Tieliikennelaki uudistuu 1. kesäkuuta 2020, ja silloin otetaan käyttöön myös uusia liikennemerkkejä. Lisäksi useisiin merkkeihin tulee pieniä uudistuksia, kuten reunakorostuksia ja uudenlaisia nuolenkärkiä.

Liikenne- ja viestintäviraston johtavan asiantuntijan Jussi Pohjosen mukaan uusien merkkien tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen jouhevuutta sekä helpottaa tienpitoa.

– Eräs tärkeimmistä uusista merkeistä on ajokaistojen yhdistymisestä kertova merkki. Sillä velvoitetaan niin sanotun vetoketjuperiaatteen noudattamiseen. Kun kaistat yhdistyvät esimerkiksi moottoritien lopussa, siirrytään yhteiselle kaistalle vuoron perään. Näin liikenne ei takkua eikä eteneminen pysähtele.

Liikenteen sujuvuutta on ajateltu myös vähimmäisnopeudesta kertovassa merkissä. Sillä voidaan määrätä alin sallittu nopeus tieosuudella tai esimerkiksi vain yhdellä kaistalla.

Kevyen liikenteen turvallisuutta parantaa uusi, jalankulkijoista kertova varoitusmerkki. Se on tarpeen esimerkiksi paikoissa, joissa kevyen liikenteen väylä päättyy ja sen käyttäjiä tulee autotielle. Merkki on luonteeltaan opastava eikä korvaa suojatien merkkiä, joka velvoittaa autoilijoita antamaan kevyelle liikenteelle tietä.

Pitkä siirtymäaika

Jussi Pohjonen sanoo, että uudet liikennemerkit ovat informatiivisia ja selkeitä tulkita.

– Suurempaa hämmennystä niiden edessä tuskin tulee.

Toki esimerkiksi nastarengaskielto on etukäteen herättänyt kysymyksiä. Enkö nyt pääsekään kotiin saakka talvirenkailla, jos merkki sulkee tien perille?

– Uusi nastarengaskieltomerkki on mahdollisuus tienpitäjille, jos koetaan, että jokin tieosuus kuluu nastoista liikaa tai aiheuttaa katupölyä. Merkin käyttöönotto voi olla tarpeen esimerkiksi vanhojen kaupunkikeskustojen mukulakivikaduilla. Kiinteistöille ajamista merkillä ei toki kielletä.

Hieman psykedeelisen näköinen on kuitenkin merkki, joka kertoo, että ollaan saapumassa taajaman keskustaan. Huomionarvoista on myös, että merkkiuudistuksissa on viitteitä ilmastotavoitteista. Yhdessä uudessa ajoneuvon lisäkilvessä kerrotaankin ajokin vähäpäästöisyydestä. Uudessa tieliikennelaissa voikin olla sääntöjä, joiden mukaan kiellot tai rajoitusmerkit eivät koske vähäpäästöisiä ajoneuvoja.

Keltaiset sulkuviivat jäävät historiaan

Uusien liikennemerkkien lisäksi uudistuvat tiehen maalatut merkinnät. Maanteiden keltaiset sulkuviivat muutetaan valkoisiksi. Muissa Euroopan maissa näin jo on, ja Suomessakin halutaan siirtyä yhteneväisiin merkintöihin.

Kertarysäyksellä merkit eivät kaduille ja tienvarsille ilmesty. Uusien liikennemerkkien käyttöönotossa on kymmenen vuoden siirtymäaika.

– Uusia ja vanhoja merkkejä tullaan näkemään rinnan vielä pitkään. Merkkien vaihtamisesta vastaavat eri instanssit ELY-keskuksista kuntiin ja tieyhdistyksiin, Pohjonen toteaa.