Jo pienenä tyttönä opin emolehmistä isotätini luona sukutilalla, jossa vietin lapsuudessani paljon aikaa. Sukutilan navetalla katselin ihaillen isotätini ja hänen miehensä työtä lehmien parissa. Siitä paistoi aito rakkaus lehmiin. Muistan vieläkin lehmien nimiä ja navettatakin, jonka aamuvarhaisella silmät ristissä puin päälleni karjakeittiön eteisessä. Sieltä varmaan sain siemenen lehmärakkauteen.

Ala-asteikäisenä minusta ei pitänyt tulla isäntää, vaikka siitä jo silloin haaveilin. Paikka oli varattu luonnollisesti veljelleni. Vanhempani ajattelivat, että voisin olla hyvä emäntä jollekin tilalle. Koska kiinnostukseni lehmiin oli huomattu, isä päätti hankkia minulle juottovasikoita, joiden avulla voisin harjoitella emolehmätilan emännän roolia. Eräänä kesäaamuna, ilman äidin lupaa, isän ja minun salainen puuha tuli esille, kun vasikat saapuivat pihamaallemme. Se oli yksi ikimuistoisimmista kesistä, koska silloin sain hoitaa omia vasikoita. Vasikkalan pyörityksen kautta lehmärakkauteni vain kasvoi kasvamistaan.

Suomessa naudanlihan tuotanto on vähentynyt viime vuosien aikana. Sen omavaraisuusaste on enää 80 prosentin luokkaa. Tämän hetken ennusteet osoittavat, että lypsylehmien määrä tulisi laskemaan edelleen. Tämä on uhka suomalaisen naudanlihan omavaraisuudelle. Koska epävarmuus kotimaisen lihan riittävyydestä on olemassa, teurastamoiltakin löytyy erilaisia ohjelmia- ja tukitoimintoja uusille emolehmäpaikoille. On siis todellinen tarve saada lisää emolehmiä sekä myöskin uusia tuottajia. Mietin, että nyt jos koskaan, on aika toteuttaa unelma ja omalta osaltani osoittaa, että uskon vahvasti kotimaiseen naudanlihantuotantoon. Aionkin kasvattaa ylpeänä ja innokkaana emolehmiä perinnebiotoopeillani.

Viime päivinä on tehty laitumia ja valmistauduttu lehmien tuloon. En tiedä, miten maltan odottaa sitä hetkeä, kun eläinauto kaartaa aamulla pellon reunaan ja Angus-emot vasikoineen päästetään laitumelle. Tiedän, että tulen istumaan ensimmäisen yön pellon laidassa heinäkuisessa yössä ihailemassa ja katselemassa omaa karjaani, joka kulkee samoja laidunpolkuja, joita lehmät ovat meidän kylässämme satoja vuosia kulkeneet. Silloin lapsesta asti kytenyt unelmani on toteutunut ja voin vihdoin sanoa olevani niin sydämestäni kuin käytännössäkin lehmäihminen.