Surututkija: ”Suru on rakkautta menetettyä ihmistä kohtaan”
Surututkija Anna Liisa Ahon mukaan kuolema pitäisi ottaa paremmin mukaan elämään. Hän neuvoo tekemään hautaustestamentin ja tarjoamaan läheisensä menettäneelle konkreettista apua.
Terveystieteiden tohtori, dosentti ja Tampereen yliopiston lehtori Anna Liisa Aho on tutkinut surua yli 20 vuotta. Hän on haastatellut lukuisia vanhempia, lapsia, sisaruksia ja isovanhempia sekä muita perheenjäseniä heidän läheisensä kuoleman jälkeen.
Aho on myös tutkinut surun seurauksia ja vaikutuksia esimerkiksi parisuhteeseen ja perhedynamiikkaan.
Vaikka kuolemasta olisi kulunut useita vuosia, surun tunne saattaa olla yhtä voimakas kuin heti läheisen menettämisen jälkeen.
Yksi surututkijan tärkeimmistä oivalluksista on ollut, että vaikka surulla on yhteisiä nimittäjiä, jokainen suree omalla tavallaan. Aina suru ei näy päällepäin.
– Leski voi yhä surra entistä kumppaniaan, vaikka rakastuu toiseen ihmiseen.
Itku on monelle keino kertoa pahasta olosta, kun sanat eivät riitä. Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät kykene itkemään, vaikka olisivat kuinka surullisia.
Tuoksu voi laukaista surun
Suruprosessi ei lopu hautajaisiin eikä edes ensimmäiseen vuoteen läheisen kuoleman jälkeen. Suru menetetystä perheenjäsenestä voi kulkea mukana läpi elämän.
Joskus surun saattaa laukaista menehtyneeseen liittyvä aistimuisto, kuten hänen lempiruokansa tuoksu.
– Vaikka kuolemasta olisi silloin kulunut useampi vuosi, surun tunne saattaa olla yhtä voimakas kuin heti läheisen menettämisen jälkeen.
Ihmiset käsittelevät suruaan eri tavoin. Yksi vetäytyy, toinen vitsailee, kolmas kirjoittaa. Sureva voi myös vaihdella surusta selviytymisen strategiaansa. Puhuminen on monelle tärkeä osa toipumista.
– Traumaattisen menetyksen kokenut voi saada apua vertaistuesta.
Kiintymyssuhde kuolleeseen saa säilyä
Suurin osa surevista selviytyy sosiaalisen verkoston avulla ilman intensiivistä ammattiapua. Usein riittää, että on joku, joka kuuntelee.
Surevan kuolemaan liittyviä ajatuksia ei kannata tuomita, vaikka ne eivät vastaisi omia uskomuksia. Surua ei myöskään saisi vähätellä.
– Ennen ajateltiin, että kiintymyssuhteen kuolleeseen pitäisi katketa, mutta näin ei ole.
Yksi ylläpitää suhdetta käyttämällä vainajan vanhoja vaatteita, toinen ostaa jouluna hänelle lahjan. Se on normaalia surevan ihmisen toimintaa.
Ahon mukaan suru on rakkautta menetettyä ihmistä kohtaan.
Läheisten ei tarvitse antaa sururauhaa
Tutkimusten mukaan pahinta surevalle on ihmisten kaikkoaminen. Esimerkiksi se, että ennen iloisesti jutellut naapuri vaihtaa kadun puolta surevan kohdatessaan.
– Jos sureva sanoo, ettei jaksa tänään puhua, ei pitäisi ajatella, että sureva ei jaksa seuraavanakaan päivänä puhua.
Kuolemasta puhuminen normaalina elämänkulkuun kuuluvana asiana olisi tärkeää, jotta jokainen ymmärtäisi sen luonnollisuuden.
Ahon mielestä läheisten ei tarvitse antaa sellaista sururauhaa, jossa sureva jätetään yksin.
Läheiset voivat vaikka sopia keskenään vuoropäivistä, jolloin he vievät surevalle ruokaa tai käyvät hänen luonaan siivoamassa. Konkreettiset teot ovat yleensä hyvä tapa auttaa surevaa.
– Ainut taho, jonka pitäisi antaa sururauha, on media.
Lapset mukaan hautajaisiin
Nykyisin surusta ja kuolemasta puhutaan sosiaalisessa mediassa avoimemmin kuin ennen. Kuolema kuitenkin tapahtuu pääosin sairaaloissa tai hoitolaitoksissa, ja sen hoitavat siihen erikoistuneet ammattilaiset.
– Läheiset saattavat olla mukana viimeisinä hetkinä, mutta se ei ole samanlaista kuin ennen, kun kuolema tapahtui enimmäkseen kotona.
Nämä seikat ovat johtaneet siihen, että kuolema suljetaan pois elämästä.
Kuolemasta puhuminen normaalina elämänkulkuun kuuluvana asiana olisi yhteiskunnassa tärkeää, jotta jokainen ymmärtäisi sen luonnollisuuden ja väistämättömyyden.
Ahon mielestä koulussa pitäisi antaa opetusta kuolemaan liittyvistä käytännön asioista, kuten perunkirjoituksista.
Surututkija kehottaa puhumaan kuolemasta lapsille ja ottamaan heidät mukaan hautajaisiin, sillä se vähentää kuoleman mystisyyttä.
Testamentit helpottavat kuoleman käsittelyä
Surututkija toivoo, että ihmiset tulisivat sinuiksi kuolemansa kanssa ja pohtisivat jo elinaikanaan kuoleman jälkeisten asioiden hoitoa.
Alaikäisen lapsen vanhemman kannattaisi pohtia, miten lapsen elämä järjestyy, jos vanhempi menehtyy.
– Kaikkien pitäisi tehdä esimerkiksi hautaustestamentti. Siinä kerrotaan, millaiset hautajaiset haluaa ja miten tahtoo tulla haudatuksi.
Hautaustestamentti ja muut testamentit sekä hoitotahto helpottavat omaisten surua. Testamentin ansioista läheiset voivat täyttää edesmenneen viimeiset toiveet.
– Kuoleman jälkeisen elämän suunnitteleminen lievittää pelkoa ja ahdistusta, joita kuolema saattaa herättää.
Artikkeli kuuluu juttusarjaan, jossa OP-Henkivakuutus tutkii kuolemaan liittyvää varautumista, läheisten selviämistä surusta ja heidän saatavilla olevaa asiantuntijatukea. Hyvissä ajoin otettu henkivakuutus on hyvä tapa varautua pahimpaan. Se tuo läheisille taloudellista turvaa.
Lue lisää:
Miten sinut muistetaan kuolemasi jälkeen? Seitsemän tapaa vaalia muistoasi