Yö avomerellä haahkojen kanssa: Bengtskärin majakka

Bengtskärin majakka on seisonut uljaana Hangon edustan saaristossa vuodesta 1906 saakka. 52-metrinen rakennus on Pohjoismaiden suurin. Pitkään saarella asui majakanvartijoita perheineen, mutta 60-luvulla majakka automatisoitiin ja vähitellen saari autioitui.

90-luvun alussa Bengtskär sai uuden elämän, kun majakka kunnostettiin majoituskäyttöön. Siitä lähtien se on ollut yksi saaristomeren suosituimpia vierailukohteita. Pienellä saarella majoittuvat viettävät yönsä majanvartijoiden entisissä asuinhuoneissa ja pääsevät peseytymään pihasaunassa, joka on yhtä vanha kuin majakka.

– Meillä ei ole huonetta, josta ei näkyisi meri ja horisontti, tiivistää majakanemäntä Paula Wilson.

Hän uskoo, että paikan historia ja avomeren karu charmi ovat suurimpia tekijöitä, jotka saavat monet palaamaan saarelle vuosi toisensa jälkeen.

– Toimintaa ei oikein pysty kasvattamaan nykyisestä, ja pienimuotoisuus on varmaan myös osa paikan suosiota. Täällä ei koskaan ole liikaa ihmisiä, Wilson pohtii.

Vuodepaikkoja saarella on vain 24, mutta lintuja huomattavasti enemmän. Varsinkin keväisin majakan tienoilla pesivät haahkat ja tuhannet kuoriutuvat poikaset luovat majakkavierailulle oman jännityksensä.

Bengtskäriin pääsee vuorolaivaliikenteellä Hangosta tai Kasnäsistä, ja myös erilaiset tilauskuljetukset operoivat majakkasaareen.

Lisätietoa kuljetuksista ja majoituspalvelusta löytyy Bengtskärin kotisivuilta. http://www.bengtskar.fi/

Menneen ajan huvilaelämää Hangossa: Villa Maija

Hanko on Suomen epävirallinen kesäparatiisi, joka tunnetaan kiireettömän rantaelämän ohella pitsihuviloistaan. Yksi kauneimmista on aivan rannan tienoilla sijaitseva Villa Maija.

– Villa Maijasta tekee erityisen ainakin sitä ympäröivä meriluonto ja Hangon kylpyläpuiston kiireetön tunnelma, toteaa hotellin toiminnasta vastaava Laura Rosenberg.

Täällä vierailija voi helposti kuvitella itsensä menneeseen aikaan. Tullijohtaja, hovineuvos Frans von Haartman rakennutti huvilan vuonna 1888. Suuren, kolmikerroksisen päähuvilan julkisivua hallitsevat porrastetut, koristeelliset lasiverannat ja huvilan edessä oleva terassi. Terassilla tarjoillaan kesäisin myös aamupala.

Rosenbergin mukaan heillä majoittuvat niin perheet, pariskunnat, yksin matkustavat kuin työmatkalaisetkin. Kasvanut kiinnostus kotimaan matkailua kohtaan näkyy ainakin siinä, että kyselyitä ja varauksia kesälle tulee entistä aiemmin.

Plussaa monelle vierailijalle on se, että Hanko on vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä tai Turusta, ja kaupunkiin pääsee kätevästi myös julkisilla liikennevälineillä.

Lisätietoa Villa Maijasta hotellin kotisivuilta:

https://villamaija.fi

Historiallisen rakennuksen uusi elämä: Pulsan Asema

Tiedätkö sinä, missä Pulsa on? Jos et, pienelle paikkakunnalle kannattaa suunnata jo Pulsan Aseman ja sen aamiaismajoituksen vuoksi.

Pulsan 1800-luvulta saakka säilynyt asemakylä toimi aikoinaan Saimaan alueen pääasemana. Nyt mutkaisen Ylämaantien päässä sijaitsevia puurakennuksia emännöivät Petra ja Lasse Karjalainen.

Vuonna 2014 Pulsaan muuttaneet Karjalaiset eivät sietäneet katsoa vanhojen asemarakennusten rappiotilaa. He päättivät ostaa ja kunnostaa ne.

– Mietimme, mitä täällä voisi tehdä, ja mieleen tulivat kahvila, sisustuspuoti ja majoituspalvelu. Alueeseen kuuluu useampi sympaattinen mökki, jossa yöpyä, kuvailee Petra Karjalainen.

Sisustussuunnittelijana työskennellyt Petra on sisustanut mökit niiden tunnelmaan sopivilla, vanhoilla huonekaluilla, joita on metsästetty ympäri Suomea. Vanhan kierrätys on pariskunnalle tärkeä arvo.

Myös paikan aamiainen on kerännyt runsaasti kehuja. Sveitsistä kotoisin oleva Petra tarjoilee vieraille muun muassa omatekoista, tuorepuuron kaltaista Bircher-mysliä, kroissantteja ja erilaisia juustoja. Kesällä 2019 Asemalle on palkattu myös oma leipuri.

Karjalaiset eivät ole juuri markkinoineet majoitusta mutta sana asemasta on levinnyt puskaradion kautta ja asiakasvirta on kasvanut tasaisesti.

– On hienoa huomata, että vieraat arvostavat yksilöllisyyttä. Samalla voimme antaa jatkoelämän näille upeille rakennuksille.

Lue lisää Pulsan Aseman kesän aukioloajoista täältä: http://www.pulsanasema.fi

Matkavakuutus on tarpeellinen myös kotimaassa matkustettaessa. Pohjola Vakuutuksen jatkuva matkavakuutus turvaa sinut ja matkatavarasi kotimaan matkoillasi.

Lue myös:

Moni lomailee tänä kesänä kotimaassa - tarkista, että matkavakuutus on voimassa

Matkusta tänä kesänä kotimaassa: Tässä ovat Suomen Riviera, Ateena sekä Niagara