Kansainvälistä suosiota saaneen Myssyfarmin brändi perustuu neuloviin mummoihin. Neulominen on mummoille intohimo, ja myssyjä syntyy kuukaudessa kymmeniä. Oman työn merkityksellisyyttä lisää se, että jokaiseen tuotteeseen liitetään tekijän nimi.
Teksti Leila Itkonen
Kuva Leila Itkonen
Julkaistu 1.12.2020
Tänään on jälleen se päivä kahdesta viikosta, jolloin Pöytyällä sijaitseva vanha kansakoulu herää henkiin. Koululle saapuu kymmenkunta Myssyfarmin riveihin kuuluvaa mummoa ja monta sataa uutta myssyä. Sisään tullaan porrastetusti: jokainen mummo tarkastaa neuleensa yhdessä Myssyfarmin toimitusjohtajaAnna Rauhansuunkanssa, ja kukin saa langat tulevaa varten.
Myssyfarmi on pöytyäläinen yritys, jonka kaikki päähineet ovat paikallisten eläkeläisnaisten neulomia. Mummojen neulomia päähineitä, myssyjä, myydään jo 16 maassa. Tällä hetkellä Myssyfarmi on noin kuudenkymmenen mummon sivutyö.
Leena Puisto(kuvassa ylhäällä) kertoo olleensa mukana toiminnassa siitä saakka, kun hänen miehensä huokaisi, ettei Leenan neuleille löydy enää tilaa kotoa. Silloin Puisto soitti hänen lapsuudenkotinsa naapurissa asuvalle Anna Rauhansuulle ja kysyi, olisiko Annalla töitä tarjolla. Rauhansuu tuumi, että toki on, tervetuloa.
En osaa edelleenkään katsoa televisiota ilman kutomista. Jos yritän, käteni käyvät niin, että mieheni vitsailee minun olevan häiriintynyt. Terttu Kivilä, 79-v.
Neulominen ei tunnu työltä
Sivutyö Myssyfarmilla ei tunnu eläkkeellä olevista mummoista oikeastaan edes työltä. Kun koko ikänsä käsitöitä harrastaneita eläkeläisiä pyytää kuvailemaan myssyfarmilaisuutta, puhe vilisee superlatiivejä. Kaikki ovat sitä mieltä, että kutominen rentouttaa.
Yrittäjänä ennen eläköitymistään toiminut Leena Puisto kertoo, että kutoessa kaikki murheet häviävät.
– Aiemmin tein kaikkien huoltoasemiemme myyntikorit täyteen sukkia, Puisto kertoo.
Kutominen on ollut pitkään myösTerttu Kivilänintohimo.
– En osaa edelleenkään katsoa televisiota ilman kutomista. Jos yritän, käteni käyvät niin, että mieheni vitsailee minun olevan häiriintynyt.
– Tällä hetkellä teen Myssyfarmilla pantoja, puffeja ja pienestä langasta kudottavaa Farmester-mallia, ensi toukokuussa kahdeksankymmentä vuotta täyttävä käsityötaituri jatkaa.
Uusimmat tuotteensa luovutettuaan Kivilä jää kahvittelemaan. Varsinais-Suomessa kun ollaan, mummot puhuvat kutomisesta, eivätkä neulomisesta kuten Itä-Suomessa.
Myssyfarmiin jonotetaan
Alussa Myssyfarmi kokosi yhteen oman kylän käsityötaitureita, mutta sanan kiiriessä yhä useampi eläkeläisnainen otti yhteyttä. Innostus oli niin suurta, että mummot joutuvat jonottamaan kutojarinkiin pääsyä. Osan puhelin soi paria kuukautta myöhemmin ja joidenkin on pitänyt odottaa vuosikin.
Tuula Laaksosanoo vasta opettelevansa talon tavoille, sillä hän aloitti myssyjen teon syyskuussa.
– Olin jo vähän unohtanutkin tämän asian. Minulle soitettiin noin vuosi sen jälkeen, kun olin käynyt täällä avointen ovien päivässä.
Tänä syksyllä Myssyfarmille on rekrytoitu kaikkiaan kolmekymmentä uutta tekijää, onhan myssyjen kysyntä kasvanut samalla, kun ihmiset ovat löytäneet ulkoilun uudella tavalla korona-aikaan.
Laakso kertoo kutovansa toistaiseksi yrityksen suosituinta mallia, Muffia. Hänen käsityöhistoriansa on monimuotoinen: Laakso ompeli kaikkien kolmen tyttärensä vaatteet silloin, kun nämä olivat pieniä. Tekniikoista hän hallitsee myös kangaspuut ja virkkaamisen.
– Myssyjä kudon usein yhden per päivä – riippuu, millaisella päällä käteni ja olkapääni ovat, poliisilaitoksen toimistosihteerin työstä 12 vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Laakso kertoo.
Palkkiot ovat sivuseikka
Leena Puisto kutoo Myssyfarmin lisäksi myös lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
– Silloin teen mielelläni mahdollisimman monimutkaisia kuvioita, kuten muumisukkia tai äskettäin pojantyttärelleni puolukanpoiminnasta kiitokseksi tekemäni puolukkasukat.
Tänään Puisto on tullut Myssyfarmille lähes viidenkymmenen uuden myssyn kanssa. Kutomistahtiaan hän kuvaa säistä riippuvaiseksi.
– Normaalisti teen pipon päivässä, mutta jos on sateista, voi tulla kaksikin.
