Renkaat, vaatetus ja valot - Ota talvipyöräily haltuun näillä vinkeillä!
Monella sunnuntaipyöräilijällä pyöräily rajoittuu kesäkauteen, jolloin olosuhteet ovat lajille otollisimmat. Aktiiviharrastajat pyöräilevät kuitenkin enenevissä määrin läpi vuoden ja sitkeimmät työmatkapyöräilijät taittavat päivittäisen matkansa kelissä kuin kelissä.
Itsekin olen perehtynyt talvipyöräilyn saloihin vasta viime vuosina, kun lumitilanne Pirkanmaalla on jättänyt hiihtosesongin turhan lyhyeksi. Onneksi tällöinkin on sentään ollut sen verran pakkasta, että polut ja hiekkatietkin ovat kovettuneet hienoon pyöräilykuntoon. Tässä muutama vinkki joilla pääset turvallisesti alkuun!
Nastarenkaat alle ja kypärä päähän
Pyörään kannattaa ehdottomasti talvisesongiksi asentaa nastarenkaat, sillä liukkaalla tiellä nastaton rengas saattaa luiskahtaa alta niin nopeasti, että sen huomaa vasta, kun on jo itsekin tantereessa. Nastarenkailla varustettu pyörä on muutenkin turvallisempi ajaa, koska se on yksinkertaisesti paremmin hallittavissa. Pyörän tehokasta jarrutusta talviolosuhteissa kannattaa harjoitella vaikka ihan varta vasten, jotta nopeakin hidastaminen ja pysähtyminen onnistuu turvallisesti tosi paikan tullen. Kaatumisen vaara on kuitenkin aina olemassa, joten pyöräilykypärä on talvellakin ehdottoman hyvä turvallisuusvaruste. Pimeys ja liukkaus heikentää myös muiden tielläliikkujien reagointimahdollisuuksia.
Lämmintä päälle, mutta ei liikaa
Pyöräillessä pääosa työstä tehdään jalkojen lihaksilla, joten yläkroppaan saa pyntätä vaatetta enemmän kuin esim. hiihtolenkille lähtiessä. Paras pukine pyöräilyyn on hengittävä asu, joka on etukappaleestaan tuulenpitävä. Vaatekerroksia lisätään sitten alle lämpötilan mukaan. Ohjaustangossa staattista otetta pitävät sormet saattavat kaivata rukkasia sormikkaiden sijaan ja myös varpaat palelevat etenkin jäykillä pyöräilykengillä polkiessa helpommin kuin esim. kävellessä. Kypärän alle päähineeksi sopii esim. kypärähuppu, ohut windstopper pipo, tai molemmat. Kypärän sadesuoja suojaa myös tuulelta ja tuubihuivista saa tarvittaessa lisälämmikettä niskan ja kaulan alueelle.
Kirkasta valoa eteen ja punaista taakse
Valaisinteknologia on viime vuosina kehittynyt niin huimasti, että pimeys ei valaisemattomillakaan väylillä ole enää este ulkona liikkumiselle. Niin jalankulkijan kuin pyöräilijänkin on kuitenkin oman näkemisensä lisäksi huolehdittava myös siitä, että on näkyvä muille tienkäyttäjille.
Pyörässä kannattaakin talviaikaan käyttää valaisinta aina, koska se auttaa muita havainnoimaan sinut. Tästä syystä takavalonkin käyttö on erittäin suositeltavaa. Vilkkuvalon käyttö ainoana pyörän valaisimena on kielletty, sen sijaan otsalamppu on nykyään laillinen valaisin myös pyöräilyyn. Valaisimen suuntauksessa on huomioitava myös muut tienkäyttäjät.
Valaisinten lisäksi heijastimet lisäävät näkyvyyttä. Ulkoiluvaatteissa on onneksi enenevissä määrin heijastinelementtejä, mutta erillinen heijastinliivikään ei ole pahitteeksi. Olen huomannut pyöräillessäni, että autoilijoiden suhtautuminen on paljon suvaitsevampaa, kun hoidan oman osuuteni ja helpotan heidänkin rooliaan näkymällä liikenteessä.
Talvipyöräily siis vaatii hieman asennetta ja varusteiltakin kesäkeliä enemmän, mutta ekologisen liikennemuodon lisäksi se mahdollistaa omanlaisiaan elämyksiä. Esimerkiksi kuntolenkki lumisilla metsäteillä onkin erilainen ajettaessa pimeään vuorokaudenaikaan valaisimen varassa. Tai tuttukin nuotiopaikka voi olla talvella uudenlainen kohde vaikkapa pyöräillen tehtävälle eväsretkelle.
Velogin YouTube-kanavalta löytyy asiaa myös talvipyöräilystä. Oheisella videolla verrataan, kuinka pyöräilijä näkyy valoilla ja ilman:
P.S. Tutustu myös #Pyöräilytalvi -kampanjaan, jossa ihmisiä kannustetaan talvipyöräilyyn!
Pyöräilevä videobloggari Velogi Valkeakoskelta jakaa OP:n omistaja-asiakasbloggaajana ajatuksiaan liikunnasta ja hyvinvoinnista.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
- Nopeat väistöt ja äkkijarrutukset voivat olla syyspyöräilijälle kohtalokkaita – näin hallitset pyöräsi
- Jokaisen tarina voi olla kiinnostava - tältä näytti Tubecon rivitubettajan silmin
- Harkitsetko sähköpyörää? – Tässä sähköpyöräilyn ABC!
- ”Älä matki toisten tekemistä vaan etsi itsellesi sopivin tapa liikkua” – löydä oma lajisi entisen sohvaperunan neuvoilla
- "En olisi hengissä ilman tätä kypärää" - Risto joutui rajuun onnettomuuteen pyörällään