Miten minä tänne taas ajauduin? Kesken työpäivän huomaan selaavani Facebookia, vaikka minun pitäisi viimeistellä kesken oleva työ. Itse asiassa hommalla on jo kiire, mutta silti notkun rullaamassa feediä päämäärättömästi.

Muistan puhelimen kilahduksen, kaverilta tulleen WhatsApp-viestin, johon vastasin ja jonka jälkeen menin tarkistamaan netistä jotain. Siinä samalla päätin vain piipahtaa nopeasti Facebookissa.

Tilanne toistuu työpäivieni aikana monta kertaa, eikä se voi tarkoittaa kovin hyvää työnteon kannalta. Ensinnäkin jatkuva sovellusten vilkuilu ja jutusta toiseen klikkailu vie aikaa työnteolta. Toiseksi jokainen keskeytys – miten lyhyt tahansa – vie keskittymiseni pois käsillä olevasta hommasta ja pakottaa orientoitumaan työhön monta kertaa uudestaan.

Ei ihme, että ajatus harhailee ja hommat kasaantuvat niin, että työpäivät helposti venyvät.

Päätän tehotarkkailla yhden päivän ajan somekäyttäytymistäni, jotta saan selville, kuinka suuren osan työajasta eri sovellukset haukkaavat.

Pitkä tunti

Eräänä tiistaina, tavallisena työpäivänä, jonka vietän toimistolla koneella hommia tehden, asettelen tietokoneen viereen paperin ja kynän ja kirjaan ylös jokaisen somekäynnin ja niiden keston. Käteni käy tiuhaan.

Päivän lopuksi tarkastelen mittauksen tulosta. Muistiinpanoni kertovat, että klikkaan auki sosiaalisen median sovelluksen yli kymmenen kertaa työpäivän aikana. Usein syynä on se, että reagoin puhelimen näytölle ilmestyvään viestiin, mutta monta kertaa eksyn Facebookiin tai Instagramiin ilman sen kummempaa syytä.

Päivitän itse harvoin mitään, mutta työpäivän aikana lähetän sosiaalisen median sovellusten kuten WhatsAppin ja Messengerin kautta kymmeniä viestejä. Sen lisäksi selaan Facebookin, Instagramin ja Snapchatin päivitysvirtaa sekä puhelimesta että tietokoneelta ja klikkaan niissä linkitettyjä blogitekstejä ja uutisia.

Kaikki tämä vie kahdeksantuntisesta työpäivästäni lähes tunnin.

Tunti on pitkä aika, varsinkin kun suurin osa ajasta menee päämäärättömään hengailuun eikä suinkaan työn tai sen puoleen muunkaan elämän kannalta tärkeään viestittelyyn tai tiedonhankintaan.

Siihen tulee nyt stoppi. Ryhdyn kahdeksi viikoksi somelakkoon työpäivien ajaksi. Saanko aikaan enemmän ja onko oloni keskittyneempi?

Some heikentää keskittymistä

En ole ainoa, joka pähkäilee somenkäyttöään. Helsingin yliopiston aivotutkija Minna Huotilainen vahvistaa, että sosiaalinen media on totuttanut aivomme jatkuvaan ärsyketulvaan ja tehnyt keskittymiskyvystämme olemattoman.

”Ulkoisiin ärsykkeisiin reagoiminen tulee ihmiseltä luonnostaan, sillä se oli selviytymisen kannalta hyödyllistä silloin, kun ihmiset elivät vielä metsästäjä-keräilijöinä. Nyt jokaiseen puhelimen kilahdukseen ja vilkuntaan havahtumisesta on enemmänkin haittaa kuin hyötyä”, Huotilainen sanoo.

”Kun antaa itsensä pomppia koko ajan asiasta toiseen esimerkiksi töitä tehdessä, alkaa reagoida entistä helpommin kaikenlaisiin keskeytyksiin. Silloin myös oven kolahdus tai huoneen toiselta puolelta kuuluva keskustelu saa korvat automaattisesti hörölle ja keskeyttämään työn teon. Aina keskeytykset eivät tule edes ulkopuolelta, vaan myös aivomme keskeyttävät työntekomme. Joskus se voi olla tauon merkki, mutta usein kyse on huonosta keskittymiskyvystä”, Huotilainen sanoo.

Kun työnteko keskeytyy jatkuvasti, siitä tulee henkisesti kuormittavaa: työt eivät tule valmiiksi, päivät venyvät ja virheiden määrä kasvaa. Pahimmillaan jatkuva kuormitus voi ajaa työuupumukseen.

Huotilainen vinkkaa, että lukeminen on hyvä tapa testata, millä tasolla oma keskittymiskyky on.

”Suurin osa ihmisistä ajattelee, että tietenkin pystyy lukemaan kokonaisen kirjan, vaikka viime aikoina ei olekaan tullut luettua. Kun sitten ottaa kirjan käteen, moni huomaa, että niin pitkäkestoista keskittymistä vaativa tekeminen onkin mahdotonta. Tuntuu, ettei jaksa lukea ja ajatus hyppii koko ajan muualle.”

