Quivine Ndomo kuuli, että Suomesta saisi kahta eri työtä

Kun Quivine Ndomo oli lapsi, hän leikki iltaisin tyhjissä koululuokissa. Vanhemmat olivat opettajia, ja perhe asui opettajien asuintiloissa koulun alueella.

Isä oli yläkoulun perustaja ja rehtori ja äiti alakoulun apulaisrehtori. Koulu ja koti olivat Ndomolle siis sama asia. Hän tapasi eri taustoista tulevia ihmisiä, jotka pyysivät vanhemmilta erilaisia asioita, usein apua.

– Kasvoin 1990-luvulla, ja se oli vaikeaa aikaa. Itä-Afrikassa oli nälänhätä, jonka inspiroimana syntyi tunnettu kappale We are the world.

Hädän keskellä Ndomo näki, miten ihmiset auttoivat toisiaan. Hänen vanhempansa olivat yhteisön tärkeitä jäseniä. Äiti opetti muiden aineiden lisäksi kotitaloutta, kuten ruoanlaittoa ja ompelemista, ja isä puutöitä, esimerkiksi tuolin korjaamista. Taidot olivat hyödyllisiä.

Isä valmensi myös lentopalloa ja jalkapalloa. Yksi pelaajista oli nuori mies, joka oli vaarassa joutua ongelmiin fyysisyytensä takia. Jalkapallossa siitä oli hyötyä. Lajista tuli ainoa paikka, jossa hän saattoi loistaa myönteisellä tavalla.

En halua, että minustakaan ajatellaan, että olen vahva ja poikkeuksellinen vaan että selvisin.

Tällaiset lapsuuden kokemukset ovat muovanneet Ndomon myöhempää uraa tutkijana.

– Tutkimustani määrittävät vähemmistöjen äänet, joita työnnetään yhteiskunnan rajoille.

Kun hän oli mukana EU-maiden yhteisessä tutkimusprojektissa, muut halusivat puhua maahanmuuttajien resilienssistä, siis kyvystä selvitä vastoinkäymisistä. Ndomo oli toista mieltä.

– Haastatteluissa maahanmuuttajat eivät puhuneet resilienssistään vaan selviämisestä. En halua, että minustakaan ajatellaan, että olen vahva ja poikkeuksellinen vaan että selvisin.

Mutta tähän pisteeseen on ollut pitkä matka.

Tavoitteena tutkijan ura

Ndomo on yhdeksästä sisaruksesta nuorin. Vanhemmat painottivat, että kaikkien lasten pitää opiskella. Ndomo lähetettiin siskoineen sisäoppilaitokseen.

Hän ihaili isosiskoaan, joka opiskeli yliopistossa ja ajoi aktivistina sukupuolten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

– Inspiroiduin siitä, että hän oli urhea muiden puolesta. Ajattelin, että minäkin voisin olla.

Ndomo meni Nairobin yliopistoon ja yhdisti opinnoissaan sosiologiaa, psykologiaa ja viestintää. Hän halusi ratkoa yhteiskunnan ongelmia.

Ndomo kuitenkin kuului poliittisesti vaikeassa asemassa olevaan etniseen ryhmään ja arveli, ettei pääsisi poliittisiin virkoihin.

– Ajattelin, että jos olen jonain päivänä hyvä tutkija, sillä ei ole väliä, mikä nimeni on. Tutkijan työ on tapani tehdä aktivismia.

Suomessa odotti yllätys

Ndomo suoritti alemman korkeakoulututkinnon ja muutti Etiopiaan, jossa hän työskenteli lastentarhanopettajana. Sieltä matka jatkui Sudaniin.

Aluksi hän harkitsi jatko-opintoja Britanniassa, mutta se olisi ollut kallista. Samaan aikaan ystävä oli lähdössä opiskelemaan Suomeen. Lopulta Ndomo päätti itsekin hakea suomalaiseen yliopistoon ja pääsi sisään.

Ndomo muutti Jyväskylään vuonna 2016, kun hän oli 26-vuotias. Suomessa hän tunsi olevansa ulkomaalainen eri tavalla kuin ennen.

– Olin ollut Sudanissa ja Etiopiassakin erilainen mutta jotenkin sovin joukkoon ja ystävystyin ihmisten kanssa nopeasti. Jyväskylässä näin ei käynyt.

Kehoni ja mieleni eivät toimineet normaalisti, painoni putosi ja sairastuin.

Ndomo päätti keskittyä opintoihinsa. Tärkein sopeutumisessa auttanut ihminen oli aluksi professori, joka tarjosi hänelle tukea, tutustutti hänet ihmisiin ja kyseli kuulumisia. Luokkakaveritkin olivat mukavia.

Ndomo tuntee kuitenkin yhä elävänsä kuplassa.

– Olen eristäytymisen kuningatar, hän sanoo ja jatkaa:

– Saan syyttää siitä osittain itseäni.

On hänellä silti muutamia hyviä ystäviä, etenkin maahanmuuttajia. Ndomo on läheinen myös tutkimusryhmänsä jäsenten ja kollegojensa kanssa, joista on tulossa hänen ystäviään. Töissä luotujen verkostojen kautta on syntynyt tärkeitä yhteyksiä.

Hänenlaiselleen olemassa vain kahta työtä?

Suomeen muutettuaan Ndomo ihastui erityisesti luontoon.

– Luonto, metsä ja vesi, se on minulle kaikki. Suomi tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia vaeltaa ja pyöräillä.

Hän kehuu myös suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Suomi on maa, jossa ihmisistä välitetään. Täällä kansalaiset voivat säilyttää arvokkuutensa, eivätkä he ajaudu äärimmäiseen köyhyyteen, jonka ansiosta heitä olisi helppo käyttää hyväksi. Haluaisin auttaa Keniaa kehittämään toimivaa hyvinvointijärjestelmää.

Ndomo toivoo, että Suomessa nähtäisiin enemmän vaivaa maahanmuuttajien integraation eteen. Hänkin oli vähällä muuttaa takaisin Keniaan.

Vuonna 2016 Ndomon ystävä kertoi, että Suomessa maahanmuuttaja voi saada vain siivoojan tai postinjakajan töitä koulutuksestaan huolimatta.

Tieto järkytti. Hän tiesi, ettei haluaisi työskennellä siivojana vaan taistella itsensä ja muiden samassa asemassa olevien puolesta.

Vuonna 2018 Ndomon säästöt olivat kuitenkin lopussa. Hän haki lukuisia työpaikkoja mutta sai töitä vain siivoojana, kuten ystävä oli varoittanut. Muutaman viikon hän sinnitteli.

– Kehoni ja mieleni eivät toimineet normaalisti, painoni putosi ja sairastuin. Lopulta päätin, että minun on pakko lähteä.

Ndomo palasi Keniaan, missä kävi ilmi, että hänen äitinsä oli huonossa kunnossa. Viikkoa myöhemmin hän sai yhteydenoton. Tutkimusassistentin paikka, jota hän oli hakenut Jyväskylän yliopistosta, olisi sittenkin tarjolla.

Ndomo pyysi kaksi viikkoa aikaa, jotta hänen äitinsä ehtisi käydä leikkauksessa, ja palasi sen jälkeen Suomeen.

Professorin mielestä hänen olisi kannattanut tutkia maahanmuuttajien menestystarinoita, mutta Ndomo päätti tehdä maisterintutkintonsa korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien vaikeasta asemasta suomalaisilla työmarkkinoilla.

Hän teki vuonna 2024 samasta aiheesta väitöskirjan, joka sai hyvän vastaanoton.

Teen kolmen ihmisen työt

Ndomo on päässyt pitkälle elämässä. Miten hän on selvinnyt tänne asti?

– Kova työ ei takaa menestystä akateemisilla työmarkkinoilla. Siksi mietin, johtuuko se onnesta vai suunnitelmastani. Ajattelen, että oli aika rohkeaa tulla Keniasta takaisin viiden kuukauden työsopimuksen takia.

Sopimusta on aina jatkettu. Hän on myös hakenut rohkeasti tutkimusrahoitusta graduvaiheesta asti. Paraikaa hän kerää tutkimusaineistoa Britanniassa.

Ndomo kertoo tekevänsä jatkuvasti kolmen tai neljän ihmisen työt. Viime yönä hän ei ole nukkunut silmäystäkään.

– Tuntuu, että tämä on ainoa tapa varmistaa edes jonkinlainen jatkuvuus. Välillä ihmiset ihmettelevät, miten en osaa vieläkään suomea, mutta tulisivatpa he seuraamaan päivääni.

Hän haluaisi näyttää kaltaisilleen, että heilläkin voi olla suuria unelmia ja että nuo unelmat ovat arvokkaita.

Ndomoa vie eteenpäin unelma. Hän haluaa korkeimpaan virkaan, johon hänellä on yliopistomaailmassa mahdollista päästä. Näin hän voisi näyttää kaltaisilleen, että heilläkin voi olla suuria unelmia ja että nuo unelmat ovat arvokkaita.

– Uskon, että jos odottaa koko ajan pahoja asioita, se lisää niiden todennäköisyyttä.

Lapsena Ndomo rakasti urheilua. Hän ei välittänyt lajien vaaroista vaan kulki pelotta niitä kohti.

– Toivoisin, että muistaisin aina sen, että voin tehdä melkein mitä tahansa kuten silloin.