Töksähdys. Pahus, nyt tuli kyllä virhearvio. Hetkeksi kaikki jähmettyy ja aika hidastuu kuin toimintaelokuvissa. Tunnen epämiellyttävästi, kuinka maastopyöräni lähtee valumaan alas märkää polkua. Äsken olin vielä matkalla ylöspäin. Nyt pitäisi toimia nopeasti. Mitä teen?

Samassa mieleeni välähtää ratkaisu. Jännitän yläselän ja nojaan hieman vasemmalle. Lapa tömähtää hallitusti polun vierellä kasvavaan koivuun – ja luisu pysähtyy. Huh. Olipas lähellä. Tasaan hetken jännityksen aiheuttamaa sykkeennousua. Ja sitten matka taas jatkuu!

Luonnonvarakeskuksen (Luken) mukaan yli puolet suomalaisista harrastaa pyöräilyä, uintia luonnon vesissä, marjastusta ja kävelyä. Kaiken kaikkiaan luonto on meille suomalaisille läheinen – Meistä noin 96 prosenttia harrastaa vuoden aikana ulkoilua.

Mutta mikä meitä vetää metsään? Luken mukaan ulkoilun taustalta voidaan hahmottaa halu rentoutua luonnossa sekä tarve liikkua.

Tampereen yliopistolla luontoliikuntaa tutkiva Tytti Pasanen kertoo puolestaan, että eräiden näkemysten mukaan lapsuuden tottumukset ja hyvät muistot vievät meitä myös aikuisiällä metsään. Niiden lisäksi evoluutiolla ajatellaan olevan vaikutusta.

– Evolutionäärisen näkökulman mukaan ihminen on ollut aina yhteydessä luontoon.

Sieltä olemme saaneet jo satojen vuosien ajan suojaa ja ravintoa.

Herätä aistisi

Maastopyöräilyssä omien pelkojen voittaminen ja yllättäviin tilanteisiin reagointi ovat osa lajin viehätystä. Siinä on kyse paitsi liikunnasta myös metsän läheisyydestä ja mielen hallinnasta. Se tarjoaa aisteille upean yhdistelmän.

Sateisen metsän tuoksu huumaa, ja oksilta tipahtelee vesipisaroita. Alkukesän valo siivilöityy vaaleanvihreiden koivunlehtien läpi. Linnut laulavat. Metsästä riippuen voi kuulla varisten ja korppien kumeaa raakuntaa tai mustarastaan kaunista viserrystä.

Tutkija Tytti Pasasen mukaan voidaan hahmottaa kolme tekijää, jotka tekevät metsästä niin miellyttävän kokemuksen.

– Ensimmäinen liittyy suoraan ympäristötekijöihin. Ilma on puhdasta ja melua on vähemmän kuin kaupunkiympäristössä. Metsässä on myös usein viileämpää.

Toiseksi psykologisilla tekijöillä on vaikutusta.

– Huomio kiinnittyy mukaviin asioihin miellyttävällä tavalla, eikä luonnossa tarvitse pinnistellä.

Äänet, tuoksut ja visuaalisuus eivät siis kuluta metsässä liikkujaa, vaan palauttavat mieltä ja kehoa.

Kolmanneksi luonto kannustaa liikkumaan: kävelemään, kiipeilemään tai heittelemään frisbeetä. Se voi myös olla paikka viettää ystävien kanssa aikaa tai vastavuoroisesti vetäytyä olemaan itsekseen.

Sen olen huomannut, että maastopyörälenkeillä seura kannustaa jaksamaan pidemmälle. Ja vastaan tulevia tuntemattomia polkijoita on kohteliasta tervehtiä nyökkäämällä.

Jo lyhyt piipahdus metsään elvyttää

Kaikkien aistihavaintojen keskellä sateinen metsä vaatii maastopyöräilijältä erityistä huomiota. Ne puunjuuret ja kivet, joiden yli pyörä tavallisesti suhahtaa kevyesti, ovat nyt yllättäviä. Pyörä saattaa lipsahtaa liukkailta pinnoilta mihin sattuu. Tämä vaatii tavallista enemmän keskittymistä.

Ja juuri se tuo täydellisen rauhoittumisen äärelle. Polkiessa en ehdi miettiä töitä tai muita arjen asioita. Toki niinkin voi tehdä – mutta samalla keskittyminen usein herpaantuu. Silloin voi helpommin päätyä keskelle mustikanvarpuja ja tuijottelemaan taivasta.

Minulle metsä on tapa päästää irti arjesta. On vain pyörä, polku ja sen tuomat tehtävät, jotka on ratkaistava. Kierränkö kiven oikealta vai vasemmalta? Mihin päätös tai virhearviointi johtaa? Liikunnasta nauttivalle maastopyöräily on mitä parhainta meditaatiota, joka hiljentää laukkaavan mielen.

– Puhutaan elpymisen kokemuksesta. Parhaimmillaan metsä lumoaa siellä liikkujan, Pasanen kertoo.

Hän myös painottaa sitä, ettei elpyminen vaadi tuntien huhkintaa.

– Jo viiden minuutin kävelyt voivat olla hyödyllisiä mielialan kannalta.

Elpymisessä olennaisinta ei siis ole liikunnan rankkuus. Tärkeämpää on, että valitsemastaan liikuntamuodosta nauttii. Sekä kävely, polkujuoksu että maastopyöräily vaikuttavat kaikki myönteisesti mielialaan ja elvyttävät liikkujaa.

Aina ei myöskään tarvitse lähteä kauas. Metsän lisäksi hyvää oloa tuovat viheralueet, joissa riittää vihreää ja sinistä väriä. Tällaisia ovat esimerkiksi vehreät puistot ja järvien rannat.

Itseluottamus ja kunto kohoavat

Maastopyöräilyssä kunto ja taidot kohoavat lähes huomaamatta. Kesäkauden lopussa olen havahtunut siihen, kun ajan alas sitä juurakkoista mäkeä, joka vielä alkukesästä sai jalkani tutisemaan. Metsä opettaakin itseluottamusta. Kun tietää, miten ylittää fyysiset esteet ja niihin liittyvät pelot, vie taidon mukanaan myös muuhun arkeen. Itseensä ja omiin taitoihin oppii luottamaan.

Samalla maastopyöräily on tapa tutustua luontoon. Naamalla saa tuntea tuulen, puiden neulaset ja hämähäkin seitit. Pyörän päältä voi myös seurata vuodenaikojen vaihtumista.

Alkukesästä lehdet kasvavat puihin. Vähitellen mustikat kypsyvät, ja lepotauon aikana niitä ehtii maistella. Metsässä näkee enemmän vilskettä, kun marjojen poimijat saapuvat sinne sankoineen. Raju myrsky saattaa puolestaan heitellä poluille puita. Silloin polkemisen sijasta saa keskittyä pyörän kantamiseen.

Kaikkien aistikokemusten ja liikunnan jälkeen olo on rennon rauhallinen. Usein voimat ovat perille päästessä vähissä, ja ruoka maistuu. Eikä mene kauaa, kun mieleen palaa taas se tärkeä kysymys. Milloin pääsen metsään seuraavan kerran?

Parhaillaan Tampereen yliopistolla on käynnissä tutkimus, joka selvittää metsäkävelyn vaikutuksia hyvinvointiin ja keskittymiskykyyn. Aiheesta kiinnostuneet voivat osallistua tutkimuskävelylle vielä alkusyksyyn saakka.