Kuluttajahinnat ovat kallistuneet alkuvuoden aikana, myös asuntolainojen korot ovat nousussa. Harva on välttynyt inflaation vaikutuksilta, koska hintojen nousu näkyy niin bensa-asemalla, ruokakaupassa kuin asumiseen liittyvissä kustannuksissa. 

Kysyimme huhtikuussa OP Ryhmän Facebook-tilillä, miten hintojen nousu on vaikuttanut elämään tai ostopäätöksiin. Saimme rutkasti vastauksia, joissa korostuivat hintojen nousun vaikutukset etenkin ruokaostoksiin ja auton käyttöön.

Vastaajien ratkaisuja ruoan hinnan nousuun

Ruoan hinta on noussut alkuvuonna, ja osa Facebook-kyselyn vastaajista onkin alkanut tehdä ruokaostoksia suunnitelmallisesti. Siten tarjoukset hyödynnetään eikä heräteostoksia tule. Moni kertoo valitsevansa myös punalaputettuja tuotteita ostoskoriin.

Pienituloisena joutuu miettimään paljon, mitä kaupasta ostaa ja mitä ruokaa kannattaa tehdä, jotta siitä söisi mahdollisimman monena päivänä edullisesti. Auto on pakollinen tässä elämäntilanteessa ja polttoaineen maksaessa jo yli 2€/litra, tekee se vielä suuremman loven lompakkoon kuin ennen. Harvoin jää rahaa luksukseen, kuten uusiin vaatteisiin, koska peruseläminen on pienituloiselle jo niin kallista. Laura

Asioita pitää kierrättää, kaupasta harvoin kalatiskistä mitään, vaatteet ym. tarjouksista. Onneksi asuntolaina on maksettu. Katja

Autolla ajoa yritetty vähentää. Kauppaan listan kanssa. Tarkkaan syynätään mitä tarvitsee. Johanna

Olenkin alkanut itse esim. leipomaan enemmän. Ruokaa teen niin, että siitä syödään monena päivänä, ja sitten teen seuraavana päivänä toisen ruoan, että voidaan syödä vuoropäivin toista ja taas toista ruokaa. Marja

Kohta joutuu miettimään, että vaihtaako suomalaiset kasvikset ulkomaisiin, koska kasvisten määrää en haluisi vähentää. Ruoan laatu ainakin heikkenee ja vaatteiden ja muiden ostot kyllä vähenee paljon. Nina

Vaikuttaa merkittävästi harkinnanvaraiseen kuluttamiseen. Polttoaineen hinnan nousu on suoraan kaikesta muusta pois. Hyvästit järkeville/kestäville kulutusvalinnoille, nyt juostaan senttien perässä. Toni

Matkustelu saa odottaa

Toinen tapa vastata hintojen nousuun on karsia matkailusta. Moni kertoi, että koronan aikana jäänyt matkailu saa yhä odottaa, tällä kertaa hintojen nousun takia.

Pitää miettiä syömiset ja juomiset, ainakaan ei ulos syömään. Matkustelu saa odottaa parempia aikoja, joita tällä menolla ei ole näköpiirissä. Käytettyjen tavaroiden metsästys käy harrastuksesta. Anneli

Huvitukset jää kyllä minimiin, että siinä syy miksi ennakkomyynti festareille tökkii, ainakin täällä. Hintoja katellaan, että missä on halvimmalla jne. Sari

Autoa käytetään vähän, pakollisia reissuja vain, joten niistä on paha vähentää. Koronan takia on opittu olemaan paikoillaan. Matkustelu on myös jo jäänyt. 1.5- 2 v. kuluttua pitäisi tehdä omakotitaloomme pitkään suunniteltu ikkunaremontti. Toivon, etteivät hinnat nouse ihan taivaisiin. Pirjo

Asunnon remontointi nousi myös vastauksissa. Isompia remontteja on siirretty eteenpäin, myös muita tapoja alentaa kustannuksia on kokeiltu.

Polttomoottoriautoilu on vähentynyt ja itsetuotetulla sähköllä ajelen sitä enemmän. Kattoremontti siiryy vuodella parilla eteenpäin puutavaran ja kattopeltien hinnan noustua. Omia perunoita laitetaan maahan koko loppukesän ja talven tarpeiksi. Jouko

Tiputan asunnon lämpötilaa kun en ole paikalla, myös alennan yöksi + 16C° asteeseen. Juhani

Nyt olen tyytyväinen kun vuosi sitten tuli vaihdettua ladattavaan hybridiin, vaikka sähkökin hinta on noussut, niin nyt kannattaa akkua ladata ja vähentää näin bensakuluja. Lainan korkojen mahdollisella nousulla oli asuntovelalliselle merkitystä, tosin lainakatto suojaa vielä ensi kesään. Kaisa

Kaikkiin ei hintojen nousu pure

Osa vastaajista kertoi, ettei hintojen nousu ole vielä vaikuttanut arkeen. 

Olen niin paljon tehnyt elämässä töitä jo ja sijoittanut rahoja oikein, niin talous turvattu. Teen nytkin monenlaista työtä, ettei haittaa vaikka joku menisi huonommin, menee aina joku paremmin. Irina

Ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut. Teen etätöitä, joten ei ole työmatkakuluja. Syön kyllä, mutta juuri muuhun ei sitten rahaa menekään asumiskulujen lisäksi kuin ruokaan, pesuaineisiin ja vessapaperiin. Paitsi no nyt meni koiran eläinlääkärilaskuihin. Tilanne voi toki muuttua, kun hintojen nousu jatkuu. Saija

Eipä juurikaan vaikuta, kun olemme vaimon kanssa velaton omassa asunnossa asuva työssä käyvä pariskunta - toki olemme aina säästäneet ja tarkkaan harkinneet kaikkea ostamista. Pasi

Ei vaikuta. Kahden hengen taloudessa ei hinnoilla ole suurta vaikutusta. Jos olisi suuri perhe varmaan tulisi hintoja vertailtua ja juostua tarjousten perässä. Eija

Ei vaikuta mitenkään. Kun on valmiiksi jo elänyt suht nuukasti niin mistäpä tuota enää nipistäisi. Laskut tulee kuten ennenkin ja ne on pakko maksaa ja oma auto on välttämätön suurperheen liikkumisen kannalta, joten silläkin ajetaan vaikka menoveden hinta nousisi. Suvi

Osa on myös alkanut säästää pahemman päivän varalle.

Mietitään tarkkaan mitä syödään. Auton ajelut vähentyneet eikä edelleen matkusteta. Ei osteta juurikaan mitään, ainoastaan kun on pakko. Mutta säästöön on vähän saatava isompia hankintoja varten tai jos tulee yllätysmenoja. Onneksi ei ole enää asuntolainaa ja muutettiin pienempään asuntoon. Liisa

Paljonko sinulla kuluu kuukaudessa pakollisiin menoihin ja hupeihin? Jääkö rahaa säästöön? OP-mobiilin maksuton Talouden tasapaino -palvelu auttaa sinua hahmottamaan millaisia tuloja ja menoja sinulla on. Lue lisää.

Lue myös:

Hinnat nousevat: Toimi näin, ettei tili mene miinukselle

Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Oman talouden suunnittelun perusta on tietoisuus tuloista ja erityisesti menoista

Viisi oman talouden nyrkkisääntöä, jotka jokaisella tulisi olla hallussa