Keijo Korhonen, 53, Helsinki. Uusi ammatti: iltavahtimestari

Vuonna 2010 ilmassa oli hyviä merkkejä. Graafikko Keijo Korhonen oli hakenut yhtenä 300 hakijasta töitä 10 hengen yrityksestä ja saanut paikan. Takana oli lukuisia eripituisia työsuhteita joistakin kuukausista pisimmillään kuuteen vuoteen, mutta ei vakituista paikkaa.

Mahdollisuutta pysyvämpään työsuhteeseen oli väläytelty eri työpaikoissa vuosien varrella, mutta sitten lupauksia oli vedetty takaisin ja jatkettu määräaikaisuuksia. Nyt kädessä oli toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Media-alalla pyyhki hyvin ja Korhonen osasi hommansa.

Niin kuitenkin kävi, että kahden hyvän vuoden kuluttua yrityksellä alkoi olla talousvaikeuksia. Kolmantena vuonna edessä oli puolen vuoden lomautus tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

– Tiesin heti, että työt tulevat loppumaan. Yritys menikin konkurssiin, Korhonen muistelee vuoden 2013 tunnelmia.

Koska työt eivät loppuneet Korhoselta ensimmäistä kertaa, hän tunsi jo rutiinin. Oli aloitettava työhakemusten lähettäminen ja toivottava parasta. Tällä kertaa toivoa todella tarvittiinkin, sillä Korhosen työttömyys venyi kolmen vuoden mittaiseksi.

Oman alan työpaikkoja tuli toisinaan hakuun, mutta hakijamäärät olivat hurjat. Ovet eivät auenneet sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Korhosen mielestä yksi iso syy löytyy siitä, että internetin alkuaikoina graafiselle alalle koulutettiin aivan liikaa väkeä.

– Se näkyy edelleen niin, että avoimille paikoille on satamäärin hakijoita. Osaamisen lisäksi tarvitaan jo todellista tuuria, että sellaisesta joukosta työllistyy.

Töitä ei kuulu

Se, ettei tilille enää tipahtanut säännöllistä kuukausipalkkaa tarkoitti, että kaikista mahdollisista menoista oli pakko karsia. Korhonen muistelee, että alkuvaiheeseen liittyi melkoisesti jännittämistä.

– Mietin, saanko laskut ajallaan maksettua, ja milloin asumiseen ja työttömyyteen liittyvät korvaukset alkavat pyöriä. Rahalle ei ole kiva antaa niin paljoa painoarvoa, mutta kyllähän tämä maailma pitkälti sen ympärillä liikkuu. Jos rahaa ei ole, on arki monella lailla hankalampaa.

Rahalaskuri tykytti Korhosen takaraivossa jatkuvasti. Ruoka ja muut perustarpeet piti tietysti hoitaa ensin. Oli harvinaista herkkua, jos varaa jäi muuhunkin. Jos esimerkiksi halusi käydä elokuvissa, se oli heti pois ruokabudjetista. Uusia farkkuja tai muita heräteostoksia ei voinut edes ajatella.

Työttömyyden aina vain jatkuessa Korhonen ehti miettiä sitäkin, olisiko ikää jo liikaa mittarissa. Samoista paikoista kilpaili koko ajan yhä nuorempaa ja korkeammin koulutettua väkeä.

– Jos minun ikäiseni mies kisaa paikasta 26-vuotiaan vastavalmistuneen kanssa, nuorempi saa paikan useammin. Tiedostin, etten voi vaikuttaa asiaan, vaan oli luotettava siihen, että joillekin työnantajille pidempi elämänkokemus olisi myös myönteinen asia.

Korhonen asuu yksin. Asumismenoja ja muita jokapäiväisiä kuluja ei voi jakaa toisen kanssa, mutta samalla ei tietysti tarvitse myöskään huomioida kenenkään muun menoja. Korhonen toteaa, että vaikka paikoittaisia syvemmän ketutuksen hetkiä toki oli, hän pysyi kohtuullisen myönteisellä mielellä positiivisen perusluonteensa ansiosta.

– Oli vain pakko laittaa hakemuksia matkaan ja uskoa, että jossain vaiheessa hommia taas löytyy.