Riippuvuuden taas tunnistaa siitä, että somen käyttö haittaa normaalia elämää.

”Jos joku tärkeämpi asia, kuten keskustelu rakkaan ihmisen kanssa, keskeytyy sen takia, että on päästävä someen, se on merkki siitä, että jotain on pielessä.”

Huotilaisen mukaan somelakko on erinomainen keino testata, onko itsellä riippuvuus.

Riippuvuus tunnistettu

Minä aloitan ensimmäisen lakkopäivän kytkemällä somekanavien ilmoitukset pois päältä puhelimestani. Puhelimen laittaminen äänettömälle ei riitä, koska pelkkä näytölle syttyvä valo häiritsee keskittymistä – ja minä olen totuttanut aivoni reagoimaan pienimpäänkin keskeytykseen.

Kavereille olen tiedottanut, että minut saa tästä eteenpäin päivisin kiinni vain soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin. Tuntuu oudolta, ihan kuin olisin kokonaan tavoittamattomissa; niin paljon nopea someviesteily eroaa kovin viralliseksi ja kankeaksi käyneestä tekstiviestien lähettelystä.

Heti ensimmäisen päivän aikana tiedostan riippuvuuteni. Mieleni tekee vähän väliä klikata Facebook auki läppärin selaimesta tai kurkata puhelimesta, mitä Instagramissa on tapahtunut. Olen varma, että jään jostain paitsi. Yritän pakottaa itseni jatkamaan työntekoa, mutta se on vaikeaa.

Paitsi jäämisen tunteen lisäksi minua harmittaa, että niin moni asia jää roikkumaan. Olen tottunut töiden lomassa hoitamaan somen kautta asioita, sopimaan tapaamisia ja suunnittelemaan tulevia menoja. Nyt se kaikki pitää tehdä töiden jälkeen, kun olisi muutakin tekemistä.

Työpäivän eli lakkoajan päätteeksi selaan innoissani Facebookin ja Instagramin läpi. Vaikka olen odottanut hetkeä kuin kakkukahveja, vastassa ei ole mitään maailmaa mullistavaa. Mietin, miksi menen someen jatkuvasti, jos siellä ei edes tapahdu mitään.

Some on suunniteltu koukuttamaan

Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan sosiaaliseen mediaan muodostuu helposti riippuvuus, koska se on rakennettu koukuttavaksi. Erilaisten kanavien takana työskentelee suuri joukko ihmisiä, joiden tärkein tehtävä on meidän huomiomme kalastelu. Mitä enemmän käytämme aikaa palveluissa, sen parempi niiden bisnekselle.

”Facebookissa on töissä psykologeja ja kognitiotutkijoita, jotka yrittävät tehdä palvelun käytöstä mahdollisimman koukuttavaa. Samaa tekevät sisällöntuottajat. Somessa viestivät yritykset ja järjestöt pyrkivät tarjoamaan mahdollisimman kiinnostavia sisältöjä, jotta ihmiset pysyisivät heidän tavoitettavissaan”, Huotilainen sanoo.

Facebook seuraa jatkuvasti, minkälaisia päivityksiä tykkäämme, mitä pysähdymme lukemaan ja mistä asioista viestittelemme muiden kanssa. Näiden tietojen avulla Facebookin sisällöstä tulee juuri meitä kiinnostavaa ja siksi niin koukuttavaa.

”Saamme somesta koko ajan ikään kuin pieniä palkintoja. Facebook on tarkka siitä, ettei feediin eksy käyttäjää häiritsevää, hämmentävää tai ahdistavaa sisältöä, vaan näemme enimmäkseen omaa ajatteluamme tukevia viestejä. Sellaisten parissa meidän on hirveän helppo ja mukava olla”, Huotilainen sanoo.

Tekosyy laiskottelulle

Viikon edetessä alan suorastaan innostua somelakosta. On mahtavaa, että työ keskeytyy harvemmin, kun puhelimen ilmoitukset ovat pois päältä. Huomaan olevani tehokkaampi, ja työt tulee hoidettua nopeammin kuin yleensä. Sellainen tehtävä, johon olen ajatellut kuluvan ainakin pari tuntia, hoituukin tunnissa ilman keskeytyksiä.

Tehokkuus kumuloituu: kun huomaan, miten aikaansaava voin olla, tartun entistä innokkaammin seuraavaan hommaan.

Silti minua harmittaa yhä, että en voi hoitaa somen kautta juoksevia asioita heti.

Myös keskittymiseni herpaantuu edelleen usein. Huotilainen on kehottanut minua tarkkailemaan lakon aikana, millaisina hetkinä mieleni tekee sosiaaliseen mediaan: onko kyse esimerkiksi tylsistymisestä, ärsyyntymisestä tai todellisesta tauon tarpeesta.

