Tarvitseeko ekaluokkalainen kännykkää? Saijan perheessä vedettiin tiukat rajat
Saija Jokinen on rajoittanut lapsensa älypuhelimen käyttöä ekaluokkalaisesta yläkouluun asti. Kuopuksen puhelimen hankintaa hän suunnittelee lykkäävänsä ensimmäiset kouluvuodet.
Tamperelaisen Saija Jokisen perheessä älypuhelimen käyttöä säädellään tarkasti. Tarkoitus on vaalia sosiaalisia suhteita ja välttää liikaa ruutuaikaa.
Jokisen esikoinen on kohta 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen. Kun hän oli menossa ensimmäiselle luokalle, hänelle hankittiin matkapuhelin, jotta hänen olisi mahdollista soittaa äidilleen iltapäivällä kotoa. Lapsi peri vanhan matkapuhelimen vanhemmiltaan.
Lasten älypuhelimet olivat vielä 2010-luvun puolivälissä uutta, eikä älypuhelinten haitoista juuri keskusteltu. Jokinen kuitenkin ajatteli jo tuolloin asettaa tarkat rajat puhelimen käytölle.
He sopivat ruutuajasta, eikä puhelinta saanut viedä kouluun, jotta se ei houkuttelisi välitunneilla tai koulumatkoilla.
– Tuohon aikaan näin paljon alakoululaisia koulumatkalla nenät kiinni puhelimessa. Se tuntui surulliselta, sillä he eivät nähneet kastematoja ja kovakuoriaisia ympärillään.
Tärkein syy rajoille oli sosiaalisten suhteiden vaaliminen.
– Olin huolissani siitä, että puhelinaika vaikuttaisi kaverisuhteisiin. Vuorovaikutustaidot eivät kehity, jos ei ole toisten seurassa. Myös leikki, ulkona pelaaminen sekä muu liikunta jää väkisin vähemmälle, jos lapsi viettää paljon aikaa ruudun edessä.
Vanhemmat kannustavat toisiaan
Jokisen mukaan puhelimen käytön rajoittamisesta ei ole ollut mitään haittaa. Lapsen kritiikki aiheesta kuuluu hänestä asiaan.
– Jälkiviisaana olisin voinut antaa lapselle älypuhelimen vasta myöhemmin, mutta siihen aikaan oikeastaan kaikilla kavereilla oli sellainen. Olisi ollut vaikeaa jättää hänet sen kokemuksen ulkopuolelle.
Kun yläkoulu alkoi, lapsi sai alkaa kuljettaa älypuhelinta mukana koulussa. Jokinen pohtii, erehtyikö hän tässäkin.
Tavoite on, ettei pikkulapsi opi haluamaan puhelinta itselleen eikä ajattele, että on normaalia pitää puhelinta koko ajan kädessä.
– Opettajien aika vaikuttaa kuluvan lasten maanitteluun, että he laittaisivat puhelimet pois oppitunneilla.
Esikoisen ruutuaika on kaksi tuntia päivässä. Jokinen keskustelee ruutuajoista lapsen kavereiden äitien Whatsapp-ryhmässä.
– Me vanhemmat kannustamme toisiamme ja neuvomme, miten asiasta kannattaa nuorten kanssa keskustella.
Älykello ekaluokkalaisen ranteeseen
Jokinen on jo pohtinut, millaista linjaa hän aikoo noudattaa, kun kuopus siirtyy koulumaailmaan muutaman vuoden kuluttua.
– Yritän lykätä älypuhelimen hankkimista alakoulun ensimmäiset vuodet. Älykello on hyvä keksintö: sillä voi soittaa ja laittaa ääniviestejä, mutta sillä ei voi pelata, joten se ei koukuta lasta.
Teemaan on valmistauduttu Jokisen perheessä muutenkin. Muut perheenjäsenet pyrkivät jättämään puhelimensa syrjään, kun he ovat olohuoneessa tai ruokapöydässä yhdessä kuopuksen kanssa.
