MTV3:lla seurataan Ellen Jokikunnaksen ja hänen Jari-puolisonsa taloremonttia kakkoskodin kimpussa Etelä-Italiassa.

Unelmia Italiassa -sarjan yli kaksisataa vuotta vanha kivitalo vanhalla viinitilalla oli molempien unelma, mutta myös riskejä sisältävä sijoitus. Haaveen toteuttaminen vaatii huolellista suunnittelua ja lainojen uudelleen järjestelyä.

Jokikunnas tietää, että tavoitteiden saavuttaminen vaatii työtä ja aikaa. Hänen ensimmäinen oma kotinsa oli Röykän vanha rautatieasema, joka sekin vaati mittavan kunnostuksen. Siellä Jokikunnas on viihtynyt jo 17 vuotta, vaikka puolet sydämestä asuu nykyisin saapasmaassa.

Kysyimme Jokikunnakselta kahdeksan kysymystä rahasta.

Mikä on ensimmäinen rahamuistosi?

Asuimme Mallinkaisissa vanhassa koulussa, jonka vieressä oli ihana maatila. Kesäisin siellä nostettiin heinä seipäille. Pääsin alle kouluikäisenä avuksi ja sain kaksi markkaa palkaksi. Yritin kyllä parhaani mukaan kuljettaa heinää pienillä kätösilläni, mutta aiheutin varmasti enemmän sotkua.

Yhdeksänvuotiaana olin töissä jäätelökioskissa Rovaniemen raviradalla isoveljeni kanssa. Pakkasimme tötteröt kylmälaukkuun ja kiersimme pakkomyymässä ne katsomossa. Teimme hyvät rahat. Sen jälkeen olen tehnyt monia töitä siivoamisesta vanhainkodin laitosapulaisen hommiin.

Laskin aina tarkasti, kuinka monta tuntia piti tehdä töitä, että sai Levi’s-farkut tai pääsi reissuun.

Mitä vanhempasi opettivat sinulle rahasta?

Vanhemmat opettivat rahan arvon hyvin varhain. Meitä lapsia oli neljä, joten emme saaneet kaikkea haluamaamme. Kotityöt jaettiin tasapuolisesti ja autoimme siivoamalla ja tekemällä ruokaa.

Vanhemmat tekivät kolmivuorotöitä ja opiskelivat myös uusia ammatteja, kun olimme lapsia. Se auttoi ymmärtämään, että välillä raha voi olla tiukassa.

Mitä olivat ensimmäiset oman talouden suunnitelmasi?

Omillani asuessani panin usein rahaa sivuun konkreettisia hankintoja varten, mutta käytin ne johonkin muuhun. Usein kokemukset veivät voiton. Säästin muutaman vuoden olohuoneen kokoista kirjahyllyä varten, mutta matkustinkin Intiaan ja sain sieltä valtavasti muistoja. 

Kolmikymppiseksi asti ajattelin, etten halua omaa asuntoa tai lainaa, vaan olla vapaa ja elää oman varallisuuteni mukaan. Vierastin pitkään jopa luottokorttia.

Ensimmäisen oman asuntoni ostin 31-vuotiaana. Se oli samalla myös ensimmäinen asunto, jota olin koskaan käynyt katsomassa: vanha ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Röykän asemarakennus, joka oli ollut 20 vuotta autiona. Yleensä ensiasunnot ovat vähän pienempiä.

Asema vaati mittavan kunnostuksen, mutta ajattelin pystyväni remonttiin. Niin se mieli muuttui ja haukkasin ison palan.

Mitä taloudellisia haasteita olet kohdannut?

Olen ollut yrittäjä reilusti yli 20 vuotta. Yhden ihmisen yrittäjyyteen sisältyy aina riskejä ja taloudellisesti tiukkoja aikoja, mutta onneksi minulla on sopivan elastinen mieli. En siis stressaa ihan valtavasti.

Olen tuunannut huonekaluja ja myynyt niitä eteenpäin tai tehnyt muuta ekstraa. Välillä töitä on niin paljon, etten millään ehtisi tehdä niitä kaikkia, välillä taas puhelin ei soi ollenkaan.

Miten varaudut tulevaisuuteen?

Sukanvarteen säästämistä ja pientä katastrofirahastoa pidetään yleisesti hyvänä ajatuksena, mutta minusta se kuulostaa vähän ylimieliseltä. Esimerkiksi pienipalkkaisissa ammateissa se ei ole aina mahdollista. Yrittäjänä olen nähnyt, että kaikki mitä on tullut on myös mennyt.

Olen kuitenkin onnellinen siitä, että olen jo pitkään maksanut asuntolainojen lyhennyksiä ja luonut sitä kautta itselleni tulevaisuuden turvaa. Jos jotain pahaa tapahtuisi, voisin myydä asuntoni. Ymmärsin sen vasta kolmekymppisenä.

Asioiden omistaminen ei silti ole ainoa vaihtoehto, vaan säästämisen malleja on monia.

Mitä ostit viimeksi?

Italian remonttikohde puolisoni kanssa on viimeisin suuri hankintani. Se oli vuosien haaveilun ja suunnittelun tulos. Kauppa sisältää paljon taloudellista riskiä ja vaatii heittäytymistä, mutta samalla se on yhteinen seikkailu. Vaikka kaikki menisi mönkään, ainakin voin sanoa, että olen mennyt kohti omia unelmiani. Enemmän minua kaduttaisi, jos en tekisi asioita nyt, kun ne ovat mahdollisia.

Kuluneen vuoden perusteella olen kuitenkin sitä mieltä, että ratkaisu oli hyvä. Rakastamme molemmat Italiaa, kulttuuria, kieltä ja ruokaa, ja meillä on siellä rakkaita ystäviä sekä perhesiteitä. Etelä-Italia alkaa tuntua jo kodilta.

Milloin suhtaudut rahaan suurpiirteisesti?

Suhtaudun rahaan suurpiirteisesti ruokaan liittyvissä asioissa. Saatan olla vuoden ostamatta mitään vaatteita tai tavaroita, mutta ruoasta en tingi. Elämästä pitää nauttia läheisten kanssa ja usein se tarkoittaa hyvin syömistä.

Kyllä minä tästä huolimatta metsästän myös niitä oransseja lappuja.

Milloin rahaa on tarpeeksi?

Silloin kun se ei vie yöunia tai häiritse suhdetta puolisoon ja lapsiin. Raha on siitä vaarallinen asia, että ihmisellä on taipumus antaa sen vaikuttaa aika kokonaisvaltaisesti moniin asioihin – vaikka raha on vain rahaa.