Autolla ajaminen on tärkeää senioreille ja 67 prosenttia heistä autoilee päivittäin tai lähes päivittäin. Jopa 87 prosenttia Pohjola Vakuutuksen kyselytutkimukseen vastanneista 65-80 -vuotiasta senioreista kokee autolla ajamisen tärkeänä. Tämä korostuu alueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä ja julkinen liikenne ei ole kattavaa.

Ikäihmiset kokevat olevansa myös vastuullisia kuskeja, sillä jopa 99 prosenttia heistä ei ota turhia riskejä liikenteessä. Tämä tarkoittaa, että he pääasiassa noudattavat nopeusrajoituksia ja ajavat ennakoivasti. Valtaosa, 69 prosenttia, pitää itseään myös hyvänä kuskina.

Jopa 91 prosenttia senioreista haluaisi kerrata liikennesääntöjä. Yli puolet vastaajista oli kiinnostunut myös mahdollisuudesta ajorataharjoitteluun, joka ylläpitäisi ajotaitoa.

Taskuparkki hankalaa

Kyselyn mukaan vaikeana asiana autoilussa pidetään esimerkiksi pysäköimistä taskuparkkiin. Haastavaksi koetaan myös kaupungin keskustassa ajaminen, vieraalla paikkakunnalla ajaminen, ohittaminen ja talviajo. Naiset kokevat nämä tilanteet vaikeampina kuin miehet.

Tutkimuksen mukaan 43 prosenttia senioreista on huomannut ajokyvyssään muutoksia viimeisen viiden vuoden aikana. 63 prosenttia kuitenkin ajattelee, ettei ajamiseen tarvita yläikärajaa.

Elämä ilman autoa?

Vanheneminen on aina yksilöllistä, eikä ikä yksin määritä sitä, pitääkö ajokortista luopua. On kuitenkin selvää, että ikä heikentää havainnointia. Näkö ja kuulo heikkenevät, huomiokyky heikkenee ja voimat vähenevät iän myötä. Ikäihminen usein tiedostaa muutokset omassa kunnossaan ja ajaa sen mukaan: käyttää tuttua reittiä, ei lähde ajamaan huonolla kelillä ja ajaa mieluiten valoisaan aikaan. 

Taloustutkimus toteutti Pohjola Vakuutuksen kyselyn lokakuussa 2021. Siihen vastasi yhteensä 749 65-80 -vuotiasta. Lähteenä myös Liikenneturva.

Jokaisella liikenteeseen käytettävällä henkilöautolla tulee olla lakisääteinen liikennevakuutus, jonka turvaa voit täydentää juuri sinulle ja autollesi sopivalla kaskolla. Millainen vakuutus sinulle sopisi parhaiten? Katso vertailu.

Lue myös:

Jos luopuisin autosta, paljonko säästäisin rahaa?