2649 euroa kuukaudessa. Sen rivitalon pätkässä asuva viisihenkinen perheemme tarvitsee kuukaudessa. Vähintään.

Jos taloon sisääntulevien eurojen määrä jää tuon summan alle toistuvasti, on edessä itkua. Ensin kuvainnollisesti, mutta myöhemmin luultavasti myös ihan konkreettisesti. Summa on nimittäin nykyisellä, melko tingityllä elämäntavallamme, todellakin minimi.

Miksi vaivauduin laskemaan itkumme hinnan?

Ollakseni rehellinen, olen ollut tuosta summasta kiinnostunut jo pitkään. Vanhin lapsemme on ekaluokkalainen ja hän on ollut aina kotihoidossa. Se tarkoittaa, että perheemme on kituuttanut periaatteessa yhden aikuisen palkalla yli seitsemän vuotta. Käytän sanaa periaatteessa siksi, että kotona ollut vanhempi on tehnyt säännöllisesti hanttihommia lasten kotihoidosta saatavia Kela-korvauksia täydentämään.

Todellisten elinkulujen tiedostamiseen kannustavat toki pankki-ihmisetkin. He muistuttavat, että perheellä pitäisi olla useamman kuukauden menopuskuri ikävien yllätysten varalle. Pitäisi. Toisen vanhemman kuolema ja työkyvyttömyys ovat onneksi todennäköisyyksiltään pieniä, pitkäaikainen työttömyys nykypäivänä sen sijaan ei.

Kulut ynnäämällä muistin jälleen, kuinka kallista autoilu on. Ei kannata toisesta autosta edes haaveilla. Ja muutenkin tuli mietittyä perheen kulutustottumuksia. Sitäkin, löytyisikö jostain vielä pakon edessä tinkivaraa. En tosin keksinyt muuta, kuin vakuutusturvan pudottamisen, ekaluokkalaisen aamupäiväkerhosta luopumisen, aikuisten yhteisen kännykkäliittymän ja kaikkien vaatteiden ostamisen kirppareilta.

Miten summa muodostui?

  • Asumiseen (vastike, lainan lyhennys, vesi, vakuutus, sähkö) käytimme kuukaudessa 1309 euroa ja autoon (polttoaine, verot, rahoitus, huollot, kuluvat osat, vakuutukset) 548 euroa.
  • Muut kiinteät kulumme (puhelinliittymät, koululaisen aamupäiväkerho, henkilö- ja matkavakuutukset) olivat 129 euroa kuukaudessa. Entäs harrastukset, saatat miettiä tämän summan kohdalla. Vastaus on yksinkertainen - perheellämme ei ole harrastuksia, joista koituisi jäsen- tai vuoromaksuja.
  • Muut menot summasimme sopimalla, että kahteen kuukauteen ei ostettu muuta kuin pakolliset. Käytännössä siis ruokaa, taloustavaroita, vaippoja taaperolle ja muutamia vaatteita lapsille. Kahdessa kuukaudessa “tuhlasimme” 1326 euroa eli 663 per kuukausi.

Tutustu Tuomaksen omaan Isäkuukaudet-blogiin.