Käytetyt matkailuautot viedään nyt käsistä – älä silti osta sokkona
Muista nämä asiat, jos hankit omaa matkailuautoa. Sokkona ei kannata ostaa mitään, vaan autoja on hyvä testailla useissa olosuhteissa.
Viime kesänä monet nuoret aikuiset innostuivat vuokraamaan matkailuautoja ja karavaanarielämän viehätys jatkuu tänäkin vuonna. Maaliskuussa 2021 Suomessa rekisteröitiin 290 uutta tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa. Matkailuajoneuvotuojat ry arvioi, että ennen kesää sekä matkailuautojen että – vaunujen rekisteröinti- ja myyntiluvut nousevat reilusti entisestään.
– Mikäli havittelee omaa matkailuajoneuvoa, suosittelen ensin perehtymään asiaan. Netistä löytyy useita sivustoja, joissa jaetaan vinkkejä aloittelijoille. Usein myös tuttavapiiristä löytyy ihmisiä, joilla on kokemusta karavaanarielämästä, Matkailuajoneuvotuojat ry:n Mika Jokinen kertoo.
Sen jälkeen on hyvä miettiä mikä on juuri oma juttu: liikutaanko paljon, tuleeko runsaasti ajokilometrejä? Käydäänkö muuallakin kuin Suomessa?
– Hyvä suunnittelu ja etukäteisvalmistautuminen auttavat onnistumaan – ulkomailla voi tulla yllättäviä menoja esimerkiksi punnitusten ja tiemaksujen kanssa.
Mikä tyyli sopii sinulle?
Auton kokoon vaikuttaa montako ihmistä sinne on tarkoitus majoittaa.
– Retkeilyautot ovat tosi suosittuja, vaikka niissä saattaa olla vähemmän varusteita. Etenkin jenkeistä tuttuja, tuunattuja pakettiautoja näkyy nyt paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa: avataan vain takaluukku ja ulkona odottaa mieletön maisema.
Puoli-integroitu auto on myös erittäin suosittu.
– Niissä on usein vuoteet maksimissaan neljälle. Alkovimalleista löytyy puolestaan jo kuudellekin makuupaikat. Niissä on se tuttu tötterö ohjaamon yläpuolella ja tämä malli on suosittu perheiden keskuudessa, koska mukaan mahtuu isompi porukka.
Isoimmat autot ovat bussityyppisiä, jotka uutena nousevat hinnaltaan jo satoihin tuhansiin tai jopa yli miljoonaan.
– Kun miettii pohjaratkaisua, on hyvä miettiä ihmisten lisäksi esimerkiksi lemmikkejä tai harrastusvälineitä. Kulkeeko mukana isoja koiria tai pyöriä? Tarvitaanko iso takaluukku?
Hyvät varusteet lisäävät mukavuutta tien päällä.
– Nyt halutaan paljon esimerkiksi aurinkopaneeleja tai peruutustutkia - kaikenlaista automatiikkaa ja mukavuutta.
Harkitse vuokraamista
Etenkin, kun aloittaa harrastusta, auto on kustannuksiltaan suurempi kuin vaunu. Uudet matkailuajoneuvot maksavat tyypillisesti noin 60 000–80 000 euroa. Halvemmalla pääsee, jos hankkii käytetyn. Esimerkiksi 35 000 euron budjetilla kannattaa katsoa hyvästä liikkeestä käytettyä autoa.
– Se on paljon turvallisempaa kuin hankkia hämärästi uusi, jonka takuu loppuu kun valot katoavat näkyvistä.
Matkailuauton asuinosan vuosihuolto liikkuu usein 250–300 eurossa. Alustan huolto menee auton ohjekirjan mukaan.
– Matkailuvaunun vuosihuolto liikkuu noin 300 eurossa. Tietenkin näissä on suuriakin yrityskohtaisia eroja, mutta tämä on hintataso suurella toimijalla pääkaupunkiseudulla.
Ennen omaa hankintaa kannattaa harkita ensin lainaamista tai vuokraamista - ja eri vuodenaikoina.
– Sen huomaa nopeasti, mistä ei tykkää vaikka pohjaratkaisussa.
Innostus karavanaarielämään on juuri nyt niin kuumaa, että Jokisen mukaan hyvät käytetyt matkailuautot suorastaan viedään käsistä.
– Myös uusien suhteen on tosi kovaa kysyntää. Haasteeksi onkin muodostunut uusien autojen saaminen myytäväksi siinä tahdissa, kun asiakkaat haluaisivat niitä ostaa.
Lue lisää matkailuautovinkkejä: Liikkuvakoti.fi, nettikaravaanari.com
Haaveiletko matkailuautosta tai muusta kesän kulkupelistä? OP:n autolainalaskurilla näet selkeästi, millaiset korot ja kulut autolainallesi lopulta kertyy. Sen avulla voit laskea lainallesi sopivan laina-ajan ja näet mikä on eri autolainojen todellinen vuosikorko. |
Lue myös: