Miika Laakso katsoo ulos asemalle pysähtyvän junan ikkunasta. Laiturilla seisoo mies, jonka syliin kolme lasta juoksee junasta nauraen. Laakson vatsassa kylmä nyrkki puristuu pallean ympärille.

31-vuotias Laakso on haaveillut isäksi tulemisesta lukioikäisestä asti. Juuri nyt sinkkumiehen elämä on kiireistä näyttelijän työn vuoksi. Päivät kuluvat harjoituksissa tai kuvauksissa ja illat esityksissä.

Samaan aikaan hän haaveilee siitä, että kotona odottaisi perhe. Haaveet eivät ole hattaraa, vaan Laakso unelmoi enimmäkseen arjesta: kuulumisten vaihdosta, yhdessä syömisestä, tarha- ja koulupäivistä. Iltapusuista ja kurahousuista.

Vauvakuume alkoi äkkiä

Nuorempana Laakso ajatteli, että hänestä tulisi isä 25-vuotiaaksi mennessä, ihan viimeistään kolmikymppisenä. Kun 30-vuotispäivä koitti, iski lamauttava epäonnistumisen tunne. Laakso kertoo syntymäpäivillään otetusta valokuvasta, jossa näkyy joukko iloisesti hulisevia ihmisiä – ja pitkän pöydän päässä tyhjä ilme silmissään istuva päivänsankari.

– Niissä juhlissa totuus iski täysillä. Minulla olisi pitänyt jo olla perhe, mutta ei ollut. Siihen päivään saakka minulla oli tosi selkeä sapluuna elämälle: pariudu ja lisäänny. Ajatus vanhemmuudesta oli koko ajan mielessä. Juhlissa mietin, olinko tehnyt ihan vääriä valintoja ja tyrinyt kaiken. Olisiko sen tai tuon eksän kanssa sittenkin pitänyt vain jatkaa sisulla, jotta haave perheestä olisi toteutunut, Laakso sanoo.

Ensimmäisen kerran Laakso koki tunnistettavaa vauvakuumetta 18-vuotiaana. Hän aloitteli seurustelusuhdetta, ja tieto iski yhtäkkiä kirkkaana: tämä ihminen voisi olla minun lasteni äiti. Ajatuksen selkeys vähän pelotti.

– Näin meidät siinä ja mietin, että tämä voisi toimiakin. En sentään sanonut sitä ääneen, vaikka taisin kertoa ajatuksesta tytölle myöhemmin. Meistä ei tullut äitiä ja isää, ja varmasti ihan hyvä niin. Mutta silloin tajusin, että tämä toive on hyvin vahva.

Vahinko ei ole vaihtoehto

Laaksolla on takanaan muutama pitkä parisuhde, joissa perheenlisäyksestä on puhuttu. Kumppanit ovat olleet halukkaita äidiksi mutta halunneet odottaa jokusen vuoden.

– Odottaessa mieli on muuttunut tai suhde ehtinyt päättyä, Laakso sanoo.

Suhteissa on ollut myös hetkiä, jolloin raskaustestiä on tuijotettu yhdessä epäuskon vallassa ja Laakso on nähnyt kumppanin silmistä, että toiselle vauva ei olisi ihana yllätys. Ajoitus ja elämäntilanne ovat aina olleet vääriä.

– Vaikka en parisuhteessa sanoisi sitä ääneen, toiveeni käy aika nopeasti ilmeiseksi. Minähän käytännössä ovuloin, kun katson netistä vauvavideoita! Sellainen voi tuntua toisesta aika ahdistavalta, jos ei ole itse ollenkaan samoissa ajatuksissa, Laakso toteaa.

Yksin elävä nainen voi halutessaan yrittää hankkiutua raskaaksi ilman kumppania, mutta sinkkumiehelle keinohedelmöitys ei ole samalla tavalla vaihtoehto. Kohdunvuokraus on Suomessa laitonta. Yhden yön suhteet ja niissä tapahtuva iloinen vahinko taas eivät takaa sitä, että pääsee elämään yhteistä arkea lapsen kanssa.

Laakso on käynyt ajatuksen tasolla läpi kaikki mahdolliset keinot tulla isäksi siinä tapauksessa, ettei hänen ykköstoiveensa toteudu: perheen perustaminen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on samankaltainen arvomaailma ja sopiva elämäntilanne lapselle.

– Voisin ajatella myös adoptiota. Se tietäisi kuitenkin elämää yksinhuoltajana, ja minä toivoisin ensisijaisesti saavani kokonaisen perheen.

