Hannan ja Jussin lempi oli leimahtanut ystävien järjestämillä sokkotreffeillä, ja vuonna 2003 tanssittiin häitä. Samana vuonna pariskunta teki ensimmäiset talokauppansa. Kun haaveiden rintamamiestaloa ei ollut tullut vastaan, pyöristettiin 60-luvulle. Yhden tason omakotitalo oli kahdelle aikuiselle passeli ja sijaitsi maaseudun rauhassa Hattulassa. Talo maksoi 72 000 ja remonttihommia riitti. Niihin upposi monta tonnia.

– Laitoimme taloa pikkuhiljaa ja sitä ajatuksella, että asuisimme siinä pitkään. Uusimme esimerkiksi ulkovuorilaudoitukset, sisäpinnat ja kylpyhuoneen, Hanna muistelee.

Kymmenisen vuotta kodissa vierähtikin, kunnes eräällä marraskuisella kauppareissulla Jokisten silmiin osui myynti-ilmoitus. Siinä se nyt oli, haaveiden rintsikka! Se oli juuri sellainen kuin pitikin, keltainen ihana vanhus, ja kävi vielä ilmi, että talo oli ollut aikaisemmin Jussin suvun omistuksessa.

– Ja niin me olimme, vastoin minkäänlaisia perusteellisempia suunnitelmia, ostamassa taloa, Hanna nauraa.

Ensin piti tietysti saada vanha myydyksi. Jokiset miettivät, menisikö kaupoissa talviaikaan kauankin, mutta kaupat syntyivätkin parin viikon sisällä. Jokiset halusivat rintsikkaan niin kuumeisesti, että laskivat myymänsä talon hinnan 119 000 eurosta 109 000 euroon.

Myyjät ja ostajat teettivät talossa kosteusmittaukset, ja talo selvisi niistä puhtain paperein. Kaikki hyvin, nimet paperiin ja uutta kotia kohti siis.

Kaksi pommia samalla kertaa

Kevään korvalla tuli huonoja uutisia kahdesta suunnasta. Hanna oli voinut jo pitkään huonosti ja sai lopulta selkärankareumadiagnoosin. Oli kovia kipuja ja edessä sopeutuminen elinikäiseen lääkitykseen. Tulevaisuus näytti epävarmalta: miten terveys kestäisi fyysisesti rankan lähihoitajan ammatin, ja jos ei kestäisi, mitä sitten tapahtuisi?

Samalla tuli yllättävä uutinen entisen talon ostajilta. Hanna muistaa hyvin, miten istui rintamamiestalonsa keittiönpöydän ääressä viettämässä vapaapäivää, kun pommi putosi: myydystä talosta oli löytynyt vesivahinko. Vaikka sen vahingot korvasikin vakuutus, olivat purkutyöt paljastaneet rakenteista paljon vakavamman kosteusongelman: talon alajuoksu oli kostunut.

– Meille tieto oli valtava järkytys, Hanna kertoo.

– Emme olleet koskaan remontoineet niin, että olisimme avanneet taloa syvälle rakenteisiin, eikä talossa ollut koskaan tuntunut kosteudesta kielivää hajua tai muuta epäilyksiä herättävää.

Myyjät ja ostajat olivat tilanteesta eri mieltä. Siitä huolimatta kiinteistölaki on yksiselitteinen: myyjä vastaa virheistä kiinteistökaupassa silloinkin, kun virhe on piilevä. Ostajat esittivät hinnanalennusvaatimuksen.

– Se oli niin järkyttävä tilanne, että olin varma meidän menettävän aivan kaiken. Tuntui siltä, että elämä loppuisi siihen, Hanna toteaa.

Tilanne eli monta stressaavaa kuukautta.

– Meille oli ollut alun perin jäämässä 40 000 euroa voittoa talokaupasta. Kun lopulta sovimme hinnanalennuksesta, menetimme kaiken kerryttämämme.

Selvitäkseen tilanteesta Jokiset ottivat pankista lisälainan, jota he maksavat edelleen. Ensimmäisen talon lainasta he olivat jo saaneet maksetuksi takaajat ulos, mutta nyt oli pyydettävä läheisiä taas takaamaan.

Hanna asuu unelmiensa talossa, suuremmat remontit taloon saavat odottaa.

Remontit lykkääntyivät

Epäonniset asuntokaupat jättivät Jokiset aivan erilaiseen taloudelliseen tilanteeseen, kuin he olivat suunnitelleet. Uuteen taloon muuttamisen oli pitänyt laskea heidän kuukausimenojaan 200-300 eurolla, mutta nyt lisälaina toi kuluja. Siihen oli otettava pitkä laina-aika, jotta kuukausimenot pysyisivät kohtuullisina.

– Olemme lähempänä eläkeikää, kun lainat on saatu maksetuksi, Hanna toteaa.

Uusi talo vaati myös huomattavia remontteja, eikä niihin riittänyt muuttuneessa tilanteessa rahaa. Lainaakaan ei loputtomasti saisi lisää. Paljon on edelleen tekemättä.

– Tämä on aika vetoisa talovanhus ja kaipaisi esimerkiksi lattioiden tiivistämistä. Kellarikin olisi kiva saada lämpimämmäksi tilaksi, mutta se saa odottaa. Hanna tuumaa.

– Samalla jouduimme tilanteeseen, jossa meillä ei ole lainkaan arjen puskurirahaa, jolla selvitä yllättävistä menoista. Niin kuin Jussi joskus totesi ääneenkin, sen osan meidän elämästämme talokauppa tuhosi.

Nyt, kun kovan onnen talokaupoista on jo reilut seitsemän vuotta, ei kokemus kirvele enää yhtä pahasti kuin tuoreeltaan. Melkoisen epävarmuuden kokemus kuitenkin jätti sekä pariskuntaan, että heidän lähipiiriinsä.

– Jussi on todennut, että jos tämä talo joskus myydään, se myydään purkukuntoisena, oli todellinen kunto mikä hyvänsä. Meidät saa sitten kärrätä täältä suoraan vanhainkotiin, Hanna naurahtaa.

Edelleen unelmatalossa

Kahden matalapalkkatöissä työskentelevän taloudessa tulevaisuus huolettaa aina jonkin verran. Hanna myöntää miettivänsä, miten lainoista selvittäisiin, jos jompikumpi joutuisi työttömäksi tai tulisi jokin muu vastoinkäyminen.

– Tässä tilanteessa on onni, että meitä on vain kaksi. En osaa edes kuvitella miten tiukka taloutemme olisi, jos meillä olisi vaikkapa kolmen kasvavaa lasta ja menot sen mukaan.

Tällä hetkellä Hannan reuma on hyvin hallinnassa. Työkyky ei peloista huolimatta mennyt, ja muitakin hyviä puolia nykytilanteesta löytyy.

– Saimme joka tapauksessa unelmiemme rintamamiestalon, eikä tästä ole löytynyt ikäviä yllätyksiä. Tämä on edelleen juuri se talo, jonka halusimme.

Hanna miettii, että samanaikaisesti iskeneet terveys- ja talohankaluudet ovat opettaneet tulemaan toimeen vähällä, mutta myös nauttimaan kivoista jutuista heti, eikä vasta sitten joskus myöhemmin.

– Meillä ei onneksi ole tarvetta luksukselle ja kalliille merkkituotteille. Meille juhlaa on se, että pääsemme välillä kuuntelemaan hyvää musaa ja joskus jollekin edulliselle reissulle - vaikka se tietäisikin jonkin remontin siirtymistä vielä vähän kauemmaksi.