Käytetyn veneen osto vaatii huolellisuutta – muista ainakin nämä tärkeät seikat
Veneen osto käytettynäkin on iso taloudellinen hankinta, johon tulee suhtautua samanlaisella huolellisuudella kuin vaikkapa asunnon tai auton ostamiseen.
Käytetyn veneen ostaminen käy useimmiten sujuvasti ja turvallisesti, kunhan muistaa muutaman tärkeän seikan.
Sail-A-Round Oy:n toimitusjohtaja, veneentarkastaja Hannu Pahta kertoo, mitkä asiat tulisi ottaa huomioon ennen ostopäätöksen lukitsemista.
Veneen osto helpottuu, kun käyttötarkoitus ja budjetti ovat tiedossa
Veneitä on tarjolla moneen eri tarpeeseen. Siksi ennen ostoksille lähtemistä onkin tärkeää tietää, millaista venettä ylipäänsä on hankkimassa.
– Eri veneisiin pätevät erilaiset lainalaisuudet. On varsin eri asia, hankkiiko venettä mökkirannassa souteluun vai matkantekoa varten, Pahta muistuttaa.
Veneen käyttötarkoitus ja koko vaikuttavat budjettiin sekä siihen, kuinka paljon veneen huoltamiseen ja ylläpitämiseen tulee varata aikaa.
– Veneen huolellinen ylläpito vaatii aikaa ja vaivaa ympäri vuoden. Jos ylläpitoa haluaa ulkoistaa, on huomioitava, että palvelut maksavat ja voivat veneestä riippuen käydä hyvinkin kalliiksi, tietää Pahta.
Kun veneen käyttötarkoitus ja budjetti ovat selvillä, voi veneen etsintä alkaa. Pahtan mukaan käytetyn veneen osto helpottuu taustatyötä tekemällä.
– Markkinoita seuraamalla saa hyvän käsityksen siitä, millaisia veneitä on tarjolla ja mihin hintaan. Jos myynnissä oleva vene on selvästi markkinahintaa halvempi, sille on yleensä syynsä.
Veneen markkinahinta on näppärä selvittää esimerkiksi kotimaisia ja vaikkapa ruotsalaisia ja saksalaisia myyntisivustoja vertailemalla.
Käytetyn veneen osto: tarkista ainakin nämä
Kun potentiaalinen vene osuu kohdalle, on ennen ostopäätöstä varmistettava, että veneessä on kaikki kunnossa. Kunnon tarkastamisessa saa olla erityisen huolellinen, jos veneen ostaa käytettynä, sillä meri-ilmasto, suola ja käyttö kuluttavat väistämättä veneitä.
– Käytetyn veneen osto vaatii paitsi tarkkaa silmää, myös tietoa veneen historiasta, Pahta sanoo.

Huolellisesta selvitystyöstä on hyötyä myös tulevaa ajatellen, jos veneen haluaa joskus myydä myös itse eteenpäin.
– Tieto luultavasti kiinnostaa myös tulevaa ostajaa. Mitä tarkemmin veneen historia on tiedossa ostohetkellä, sitä helpompaa sen eteenpäin myyminen on. Siksi myös omista huoltotoimenpiteistä on syytä pitää kirjaa, kehottaa Hannu Pahta.
Historian lisäksi myös veneen yleiskunto kertoo paljon: hyvä hoito näkyy veneessä muun muassa puhtautena, hyvänä järjestyksenä ja ehjinä varusteina. Erityisesti kiinteisiin rakenteisiin kannattaa kiinnittää huomiota.
– Kiinteiden kalusteiden tai rakenteiden korjaaminen voi vaatia hyvinkin paljon aikaa, rahaa ja ammattitaitoa. Yksittäisen valaisimen tai mittarin vaihto sen sijaan hoituu helpommin, Pahta neuvoo.
Jos veneessä on jotain kunnostamista, korjaamista tai vaihtamista vaativaa, tulisi jo ostovaiheessa selvittää, mitä toimenpiteet maksaisivat.
– Korjaus- ja huoltotyöt vaikuttavat osto- ja jälleenmyyntihintaan, Pahta muistuttaa.
Koeajo varmistaa, että kunto vastaa tositoimissa sitä, mitä on hakemassa.