Elämänpiiri kapenee

Rahanpuutetta hankalampi paikka oli työttömyyden tuoma toimettomuus. Puuhakkaalle miehelle työttömyys oli tylsää aikaa. Tuttavapiirin elämä jatkui entisessä, työn raamittamassa aikataulussa, mutta omassa kalenterissa oli vain tyhjää. Korhonen ulkoili paljon ja kävi asukastalolla puuverstaalla tekemässä pieniä harrastusprojekteja. Sosiaaliselle tyypille kuuluminen työyhteisöön olisi kuitenkin ollut tärkeää.

– Päivät menevät helposti sellaiseksi peukaloiden pyörittelyksi. Oli vaikea keksiä, mitä voisi tehdä kaikella sillä ajalla, varsinkin, jos ei ole rahaa käytettävissä.

Arkeen tuli mielekästä tekemistä, kun Korhonen pääsi keväällä 2016 kolmen vuoden työttömyyden päätteeksi palkkatukityöhön vahtimestariksi. Työt olivat ihan muuta kuin graafisen alan hommia, mutta se oli Korhosen mielestä vain hyvä juttu. Mies oli ennenkin miettinyt, että voisi hyvin tehdä myös muita töitä, jos paluu graafikoksi ei ottaisi onnistuakseen.

– Viihdyin vahtimestarin työssä tosi hyvin. Tykkään asiakaspalvelusta, ja tein asiakkaiden auttamisen ohessa myös pieniä kiinteistönhuollollisia tehtäviä. Fiksailin ja roudailin eräänlaisena yleismiehenä, Korhonen kuvailee.

Kun työllistämisjakso loppui, oli taas hetken hiljaista. Parin kuukauden päästä mies pääsi työkokeiluun samaan paikkaan. Uusi suunta alkoi tuntua yhä mukavammalta.

– Ryhdyin kartoittamaan mahdollisuuksia päästä opiskelemaan virastomestarin ammattitutkintoa, ja hain samalla koko ajan aktiivisesti töitä. Yritin tarmokkaasti punkea itseäni alalle ja availla ovia.

Vihdoinkin hyvä uutinen

Keväällä 2018 tärppäsi viimein kunnolla. Korhonen haki TE-toimiston paikkahaun kautta löytynyttä Taideyliopiston iltavahtimestarin paikkaa ja tuli valituksi tehtävään. Kun puhelin soi ja paikka varmistui, oli mieli korkealla.

– Aika painokkaasti ja lujaa pääsi pari kertaa "JES!” Oli tosi hieno fiilis.

Korhonen on toukokuusta lähtien työskennellyt Sibelius-Akatemialla. Työ on mukavaa ja vaihtelevaa. Hän auttaa opettajia ja opiskelijoita, valvoo tiloja, availee ja lukitsee ovia tarpeen mukaan sekä auttaa esimerkiksi tavaroiden siirtelyssä. Työ on mielekästä ja työ tuntuu jopa kutsumukselta.

Graafikon ja vahtimestarin työt ovat keskenään varsin erilaisia. Graafisella alalla korostuivat kiire ja nopeuden vaatimus. Vahtimestarin työssä tärkeitä seikkoja ovat turvallisuus ja asiakaspalveluasenne.

– Tämä on aikaisempaan verrattuna hirmuisen rentoa ja mukavaa työtä. Tulen luonnostani toimeen ihmisten kanssa, en menetä hermojani kiireenkään keskellä ja tykkään neuvoa ja opastaa. Tässä työssä pääsen käyttämään kaikkia näitä puoliani.

Läheisetkään eivät ole ihmetelleet alanvaihtoa.

– Tämä on tätä päivää. Tosi harva on enää koko ikäänsä samalla alalla tai varsinkaan saman työnantajan palveluksessa.

Unelmasta totta

Tällä hetkellä Korhosen työt rytmittyvät niin, että kolmen työviikon jälkeen on viikon verran vapaata. Kesällä töistä on pidempiä taukoja, kun oppilaitoksen ovet ovat lomien vuoksi kiinni, mutta silloin töitä saattaa olla tarjolla muissa toimipisteissä. Elokuussa työ jatkuu taas tavalliseen tahtiin.

Syksyllä yksi Korhosen pitkäaikaisista toiveista toteutuu, kun hän ryhtyy suorittamaan työn ohessa oppisopimuskoulutusta tähtäimessään virastomestarin ammattitutkinto. Tutkinto mahdollistaa entistä monipuolisemman työnhaun alan töihin.

– Opinnoissa katsotaan aiempaa työkokemusta ja opiskelua, ja kokonaisuus muovaillaan kullekin henkilökohtaisesti. On upea juttu, että tutkinnon suorittaminen on työn ohessa mahdollista,