Hän ja muut mummot arvostavat sitä, että heille ei aseta paineita vaan he saavat kutoa omaa tahtiaan.
Turussa asuvaAnneli Suomelalaskee kutoneensa Myssyfarmille kaikkiaan noin neljäsataa myssyä. 78-vuotiasta Suomelaa kannustettiin ahkeruuteen jo lapsuudessa.
– Meille opetettiin, että ei vaan istuta ja olla vaan tehdään, Auran Osuuspankista eläkkeelle jäänyt Suomela kuvaa.
Hän sai tietää Myssyfarmista pian yrityksen perustamisen jälkeen.
– Kummityttöni kertoi minulle toiminnasta, kutomisen lisäksi myös ulkoilua, pyöräilyä ja vapaaehtoistyötä harrastava Suomela kertoo.
Myssyfarmin palkkiot ovat hänelle tekemisen iloon verrattuna sivuseikka. Samaa sanoo Terttu Kivilä.
– Minun palkkioni menevät hierojalla käynteihin ja toisen harrastukseeni, öljyvärimaalaukseen.
Maineen kiiriminen hivelee mieltä
Myssyfarmilaisten mieltä hivelee kansainvälinen menestys, kuten kysyntä maineikkaissa tavarataloketjuissa ja maailman suurimmilla ulkoiluvaatemessuilla ISPO:ssa.
Oman työn merkityksellisyyttä lisää sekin, että jokaiseen tuotteeseen liitetään tekijän nimi.
– Olen seurannut suomalaista käsityötä koko ikäni. On hienoa, että meillä on menekkiä maailmalla, mutta Suomessa ei ole aina ymmärretty eikä osattu arvostaa sitä, kuinka paljon työtä käsintehdyt tuotteet vaativat, Tuula Laakso sanoo.
Hän ja Myssyfarmin muut mummot ovat kutojina edelläkävijöitä ja trendien harjalla. Heistä on mukava seurata, kuinka myös yhä useammat nuoret ja yhä useampi mies on löytänyt kutomisen.
Kutomisella on tunnetusti jopa terveysvaikutuksia.
– Aivan kuten vaikkapa kirjonta ja kalligrafien teko, kutomiseen liittyvä toisto aktivoi parasympaattista hermostoa ja aikaansaa mindfulness-efektin, Myssyfarmin toimiston puolella työskenteleväPäivi Kankaromuistuttaa.
Mummoille Kankaro kertoo, kuinka kutominen saavutti suosiota hänen aiemmin New Yorkissa järjestämissään workshopeissa.
– Kansainväliset suuryhtiöt, kuten Google, Facebook sekä laki- ja pelifirmat tilasivat workshopeja edistämään henkilökuntansa työssäjaksamista, Kankaro kertoo.
Ikä on iso osa brändiä
Pöytyäläisyrityksessä ei rajata kutojia sen perusteella, onko joku biologinen mummo vai ei. Monen ”mummon” puoliso auttaa toiminnassa omalla tavallaan, eli on vaimonsa autokuskina. Yhden mummon aviomies on valjastettu myös tekemään tupsuja myssyihin.
77-vuotias Tuula Laakso kiittelee sitä, että Myssyfarmin ovet avautuivat hänelle juuri koronasyksynä.
– Olen tarkka sen suhteen, että en liiku kauheasti ylimääräistä, joten tämä toiminta tarjoaa mielekästä tekemistä kotona.
Myssyfarmilla huomioidaan kokoontumissuositukset ja turvavälit. Kutojien laajamittaisia tapaamisia ei järjestetä toistaiseksi, mutta kun mahdollisuus taas tulee, myssyjen luovutuksen yhteydessä jäädään juttelemaan kiireettömästi ja rönsyillenkin.
Yksi kiehtovista puheenaiheista on se, kuinka itse kustakin mummosta on tullut käsityötaituri.
Yleensä taito on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi Leena Puiston äiti teki kaikki käsityöt itse, ja Puiston lapsilla oli aina mummon tekemät sukat ja lapaset.
– Kun äidistä aika jätti, minä aloin tehdä samoin, Puisto kertoo.
Uusia ystäviä
Vain harvat myssyfarmilaiset ovat olleet ystäviä etukäteen. Moni on kuitenkin ilahtunut, kun on tavannut joukossa esimerkiksi työelämästä tai kyläyhdistyksen kautta tuttuja kasvoja.
Tänään kaksi mummoa huomaavat, että hehän ovat olleet naapureita parinkymmentä vuotta sitten.
Anneli Suomela on leski ja hänelle Myssyfarmi on tärkeä myös yhteisöllisyyden vuoksi. Promootioreissut kasvattavat mummojen välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta entisestään.
– Monille jo Helsingin-käynnit ovat elämyksiä siksikin, että he eivät välttämättä ole käyneet Helsingissä pitkään aikaan, vuosi sitten Helsingin Sokoksen näyteikkunaan kutomaan päässyt Suomela sanoo.
Sokoksen näyteikkunassa neulominen on hauska muisto myös Terttu Kivilälle.
– Muutamat meistä ovat päässeet edustusmatkoille jopa Japaniin ja joihinkin Euroopan maihin, Kivilä kertoo.
Rahaa, arvoa ja tietoa. Niitä kaikkia sivutaan OP Median viikottaisissa uutiskirjeissä. Tilaa OP Median uutiskirje ja kokeile.
Kaikki kentät ovat pakollisia.