Ilmainen koriskoulu liikuttaa varallisuuteen katsomatta – välillä kyläilee Lauri Markkanen
Sadat koululaiset pääsevät maksuttomaan koriskouluun. Saimaalla elvytetään lohikantoja. OP tukee Kaikkien aikojen tekoja -kampanjassaan omistaja-asiakkaiden toivekohteita.
Tänä syksynä Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Äänekoskella starttaa Lauri Markkasen Koriskoulun seitsemäs lukuvuosi. Koulussa koripallon saloihin pääsee tutustumaan maksutta 500 vuosina 2017–2019 syntynyttä lasta.
Idea maksuttomasta koko kauden kestävästä koriskoulusta syntyi, kun Jyväskylä Basket Academyn Kimmo Juvonen ja Jaakko Kemilä pohtivat paikallista kehittämistä. Toiminnan tukijaksi saatiin Jyväskylässä varttunut, tuolloin ensimmäisestä NBA-sopimuksestaan neuvotellut Lauri Markkanen.
Lauri on innolla mukana koriskouluhankkeessa.
– Halusimme käynnistää maksuttoman koristoiminnan, johon voivat osallistua kaikki lapset perheidensä varallisuustasosta riippumatta. Tarjoamme matalan kynnyksen kokeilla uutta lajia. Samalla pyrimme innostamaan lapsia liikunnalliseen elämäntapaan ja opetamme heille elämässä tarvittavia vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja, Juvonen kertoo.
– Koulun suosio on ylittänyt odotuksemme. Myös paikallisten koripalloseurojen juniorimäärät ovat kasvaneet viime vuosina reilusti.
Jo 3000 pientä koripalloilijaa
JBA on hankkinut koriskouluun tarvittavan rahoituksen lähes kokonaan paikallisilta yrityksiltä. OP Keski-Suomi on ollut yksi toiminnan keskeisistä rahoittajista alusta lähtien. Jo nyt koripalloon on päässyt tutustumaan 3000 tyttöä ja poikaa. Omia ryhmiä on järjestetty myös erityislapsille.
NBA:ssa ammatikseen pelaava Markkanen näkyy koriskoulun nimen ohella myös lapsille jaettavissa varusteissa. Hän on myös pistäytynyt koulun tapahtumissa.
– Lauri on innolla mukana koriskouluhankkeessa. Hän on mahdollisuuksiensa mukaan myös osallistunut keväisin järjestettäviin turnauksiin. Jos hän ei ole päässyt paikalle, hän on lähettänyt koululaisille videotervehdyksen, Juvonen sanoo.
Koriksesta kiinnostuneet keskisuomalaiset lapset voivat ilmoittautua koulun toimintaan Koriskoulu-sivustolla.
– Tervetuloa mukaan! Toiminta käynnistyy syyskuun lopulla, mutta aloittaa voi kesken kaudenkin ja halutessaan tulla mukaan vain osaksi kautta.
Lohikalojen kantoja elvyttämässä
Savossa Kaikkien aikojen tekoja -kampanjalla on tuettu pitkään muun muassa Saimaan Lohikalojen ystävät ry:n tekemää työtä.
Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Huupponen kertoo, että yrityksiltä saadulla rahoituksella on pystytty kohentamaan Saimaan alueen vesistössä elävien uhanalaisten järvilohi-, taimen-, nieriä- ja harjuskantojen elinolosuhteita. Yhdistys on muun muassa istuttanut luontoon viljeltyjä ja muualta siirrettyjä kalanpoikasia sekä kunnostanut joki- ja purouomia lohikaloille sopiviksi.
– Yhdistyksemme pitkäaikaisena tavoitteena on palauttaa Saimaalle kestävä lohikalakanta, joka kykenee lisääntymään luontaisesti. Tavoite on kova, mutta mahdollinen saavuttaa. Olen iloinen siitä, että OP Suur-Savo ja monet muut suuret yritykset jakavat tavoitteemme ja tukevat vahvasti toimintaamme, Huupponen kiittelee.
OP monessa hyvässä teossa mukana
OP:n Kaikkien aikojen tekoja -kampanjan ideana on rahoittaa toimintaa, joka parantaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Alueelliset Osuuspankit myöntävät tukea paikallisille toimijoille omistaja-asiakkaiden ehdotusten perusteella.
Kuluneina vuosina OP on tukenut muun muassa hankkeita, joissa on hillitty ilmastonmuutosta sekä edistetty lasten- ja nuorten työllistymistä ja senioreiden turvallista digiasiointia.
Omistaja-asiakkaat ovat osallistuneet kyselyihin ilahduttavan aktiivisesti. Esimerkiksi viime vuonna vastauksia saatiin peräti 49 000 kappaletta.
Tämän syksyn kysely julkaistiin 9. syyskuuta ja siihen on mahdollista vastata 6. lokakuuta asti. Saatuja vastauksia käytetään apuna ensi vuonna tuettavien kohteiden valinnassa.
Jos mielessäsi siis on tärkeä kohde, joka kaipaa rahoitusta, kerro siitä meille.