Tilisiirto onnistuu kymmenessä sekunnissa: maksujen reaaliaikaistuminen tuo kaivattua nopeutta kuluttajan arkeen
Lisää aiheesta
Lokakuusta 2019 alkaen OP:n asiakkaiden tekemät maksut ovat alkaneet muuttua reaaliaikaisiksi. Suomessa ja Euroopassa tehtävät pikasiirrot helpottavat erityisesti yksityishenkilöiden välistä kauppaa
Maksuliikenne nopeutuu nyt suurin harppauksin. Lokakuusta 2019 alkaen OP:n asiakkaiden tekemiä maksuja on alettu välittää reaaliaikaisesti aina kun mahdollista.
Aiemmin tilisiirto on arkenakin saattanut näkyä vastaanottajan tilillä vasta seuraavana päivänä eivätkä maksut ole kulkeneet viikonloppuisin lainkaan – nyt maksu alkaa kulkea lähettäjältä saajalle kymmenessä sekunnissa viikonpäivästä riippumatta.
Kyse on niin kutsutuista SEPA-pikasiirroista, joilla pyritään nopeuttamaan maksujen kulkua Suomessa ja 36 eurooppalaisen maan välillä. Reaaliaikaisuus koskee euroissa tehtyjä maksuja.
Taustalla on nopeatempoisempaan kaupankäyntiin ja kuluttajien toiveisiin vastaaminen, kertoo OP:n hankejohtaja Hanna Äijälä.
– Ihmiset ovat tottuneet aina auki oleviin verkkokauppoihin ja nopeaan ostokäyttäytymiseen. On kuulunut paljon ihmettelyä, että miten sähköiset maksut pankkien välillä kulkevat yhä niin hitaasti.
Esimerkiksi autokauppa helpottuu
Reaaliaikaistumisen paineeseen on pyritty jo aiemmin vastaamaan esimerkiksi mobiilisovelluksilla, kuten Pivolla. Niillä käyttäjä on voinut lähettää nopeasti pienehköjä summia rahaa.
– Nyt reaaliaikaisuus tulee kaikkiin kanaviin, ei vain kännykkämaksamiseen. SEPA-pikasiirrolla voi myös siirtää isoja summia rahaa, Äijälä sanoo.
Suomen pankkien välillä SEPA-maksuissa ei ole ylärajoja. EU-alueella yleinen yläraja on tällä hetkellä 15 000 euroa mutta nousee heinäkuun 2020 alussa 100 000 euroon. Suomen lisäksi summarajattomia SEPA-pikasiirtoja voi jo lähettää ja vastaanottaa esimerkiksi Alankomaihin ja Belgiaan.
Op.fi-palvelussa tai OP-mobiilissa tehtävät maksut siirtyvät vähitellen reaaliaikaisiksi automaattisesti – asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Muutoksen myötä kuluttajien arki kuitenkin helpottuu erilaisissa kauppatilanteissa.
Esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla käydään paljon kauppaa, jossa pitää toimia heti. Myyjä saattaa joutua arpomaan, luottaako rahojen todella lähteneen ostajan tililtä.
Myös vaikkapa auton ostaminen viikonloppuna tulee nyt mahdolliseksi. Tilisiirrolla vaadittava käsiraha voi näkyä autokauppiaan omassa järjestelmässä lähes välittömästi.
– Ei tarvitse enää lähetellä kuitteja tilisiirroista, kun ne menevät perille välittömästi.
Myös välittömät tilisiirrot esimerkiksi perheenjäsenten tai ystävien välillä tulevat usein tarpeeseen.
Muutos etenee nyt nopeasti
SEPA-pikasiirtojen tavoitteena on helpottaa ja yhdenmukaistaa euroalueen kuluttajien asiointia entisestään. Välittömästi siirtyvän maksun edellytyksenä on, että myös toinen pankki välittää maksuja reaaliaikaisesti.
– Kaikki tähän systeemiin liittyvät pankit sitoutuvat reaaliaikaisiin maksuihin. Ja sen palvelun pitää olla auki aina – myös viikonloppuisin, joulupäivänä ja uutenavuotena.
SEPA-alueeseen kuuluu 36 maata. Yli puolet alueen pankeista on jo nyt mukana palvelussa, Suomestakin suurimmat pankit. Palvelun odotetaan olevan hyvin kattava vuoden 2020 loppuun mennessä.
–Uskon, että jo ensi vuonna Suomessa suuri osa maksuista voidaan välittää reaaliaikaisesti, Äijälä sanoo.
Reaaliaikaisuuteen siirtyminen tapahtuu vaiheittain. Miten asiakas voi siirtymäaikana varmistua siitä, että hänen maksunsa on mennyt perille reaaliaikaisena?
Äijälä toteaa, että jos maksun vastaanottaja on tuttu, kätevintä on kysyä suoraan häneltä.
Maksun tilaa voi tulevaisuudessa kysellä myös OP.fi:n chatista. Siellä OP:n Opotti eli tekoälypohjainen robotti neuvoo pikasiirtoon liittyvissä kysymyksissä ja tarkastaa maksun tilan sekunneissa kaikilta tileiltä, joihin asiakkaalla on käyttöoikeus.