Kun Laakso on puhunut lapsenkaipuustaan vaikkapa sosiaalisessa mediassa, tuttavapiirissä on alkanut leikkisä munasolukauppa. Miestä on toivottu isäksi sinkkututtavien lapsille.

– Minulle on ehdotettu, että voisimme hankkia lapsen ja nainen voisi sitten kasvattaa sen itsekseen. Minullehan se olisi tosi huono diili, koska haluaisin nimenomaan olla lapsen isänä arjessa läsnä. Huolehtia ja kasvattaa.

– Ja sellaisen sopimuksen, jossa nainen kantaisi lapseni ja minä ottaisin sen sitten syntymän jälkeen hoitaakseni, täytyisi olla tosi erikoinen. En keksi, miten sellaista voisin kenellekään edes ehdottaa, Laakso sanoo.

Lapsenkaipuu on väkevä jomotus

Laakso kuvaa kaipuutaan väkeväksi ja perustavanlaatuiseksi jomotukseksi. Hän rekisteröi rattaita kadulla työntelevät pariskunnat, puistossa leikkivät perheet, raskausvatsat ja lapsen, joka ruokakaupassa huutaa isänsä perään. Aina tilanteet eivät vihlo pahasti, mutta välillä tuntuu pahalta ytimissä asti.

Erityisen kivuliaita ovat perhejuhlat, kuten nimiäiset tai lasten syntymäpäivät. Niissä olisi osattava olla onnellinen toisten onnesta, mutta aina se ei onnistu. Toisinaan Laakso saapuu juhliin kolme tuntia myöhässä. Sen verran aikaa häneltä vie psyykata itsensä valmiiksi kohtaamaan kerralla monta lapsiperhettä ja mahdolliset kysymykset: koskas sinä hommaat perhettä?

– Tekee mieli huutaa vastaukseksi, että nyt, jos minulta kysytään. Kerran jätin kokonaan menemättä rakkaitten ihmisten lapsen nimenantojuhliin, koska juuri sillä hetkellä se tuntui äärimmäisen raskaalta.

Kummius ei korvaa isyyttä

Kolmella Laakson kuudesta sisaruksesta on lapsia, ja lastenhoitopyyntöjä tulee usein. Laakso on myös moninkertainen kummisetä. Se ei kuitenkaan korvaa isyyttä.

– Olen mielelläni Miika-eno, joka tulee synttäreille aina vähän myöhässä teatteriesityksestä. Se on yksi rooleistani ja minulle tarpeellinen, mutta toisten ihmisten lasten kanssa touhuaminen on silti täysin eri asia kuin itse vanhemmaksi tuleminen. Ei se kelpaa korvikkeeksi.

Laakso on puhunut isäksi tulemisen halustaan myös vanhempiensa kanssa. Hän itse on adoptiolapsi, ja vanhemmat tietävät hyvin, ettei lapsia noin vain tehdä ja tilata. He ovat yhdessä miettineet Laakson halua saada nimenomaan biologinen jälkeläinen.

– En osaa eritellä, mistä toiveeni kumpuaa, mutta minua kiehtoisi nähdä, mitkä ominaisuudet ja piirteet me jaamme, millaiset jutut siirtyvät geeneissä ja mikä on opittua. Haluaisin esimerkiksi nähdä, periytyisikö biologiselta äidiltäni saamani musikaalisuus omalle lapselleni. Tai syntyisikö välillemme erityinen ymmärrys ja samankaltaisuus. Ehkä oma taustani vaikuttaa siihen.

Monta hukattua vuotta

Kun Rosa Meriläinen vuonna 2013 kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä, etteivät miehet saisi haaskata hedelmällisessä iässä olevien naisten vuosia perättömillä lupauksilla, Laakso samastui.

– Jokainen vuosi lisää odottelua on vuosi pois minun ja mahdollisten lasteni yhteisestä ajasta. Haluaisin elää heidän kanssaan yhteistä arkea mahdollisimman pitkään.

Laakso ei halua liikaa miettiä mahdollisuutta, että hän ei koskaan päädy isäksi. Jos niin kuitenkin kävisi, hän yrittää ajatella, että silloin elämällä on ollut jokin muu tarkoitus. Ehkä lapsettomuus esimerkiksi vapauttaa aikaa olla läsnä niille läheisille, jotka tarvitsevat häntä elämään rinnalla.

– Haluan kuitenkin pitää kiinni ajatuksesta, että saan vielä perheen. Jospa se on tulossa ihan kulman takana. Jospa tässä on ollut jokin suurempi kuljetus ja olen käynyt nämä kokemukset läpi, jotta saan paremmat edellytykset olla isä.