– Pienen budjetin matkustamisessa on kyse ennen kaikkea omasta asennoitumisesta ja arvomaailmasta: Onko itselle tärkeintä se, että ylipäätään pääsee reissuun ja saa nauttia erilaisista elämyksistä ja kokemuksista, vai se, että matkalla kaikki on äärimmäisen vaivatonta, Rosita Juurinen kuvailee.

Juurinen on budjettimatkailun ekspertti ja taloustietoisen matkailun puolestapuhuja. Hän neuvoo kaukokaipuusta kärsiviä taloustietoisen matkailun saloihin Matkaopas vapauteen -blogissaan ja e-kirjassaan Nippu kuntoon – Taloustietoisen reissaajan opas.

Mutta ei Juurinenkaan ole aina ollut kiristellyt kukkaronnyörejä maailmaa kiertäessään. Aiemmin hän panosti matkoillaan enemmän nautintoihin, kuten ulkona syömiseen, juhlimiseen, retkiin – shoppailuunkin. Ne matkat ovat takana, ja nykyään Juurinen viettää yli puolet vuodesta ulkomailla. Satsauksen kohteet ovat vaihtuneet viihtyisään asumiseen ja miellyttävään ympäristöön.

Juurinen ei koe joutuneensa luopumaan kaikesta hauskasta matkustustyylin muutoksen myötä – melkeinpä päinvastoin. Hänen kokemuksensa mukaan pienellä budjetilla matkustava saa laajan kirjon elämyksiä, kehittyy omatoimiseksi pärjääjäksi matkoillaan ja oppii asioita itsestään ja matkakohteestaan mahdollisesti enemmän kuin täyden palvelun paketilla matkustava.

– Ajattelen asioita enemmän sitä kautta, mitä saan, kuin mistä luovun. Ainakaan isommalla budjetilla matkaaminen ei ole koskaan tarkoittanut, että reissu olisi ollut jotenkin parempi. Kevyemmällä matkakassalla reissaaminen ei ole ollut minulle mitenkään kurjaa tai erityisen raskasta, Juurinen kertoo.

Ennemmin sopeutumista kuin luopumista

Miten kokematon budjettimatkaaja voi ottaa pehmeän laskun taloustietoisemman matkailuun saloihin – stressaamatta ja luopumatta täysin mukavuuksista?

– Matkakuluissa helpointa on säästää joustamalla matkustusajankohdassa eli matkustamalla silloin, kun on saatavilla edullisia lentoja, kiihkeimpien loma-aikojen ulkopuolella. Toinen keino on valita matkakohteensa niin, että paikan päällä saa eurolleen hyvin vastinetta. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi Itä-Euroopan maat, Intia ja Nepal sekä Kaakkois-Aasia, Juurinen kertoo.

Matkakohteen ja -ajankohdan valitsemisen jälkeen lennot kannattaa varata mahdollisimman ajoissa äkkilähtöjen bongailujen sijaan.

– Yleensä noin kuukautta ennen lähtöä on hyvä ostaa lento, sillä sen jälkeen hinta alkaa melko todennäköisesti nousta. Äkkilähdöillä en ole itse koskaan onnistunut säästämään, pikemminkin päinvastoin.

Toinen helppo säästökohde on majoitus. Majapaikan etsimisessä Juurinen korostaa jakamistalouden hyödyntämistä. Pienellä vaivannäöllä ja etsimisellä mukavan majoituksen voi saada jopa täysin ilmaiseksi.

– Australiassa ollessamme olemme pyrkineet saamaan talo- ja lemmikkivahtikeikkaa, jolloin voimme asua mukavasti ja kodinomaisesti – ja ennen kaikkea ilmaiseksi! Jakamis- ja vertaistalous mahdollistaa uudenlaista matkailukulttuuria sekä huomattavia säästöjä, Juurinen kertoo.

Rosita Juurinen säästää matkoilla vertaistaloutta hyödyntämällä. Lemmikkivahtina asuu ilmaiseksi – ja saa uusia ystäviä.

Jos on tottunut hyvien hotellien valkeisiin lakanoihin ja notkuviin aamupalabuffetteihin, voi majoitustyylin muuttaminen vaatia aluksi totuttelua. Tämän Juurinenkin myöntää.

– Sohvasurffaajaksi heittäytyminen tai vaatimattomissa majoissa asustelu ei ehkä innosta kaikkia heti. Kun alkaa venyttää omaa totuttua matkustustyyliään ja kokeilla erilaisia ratkaisuja, voi majoituksissa säästää pitkän pennin ja löytää uusia mielenkiintoisia tapoja reissata, Juurinen toteaa.

– Ei ole montaa asiaa, joihin en olisi sopeutunut reissuillani. Pystyin esimerkiksi tipauttamaan Thaimaan matkoilla kulut puoleen, kun aloin katsoa hintoja vähän tarkemmin ja sopeuduin yksinkertaisempaan perusmajoitukseen. Matkailun “mindset” ratkaisee!

Reissubudjetin suunnittelussa kannatta kuitenkin miettiä tarkkaan matkaan käytössä olevaa aikaa.

– Jos tekee viikon tai kahden matkan vuodessa, suurin säästäminen on hyvä tehdä etukäteen kotona ja etukäteisvarauksissa kuten lennoissa ja majoituksessa. Näin voi nauttia matkalla ilman paineita rahasta eikä käyttää arvokasta matka-aikaa hintojen vertailuun ja halvimman ratkaisun etsimiseen. Jos taas matkustaa pitkiä aikoja putkeen tai pyrkii luomaan matkustelevaa elämäntapaa, erilaisten budjettimatkailun keinojen omaksuminen tulee varsin hyödylliseksi, Juurinen kiteyttää.

