Miten rahoittaa taloyhtiön ikkunaremontti - rahoitusvastikkeella vai omalla lainalla?
Lisää aiheesta
Taloyhtiön ottamaa remonttilainaa lyhennetään perinteisesti pienissä kuukausierissä yhtiövastikkeen rinnalla. Nopeammin lainoista eroon haluava voi maksaa sen pois esimerkiksi omalla pankkilainalla. Keräsimme yhteen molempien vaihtoehtojen plussia ja miinuksia.
Taloyhtiö aloittaa ikkunoiden ja parvekkeiden peruskorjauksen, josta kertyy noin 7 000 euron kustannus asuntoa kohden. Taloyhtiö on ottanut remonttia varten yhtiölainan, jota maksetaan pois rahoitusvastikkeena seuraavat 10 vuotta.
Esimerkkitapauksessa kuukausitasolla noin 60 euron ylimääräinen maksuerä ei taloutta paljoa rasita, mutta toisaalta näin pieniksi paloiksi pilkotun lainan maksaminen voi tuntua myös turhauttavalta. Ja olisiko lainasta kenties hyvä päästä eroon ennen asunnon myyntiä? Tilastojen mukaan noin kolmannes päätyy maksamaan taloyhtiölainan pois etuajassa.
Taloyhtiölaina on vaivaton vaihtoehto
– Taloyhtiölainan selkeänä etuna on vaivattomuus. Laina-ajat ovat pitkiä, lyhennykset kuukausitasolla kohtuullisia ja maksut hoituvat kätevästi kuukausittain vastikkeen yhteydessä. Lainan ottajana on taloyhtiö, mutta velanhoitovastuu on myös osakkaalla
– Lainamarginaalit ovat taloyhtiöille edelleen varsin kilpailukykyiset, jos yhtiö ja itse kiinteistö ovat vähintäänkin kohtuullisessa kunnossa ja sijaitsevat kasvukeskuksissa. Valmiiksi velkaisessa ja korjauksia viimeiseen asti pantanneessa pienessä rivitaloyhtiössä marginaali voi olla korkeampi, sillä riskinjakajiakin on vähemmän.
– Asuntoa myytäessä jäljellä oleva lainaosuus voi antaa mahdollisuuden alempaan myyntihintaan, mikä lisää etenkin asuntosijoittajien kiinnostusta.
– Sijoitusasunnon omistajalle taloyhtiölaina jättää mahdollisuuden rahoitusvastikkeen verovähennykseen, mikäli rahoitusvastikkeet kirjataan taloyhtiön kirjanpidossa tuloksi.
– Taloyhtiölainan miinuspuoliin kuuluu sen joustamattomuus. Lainanottajana on taloyhtiö, joten lyhennysvapaista ja muista poikkeusjärjestelyistä ei voi sopia itse pankin kanssa. Mikäli lainaa haluaa lyhentää nopeammassa tahdissa, aikataulumuutoksia voi tehdä korkeintaan puolen vuoden välein.
– Lisäksi pankki voi olla varannut oikeuden tarkistaa taloyhtiölainan marginaalia kesken sopimuskauden. Omassa asuntolainassa kuluttajalla ei ole riskiä tällaisesta pankin yksipuolisesta marginaalimuutoksesta.
Oma laina on omissa käsissä
– Itse otetussa ja maksettavassa pankkilainassa edut ovat pitkälti niitä, jotka taloyhtiölainassa saattavat tuntua rasitteilta.
– Oma laina antaa mahdollisuuden hintavertailuun. Samalla on huomioitava etenkin pienehkön lainan kohdalla toimitusmaksun vaikutus kokonaiskustannuksiin.
– Oman asuntolainan etuna on korkojen verovähennysoikeus. Se on tänä vuonna 35 prosenttia, mutta ensi vuonna enää 25 prosenttia.
– Omaa lainaa voi maksaa pois joustavammin ehdoin, haluamaansa tahtiin ja tarvittaessa lyhennyksistä voi vetää myös hieman henkeä. Yleensä oman lainan motiivina on kuitenkin se, että lainaa halutaan maksaa taloyhtiön maksuohjelmaa nopeammassa tahdissa.
– Pankki ei yksityishenkilöiden kohdalla voi korottaa lainamarginaalia kesken sopimuskauden. Näin lainanhoitokulut muuttuvat ainoastaan yleisten korkomuutosten mukana.
– Omissa nimissä olevan pankkilainan miinuksia ovat yleiset lainanottoon liittyvät rasitteet ja velvoitteet. Maksuista on huolehdittava ja vastattava itse. Tämä toki koskee myös yhtiölainaa.
– Korkosuojaus on nykyisin tarjolla molempiin lainoihin. Omassa lainassa päätät kuitenkin itse sen tarpeellisuudesta.
Mieti näitä, kun pohdit lainaa:
– Häiritseekö pitkä laina-aika ja haluatko lainasta nopeammin eroon?
– Kestääkö taloutesi taloyhtiölainaa tiukemman maksuohjelman? Entä kaipaatko lainaehtoihin joustoja ja joskus jopa taukoa?
– Oletko myymässä asuntoa lähivuosina?
– Jos kyse on sijoitusasunnosta, pääsetkö hyödyntämään yhtiölainan verovähennysoikeutta?
– Onko tarvittava lainasumma riittävän suuri? Muutaman tuhannen euron remonttilainaa ei välttämättä kannata ottaa omiin nimiin.
Artikkelissa on ollut asiantuntijana OPn aluejohtaja Lassi Toivonen.