Tavoite on, ettei pikkulapsi opi haluamaan puhelinta itselleen eikä ajattele, että on normaalia pitää puhelinta koko ajan kädessä.
Jokinen korostaa, että koska hän edellyttää lapselta puhelimen käytön rajoittamista, hänen itsensäkin on täytynyt katsoa peiliin.
– Olen linjannut, etten ole puhelimella lasten läsnä ollessa lainkaan lukuun ottamatta puheluita ja vähäistä viestittelyä. Siten en näytä mallia, että se olisi tavallista ja hyväksyttävää.
Puhelin on haitaksi ja hyödyksi
Kehityspsykologi Silja Martikaisen mukaan koulun aloittaminen on lapsen itsenäistymiselle iso harppaus. Hän myös kohtaa paljon uusia vaatimuksia.
Kouluympäristö eroaa esikoulusta, ja vapaata leikkiaikaa on vähemmän. Myös kaveripiirissä tapahtuu muutoksia.
– Lapsen kyky keskittyä, säädellä toimintaansa ja tehdä hyvinvointiinsa liittyviä ratkaisuja ovat vasta kehittymässä. Siksi säätely on huoltajien vastuulla.
Tutkimusten mukaan älylaitteet ovat koukuttavia aikuisellekin, joten ne ovat iso haaste pienelle koululaiselle. Siksi vanhemman tulisi ohjata lasta puhelimen käytössä.
Viime aikoina julkisuudessa on esitetty huolta siitä, miten älypuhelin vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja oppimiseen. Martikainen korostaa, että tutkimustieto älypuhelinten käytöstä on yhä ristiriitaisia, koska ilmiö on uusi, mutta silti aihetta käsitellään mediassa usein mustavalkoisesti.
Hän ehdottaa, että puhuisimme sekä digilaitteiden hyödyistä että haitallisista piirteistä, koska laitteilla voi tehdä monenlaisia asioita.
– Joillekin esimerkiksi pelaaminen kavereiden kanssa on vuorovaikutteista ja hauskaa yhdessä tekemistä.
Yhteistä aikaa vanhemman kanssa
Kahta tuntia pidetään yleensä koululaisten älypuhelimen käytön ylärajana. Sen jälkeen käytöllä voi olla vaikutuksia terveyteen, mikä taas saattaa heijastua oppimiseen.
– Kun ruutuaika kasvaa, unen laatu ja määrä heikkenevät, sillä puhelinta käytetään iltaisin usein tilassa, jossa nukutaan. Lapsen liikkuminen kannattelee hyvinvointia laajasti, mutta ruutuajan kasvaessa fyysinen aktiivisuus vähenee.
Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpää on kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus. Jos sitä on arjessa riittävästi, kännykän käyttö silloin tällöin ei haittaa.
Martikaisen mielestä ekaluokkalainen ei tarvitse koulunkäyntiä varten puhelinta. Yhteydenpidossa vanhempiin älykello voi olla yksi ratkaisu. Siinä ei ole houkutuksia, jotka veisivät huomion vuorovaikutuksesta tai oppimisesta.
On paljon näyttöä siitä, että yhdessä lukeminen vahvistaa lasten tunnetaitojen kehitystä.
Jyrkkien kieltojen sijaan koulu tarvitsisi Martikaisen mielestä tukea siihen, että se voisi olla sopiva ympäristö medialukutaidon ja vastuullisen älylaitteen käytön opettelemiseen.
Jokisen tavoin hänkin kannustaa vanhempia tutkimaan omaa puhelimenkäyttöään.
– Yhteinen tekeminen lisää vanhemman ja lapsen välistä myönteistä vuorovaikutusta. Tekeminen voi olla myös ruutuaikaa, kuten yhteistä pelaamista tai television katselua.
On paljon näyttöä siitä, että yhdessä lukeminen vahvistaa lasten tunnetaitojen kehitystä.
– Vanhempien olisi tärkeää kannustaa lasta myös viettämään aikaa ystävien kanssa, liikkumaan ja leikkimään.