”On tavallista, että ihmisen keskittyminen häiriintyy usein, jopa minuutin välein, mutta se ei vielä vie ajatusta pois työtehtävästä”, Huotilainen sanoo.

Tauon tarpeen tunnistaa siitä, kun työt eivät enää etene.

”Monet pitävät työpäivän aikana liian vähän taukoja, mikä ei ole tehokas tapa tehdä töitä eikä ole hyvä jaksamisen kannalta. Lakisääteisten kahvitaukojen lisäksi kannattaa pitää lyhyitä minitaukoja aina, kun tuntuu siltä. Voi hakea esimerkiksi vettä tai nousta hetkeksi ylös venyttelemään.”

Huomaan, että varsinkin silloin, kun vaihdan työtehtävää tai hommat eivät jostain syystä etene, mieleni tekee mennä kurkistamaan Facebookia. Tiedostan kärsiväni aloittamisen vaikeudesta, ja some on edesauttanut ongelmaani. Nyt kun minulla ei ole tuttua pakopaikkaa, pakotan itseni hommiin – ja yllätyksekseni se ei ole edes vaikeaa. Aloittaminen on kivuttomampaa kuin jatkuva aloittamisen suunnittelu.

En ole koskaan roikkunut kovin paljon somessa vapaa-ajalla. Nyt kun en voi käydä siellä töissä, pelkään, että iltani hupenevat Facebookin selailuun. Kun niin ei käy, ymmärrän, että automaattiohjauksella toimiva sovellusten klikkailu on minulle ennen kaikkea tekosyy vältellä töitä.

Toisella lakkoviikolla huomaan jo tottuneeni ajatukseen, että someen ei ole asiaa työajalla. Minulla on tapana laatia työpäiviksi ylioptimistisia tehtävälistoja, ja aikaisemmin minulta jäi tekemättä vähintään puolet listan hommista. Nyt siirrän listalta iltaisin vain pari asiaa seuraavana päivänä hoidettavaksi.

En silti ole vieläkään mikään zen-mestari. Huomaan, että olen alkanut keksiä korvaavaa tekemistä somessa roikkumisen tilalle. Kun keskittymiseni on kadoksissa, lueskelen uutisia pidempään, googlettelen tyhjänpäiväisiä asioita ja ajaudun juttelemaan työkavereiden kanssa helpommin ihan muusta kuin töistä. En voi syyttää siis pelkkää somea siitä, etteivät työt etene.

Opin kuitenkin tunnistamaan, kun aivoni kaipaavat oikeaa taukoa. Etenkin iltapäivisin pyrin nousemaan työpisteeltä ylös vähintään tunnin välein. Yleensä parinkin minuutin vedenjuonti- tai hedelmänsyöntitauko riittää palauttamaan keskittymisen, mutta välillä pidän hyvällä omallatunnolla 20 minuutin kahvitauon työkavereiden kanssa. Silloin saan käännettyä ajatukset hetkeksi muualle ja oloni on selvästi virkeämpi.

Somelakon jälkeen

Kahden viikon somelakon loputtua oloni on valaistunut. Olen ymmärtänyt, kuinka suuri valta sosiaalisella medialla on minuun. Päätän, että entiseen ei ole paluuta.

Yhtä tiukkaa lakkoa en aio jatkaa, mutta otan tavaksi laittaa sovellusten ilmoitukset pois päältä työpäivän ajaksi. Yksikään WhatsApp-viesti ei ole niin tärkeä, ettenkö ehtisi reagoida siihen myöhemminkin.

Aion jatkossakin taistella sitä refleksinomaista houkutusta vastaan, kun kesken töiden tekee mieli avata Facebook tai Instagram. Nyt kun tiedostan tilanteen eikä käteni enää pääse hamuamaan puhelimen näyttöä huomaamatta, voin päättää vain sitkeästi jatkaa työntekoa tai tehdä hetken jotain muuta.

Huotilaisen mukaan someriippuvuudesta eroon pyristelyssä on paljon samaa tupakoinnin lopettamisen kanssa. Pelkkä päätös lopettamisesta ei riitä, vaan tilalle täytyy keksiä jotain korvaavaa tekemistä.

”Voi tehdä vaikka kolme kyykkyhyppyä tai kutoa pari riviä sukkaa. Jos työ on koneella istumista, fyysinen tekeminen on somea parempi tauko mielen levon kannalta. Sukkaa kutoessa keskittyminen ei lähde harhailemaan liian kauaksi töistä ja kinkkinen työhön liittyvä juttu voi ratketakin yllättäen.”

Toisaalta aion sallia itselleni myös pari sometaukoa työpäivän aikana: yhden lounaan jälkeen ja toisen iltapäivällä sopivassa välissä, jotta voin hoitaa juoksevat asiat ja antaa aivojen nollautua hetkeksi. Kavereiden kuulumiset ja suloiset kissavideot kun piristävät minua – ja piristyminen tekee minusta myös paremman työssäni.