Myös veneen koeajo on suositeltavaa – harva hankkisi autoakaan ilman koeajoa.
– Koeajon tarkoitus on varmistaa, että veneessä olevat laitteet ja systeemit toimivat normaalisti ja veneen tekninen kunto vastaa tositoimissa sitä, mitä on hakemassa, Pahta sanoo.
Apua veneen arviointiin voi myös tarvittaessa pyytää ulkopuoliselta tarkastajalta, joka antaa puolueettoman lausunnon veneen kunnosta.
Asiakirjat kuntoon: käytetyn veneen rekisteröinti ja venevakuutus
Venettä hankkiessa on tärkeää huolehtia myös tarvittavat asiakirjat sekä mahdollinen venevakuutus kuntoon.
– Käytetyn veneen osto vaatii aina omistajanvaihdoksen, joka tehdään Liikenne- ja viestintäviraston kautta. Myös esimerkiksi radioluvat on huolehdittava kuntoon, jos veneessä on vhf-radiopuhelin, Pahta luettelee.
Laissa on myös erikseen määritelty, milloin vene pitää rekisteröidä.
– Vene täytyy rekisteröidä esimerkiksi silloin, jos veneen moottorissa on 20 hevosvoimaa tai enemmän tai jos purjevene on yli 5,5 metriä pitkä.
Käytetyn veneen rekisteröinti on tehtävä siinä missä uudenkin. Vaan kuinka on vakuutusten laita – onko venevakuutus pakollinen?
Lue: Venevakuutus ja miten sen hinta määräytyy – op.fi
– Veneen vakuuttaminen ei ole kaikissa tilanteissa pakollista. Pienimmät, huvikäytössä olevat veneet sisältyvät usein kotivakuutukseen.
Sen sijaan isommat veneet on Pahtan mukaan syytä vakuuttaa erikseen.
– Jo kohtalaisen kokoisesta retkiveneestä saa käytettynä maksaa helposti 20 000–30 000 euroa. Niin kallis hankinta on ilman muuta fiksua vakuuttaa”, Pahta sanoo.
Esimerkiksi venevakuutus moottoriveneelle tai purjeveneelle onkin kannattava satsaus, sillä vaikka veneestä itse huolehtisi asianmukaisesti, eteen voi aina tulla odottamattomia tilanteita, joihin venevakuutus tuo turvaa.
– Joskus voi käydä niin, että toinen vene kolauttaa jarrutusmatkassa oman veneen kylkeen tai veneeseen tulee vaikkapa myrskyvaurio, Pahta sanoo.
Lue: Venevakuutus moottoriveneelle – op.fi
Käytetyn veneen kohdalla on syytä varmistaa, että venevakuutus on yhtämittaisesti voimassa, eikä vakuutuksiin tule katkoksia omistajan vaihtuessa.
– Aina voi käydä jotain yllättävää – vaikka venettä siirtäessä, Pahta muistuttaa.
Käytetyn veneen osto: tarkistuslista tulevia kauppoja varten
- Tiedä, mitä olet ostamassa – millaiseen käyttöön vene tulee ja paljonko voit panna aikaa ja rahaa sen ylläpitoon.
- Tee taustatyöt. Silmäile markkinoita, vertaile hintoja ja vastaavanlaisia veneitä kuin jollaista harkitset.
- Selvitä veneen huoltohistoria. Tarkasta siistin yleiskunnon lisäksi etenkin runko ja kiinteät kalusteet sekä laitteiden toimivuus.
- Selvitä, onko venettä korjattu ja mistä syystä sekä vaatiiko vene tai sen varusteet ostohetkellä korjausta tai huoltamista.
- Pyydä tarvittaessa apua. Kuntotarkastukseen voi saada ulkopuolisen asiantuntijan arvioimaan veneen kunnon.
- Hoida tarvittavat asiakirjat ja veneen rekisteröinti. Huolehdi, että vakuutuksiin ei tule katkoksia omistajan vaihtuessa.
- Pidä kirjaa. Kirjaa kaikki mitä voit myös historiasta: aiemmat omistajat, korjaukset ja huollot, joita mahdollinen tuleva ostajakin arvostaa.