Mopon pärinä on yksi kevään merkeistä, ja moni teini hinkuu omaa kaksipyöräistä. Mopokortin eli AM/120-luokan ajokortin saa, kun nuori täyttää 15 vuotta ja suorittaa vähintään neljä tuntia teoriaopetusta sekä teoria- ja käsittelykokeen. Pakollisia ajotunteja mopoilijoille ei ole.

Yrittäjä Mikko Gröhn Liikennekoulu Mikosta on sitä mieltä, että tämä ei useinkaan riitä. Siksi hän suosittelee, että nuoret hankkisivat myös käytännön ajotaitoja, ennen kuin siirtyvät liikenteeseen.

– Nykyisellään tutkinto ei mittaa liikennekäyttäytymistä. Nuoret ovat niin sanotusti säkällä liikenteessä. Olisi tärkeää, että 15-vuotias saisi alusta asti oppia, Gröhn sanoo.

Lisää koulutusta mopoilijoille

Nyt nuorten liikenneturvallisuutta parantamaan on suunniteltu uusi mopoilijan turvakurssi, jota autokoulut tarjoavat tänä keväänä ensi kertaa. Suomen Autokoululiiton ja vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutuksen yhdessä kehittämä Mopolla perille -kurssi on vaihtoehto perinteiselle mopokorttikoulutukselle. Myös Gröhn on ollut mukana suunnittelemassa koulutusta.

Keskeisenä ajatuksena uudessa koulutuksessa on, että ajamaan oppii ajamalla. Mopolla perille -kurssi sisältää kaksi ylimääräistä teoriatuntia, tunnin mopon käsittelyharjoittelua ja kaksi tuntia ajoharjoittelua liikenteessä. Liikennesääntöjen ohella mopokorttia suorittavat käyvät läpi esimerkiksi liikennekäyttäytymistä, ryhmässä ajamista, varusteiden merkitystä ja mopon kunnossapitoa.

Gröhnin mukaan jo parilla ylimääräisellä teoriatunnilla pystytään mopoiluun liittyviä asioita käymään aiempaa syvällisemmin läpi. Ajoharjoittelu puolestaan kehittää mopoilijan taitoja valmistautua yllättäviin tilanteisiin ja välttää haavereita.

Suuri onnettomuusriski

Huoli nuorten liikenneturvallisuudesta ei ole turha, sillä tilastot piirtävät karua kuvaa todellisuudesta. Liikenneturvan mukaan riski joutua mopolla vakavaan liikenneonnettomuuteen on yli kymmenkertainen henkilöautoon verrattuna. Mopoilijoiden loukkaantumisia tilastoidaan vuosittain vajaat 400.

Kaksipyöräisen mopon hallinta vaatii kuljettajalta enemmän kuin autolla ajaminen. Onnettomuusriskiä lisää se, että monella mopoilijalla on puutteelliset tiedot liikennesäännöistä ja vaaralliset ajotavat.

– Ongelmat tulevat yleensä silloin, kun nuoret liikkuvat porukalla. Silloin asenne pettää, tulee näytön paikka. Turvavälit unohtuvat ja tilannenopeudet kasvavat. Muuten nuoret ajavat mielestäni fiksusti, Gröhn sanoo.

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä korostuu paitsi liikennekasvatuksen merkitys myös vanhempien vastuu. Gröhn toivookin, että nuorten vanhemmat miettisivät vaihtoehtoja, kun he hankkivat mopokorttia jälkipolvelleen.

Etua vakuutusmaksuihin

Turvakoulutuksesta hyötyvät muutkin kuin nuoret mopoilijat. Kun liikenteessä on ihmisiä, joilla on hyvät ajotaidot, kaikilla on turvallisempaa liikkua.

Mopolla perille -kurssi mukainen mopokortti tulee myyntiin valtakunnallisesti kaikkiin Autokoululiiton alaisiin autokouluihin. Koulutuksen voi ostaa nuorelle kuka tahansa: vanhempien lisäksi esimerkiksi kummit tai mummit. Se on kevään turvallisin lahjaidea, Gröhn vinkkaa.

Laajennetun mopokortin suorittaneille Pohjola Vakuutus myöntää 20 prosentin alennuksen mopon kaskovakuutuksesta.

Lue lisää Pohjola Vakuutuksen mopovakuutuksesta

Tutustu Pohjola Vakuutuksen palveluihin