Budjettiseurantaa pingottamatta

Ennen matkaa kulut on helpohko pitää kurissa hyviä tarjouksia bongaamalla ja suunnittelulla. Monesti budjetti repeää vasta reissussa: Ei haluta pingottaa rahasta, saati käyttää aikaa budjettiexceleiden täyttämiseen. Ennen matkaa tehdyt säästöt saa katoamaan matkakohteen houkutuksiin lähes huomaamatta. Miten pysyä suunnitellussa budjetissa matkan aikana?

Juurinen kehottaa tekemään budjettiseurannasta mahdollisimman palkitsevaa ja vaivatonta. Rahan käyttöä voi seurata esimerkiksi viikkotasolla, jolloin valmiiksi mietitty budjetti tuo lisää tietoisuutta rahankäyttöön: Viikkobudjetin voi laittaa lompakkoon viikon alkaessa ja päättää, että kukkaroa ei täydennetä kuin ihan hätätapauksessa.

– Myös vuorottelu panostamisen ja pihtailun välillä voi olla hyvä keino. Kun elää säästellen esimerkiksi viikon verran, voi tarjota sitten itselleen jotain ekstraa; vähän kalliimpaa ruokaa, majoitusta tai retkielämystä – ihan normaalia tasapainottelua talouden suhteen.

Matkoilla Juurinen suosii katuruokaa ja kotikokkausta.

Juurinen muistuttaa, että erityisesti edullisten matkakohteiden ja halpojen hintojen suhteen on syytä olla tarkkana. Myös paikallinen valuutta on hyvä oppia hahmottamaan mahdollisimman nopeasti.

– Jos antaa hintojen halpuuden sokaista itsensä ja ostelee helposti kaikkea yli tarpeen vain koska on halpaa, voi matkakassa paisua yli rajojen lähes huomaamatta. Kun malttaa toimia matkan aikanakin talousfiksusti, voi palkkiona jäädä pesämuna seuraavaa matkaa varten – ehdottomasti parempi kuin tapissa oleva luottokortti reissun jäljiltä.

Ihan kaikessa ei kuitenkaan kannata pihistellä. Vaihtelun vuoksi budjettimatkaajakin voi joskus nauttia luksuksesta, joka onkin edullisissa maissa suhteellisen halpaa. Jos saa hienon hotellihuoneen, hemmotteluhoitoja tai mielenkiintoisia elämyksiä edullisesti, kannattaa kevyen lompakon reissaajankin ottaa niistä välillä ilo irti. Edes budjettimatkailun mestarikaan ei suostu tinkimään aivan kaikessa.

– Vaikka olen valmis säästämään tarvittaessa vähän kaikesta, ihan rupuisinta huonetta tai halvinta ja huonoa ruokaa mieluummin vältän. Edullisesta hintaluokasta voi kuitenkin pyrkiä löytämään sen parhaan vaihtoehdon. Kun selvittää asioita ennakkoon, voi puntaroida, missä asioissa kannattaa toimia omatoimisesti ja missä pienellä lisämaksulla kannattaa hankkia vaivattomuutta ja palvelua, Juurinen kertoo.

Mitkä ovat sitten budjettimatkailun mestarin omat suosikkikohteet, joissa kevyempikin lompakko riittää?

– Olen Kaakkois-Aasian diggari ja suurin osa kaukomatkoistani on suuntautunut ja suuntautuu varmaan jatkossakin sinne. Thaimaassa ja Laosissa löytyy vielä paljon idyllistä ja edullista nähtävää ja koettavaa – päiväbudjettikin pysyy helposti siinä 20–30 € välissä. Seuraavaksi kiinnostaa Indonesian ja Filippiinien saarten kiertely.

Matka mielessä, kassa pielessä? Kaksi tapaa suunnitella matkabudjetti:

Mieti, mitä matkaltasi haluat – mitä haluat tehdä, nähdä ja kokea. Sen jälkeen voit kartoittaa näiden asioiden hintoja etukäteen ja laskea ne mukaan matkabudjettiin.

  • Selvitä lentojen hintoja halutuille päiville ja etsi majoituksia, jotka täyttävät omat kriteerit.
  • Laske matkabudjetti yhteen ja tee realistinen säästösuunnitelma matkakassan kokoon saamiseksi.

Toinen tapa suunnitella matkakassa on päättää etukäteen, kuinka suuri käytettävissä oleva matkabudjetti on ja suunnitella matkakulut siltä pohjalta.

  • Päätä budjetti, jonka pitää riittää kaikkiin kuluihin.
  • Jaa kokonaisbudjetti päiväbudjeteiksi ja sopeuta kulut siihen ja pyrkiä saamaan käytettävissä olevalle rahalle parhaan mahdollisen vastineen.

Muista sisällyttää nämä matkabudjettiin

  • Kulut ennen matkaa = matkavalmistelut kuten lennot + vakuutukset ja rokotukset + mahdolliset matkavarusteet
  • Kertaluontoiset kulut matkan aikana = tapahtumat ja retket + pääsymaksut + muut matkaliput
  • Päivittäiset kulut matkalla = ruoka- ja juomakulut + majoitus + liikkuminen + puhelin- ja wifimaksut + päivittäistavarat ja ostokset