloyhtiössä vaadittavista kunnostuksista ja remonteista ei huolehdita asianmukaisesti, kiinteistön tekniikka vanhenee ja sen kunto pääsee rapistumaan, ja asuntojen arvo laskee. Tuomas Viljamaa kertoo surullisen esimerkin:

– Suomessa on useita 1970-luvulla rakennettuja taloyhtiöitä ja kiinteistöjä, joihin ei ole tehty lainkaan peruskorjauksia. Tällaisissa tilanteissa tarvittaisiin niin mittavia korjauksia, että niihin ei saada enää rahoitusta, eli asunnot ovat täysin menettäneet arvonsa.

Taloyhtiöissä isoimmat remontit liittyvät yleensä kiinteistöjen julkisivujen, kattojen ja putkistojen kunnossapitoon.

– Hyvä isännöitsijä huolehtii, että kiinteistöä ylläpidetään asianmukaisesti, ja arvioi, milloin on erilaisten korjausurakoiden aika. Jos esimerkiksi putkistoille on tehty kuntotutkimus viimeksi 15 vuotta sitten, on korkea aika teettää uusi kuntotutkimus.

Isännöintiliiton putkiremonttibarometrista käy ilmi, että Suomessa tehdään putkiremontteja entistä useammin vasta sitten, kun putki vuotaa. Jos yhtiössä ei ole päätetty tietoisesti ja suunnitelmallisesti ajaa putkia loppuun, se tarkoittaa, että remonttia on lykätty liian pitkälle. Pahimmassa tapauksissa lasku osakkaille voi olla kallis.

– Niissä taloyhtiöissä, joissa on isännöitsijän kanssa yhdessä hoidettu korjausten suunnittelu hyvin ja panostettu siihen, ja tehty korjauksia järkevästi rytmittäen, asuntojen arvo yleensä kehittyy positiiviseen suuntaan. Toki myös asunnon sijainti vaikuttaa asunnon arvoon, mutta hyväkään sijainti ei säilytä arvoa, jos kiinteistön kunto on huono tai taloyhtiön talous kuralla.

Jos asiat jäävät hoitamatta, vaihtakaa isännöitsijää

Tuomas Viljamaan mukaan hyvä isännöitsijä on hallinnointityön, remonttien ja talouden asiantuntijan lisäksi myös hyvä asiakaspalvelija ja viestinnän osaaja.

Mistä sitten voi huomata, että olisi aika vaihtaa isännöitsijää?

– Jos sovitut asiat jäävät hoitamatta, ongelmiin ei tartuta tai esimerkiksi kokoukset ei mene kuten pitäisi. Myös isännöitsijän helppo tavoittaminen on tärkeää. Hyvällä viestinnällä tehdään paljon. Akuutit tilanteet, esimerkiksi jos vaikka taloyhtiössä jokin pumppu vuotaa, pitää pystyä hoitamaan ripeästi.

– Jos homma ei toimi, taloyhtiön kannattaa pohtia isännöitsijän vaihtoa rohkeasti. Joskus ongelmat voivat johtua myös yksittäisten ihmisten henkilökemioista, jolloin ei välttämättä tarvitse vaihtaa isännöitsijätoimistoa, vaan voi esimerkiksi toista isännöitsijää saman yhtiön sisällä.

Tulevaisuudessa isännöinnin merkitys vain kasvaa, sillä asuinrakennuskanta vanhenee ja peruskorjaustarve kasvaa vauhdilla.

– Jos taloyhtiötä on hoidettu hyvin, hyvä isännöitsijä voi olla jopa asunnon myyntivaltti. Taloyhtiön papereihin ja vuosikokousmateriaaleihin kannattaakin tutustua myös asuntoa ostaessa, sillä niistä isännöinnin laatu tulee usein ilmi, Tuomas Viljamaa sanoo.

Tutustu OP Kodin Isännöinti-palveluun