”Raha merkitsee minulle turvallisuutta, mutta ei muuta”
Lisää aiheesta
Leena Karhu, 75, viettää aktiivista eläkeläisen elämää. Hän kiinnittää huomiota ruuan hintaan, mutta lähimmäisten ja Mimi-koiran lahjaostoksista ei turhaan tingitä.
– Synnyin heti sodan jälkeen ja opin taloudellisuutta perheessäni, kertoo joulukuussa talouspäiväkirjaa pitänyt Leena Karhu.
Tämä näkyy muun muassa siinä, että Leena pyrkii hyödyntämään ruokatarjouksia ostoksilla käydessään. Hän on myös tottunut siirtämään säännöllisesti rahaa säästöön.
– Säännöllisesti säästän yhteen rahastoon. Muutoin olen sijoittanut säästöjäni varsin tunteenomaisesti. Joskus onnistuneesti ja joskus epäonnisesti.
Leena on leski ja asuu yksin Itä-Helsingissä bichon frisé -rotuisen koiransa, Mimin kanssa. Hiljaisesta eläkeläisen elämästä ei voi kuitenkaan puhua hänen kohdallaan, sillä arkeen sisältyy monia harrastuksia ja tapaamisia ystävien sekä sukulaisten kanssa. Leena tekee myös jonkin verran vapaaehtoistyötä.
– Olen asunto-osakeyhtiömme hallituksen puheenjohtaja. Harrastan matkailua sekä kulttuuria, erityisesti teatteria ja lukemista. Myös yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat.
Järkevän taloudenpidon lisäksi Leena haluaakin käyttää rahaa myös vapaammin. Hän ei laske jokaista ostostaan ja joskus tulee jopa vähän tuhlattua. Turhuudeksi Leena laskee auton, jota hän käytti hyvin vähän, ja josta hän päättikin luopua hiljattain. Sen sijaan lahjaostoksissa ei liikaa nuukailla. Joulun alla Leena muistaa mielellään läheisiään. Lahjoja saavat sukulaisten lisäksi niin luottokampaaja kuin Mimi-koiran trimmaajakin.
Mimin hyvinvointiin sisältyy säännöllisen trimmaamisen lisäksi myös lääkekuluja, kun ikä alkaa painaa koiravanhusta. Se ei kuitenkaan hidasta koiran ja emännän menoa.
– Mimiltä on toisesta silmästä leikattu kaihi ja hän näkee sillä ainakin vähän. Toisen silmän kaihi on kehittynyt jo niin pitkälle, ettei sillä juurikaan näe mitään. Vanhan koiran ympäristö on kuitenkin aina ollut sama, joten hyvin me pärjäämme.
Leena kertoo kuuluvansa keskimmäisten keskituloisten eläkeläisiin. "Minulla on vähän palkkioita."
Talousvalmentaja Jukka Klemetti kommentoi
Asuminen ja ruoka
Leenalla kuluu asumiseen selvästi vähemmän kuin keskimäärin. Myös liikkumiseen ja liikenteeseen liittyvät menot ovat hyvin pieniä keskimääräiseen tasoon nähden. Näistä oman talouden menoeristä on vaikea löytää säästökohteita.
Ruokaan Leenalla kuluu suhteellisen vähän rahaa. Hän kertoo, että on lapsuudessa oppinut tarkan taloudenpidon ja se näkyy pienenä ruokalaskuna. Ravintolamenot ovat selvästi kaupasta ostettuja ruokamenoja korkeammat, mitä varmasti osittain selittää joulukuu ja pikkujouluaika, jolloin juhlallisuuksia on normaalia enemmän. Leena toteaa, että tykkää käyttää rahaa tarvittaessa. Jos jostain haluaa säästää, niin ravintoloihin käytettyihin menoihin kannattaa kiinnittää huomioita.
Vinkki omistaja-asiakkaille: Omistaja-asiakkaat pääsevät hyödyntämään OP:n yhteistyökumppaneiden valtakunnallisia sekä oman osuuspankin paikallisia etuja. Omistaja-asiakkaille on esimerkiksi tarjolla ravintola- ja kahvilaetuja tarjoava Cityshoppari Pivon kautta maksutta.
Säästäminen
Leenalla rahankäyttö on hyvin hallussa. Talouden pelivarasta kertoo muun muassa se, että pitkäaikaissäästöön kertyy mukavasti varoja. Koska Leenalla on jo OP Maailma Indeksi -rahasto pitkäaikaissäästämisen pohjana, niin luonteva tapa tehostaa säästämistä on esimerkiksi aktivoida OP Säästölipas ja ohjata sen säästövirrat samaan rahastoon. Lippaan kautta säästäminen tehostuu ja tapahtuu lähes huomaamattomasti.
Vinkki omistaja-asiakkaille: Omistaja-asiakkaat voivat ostaa, myydä ja vaihtaa suurinta osaa OP:n tarjoamista rahastoista kuluitta.
Harrastukset ja muut aktiviteetit
Joulukuussa suhteellisesti suuren osan Leenan menoista ovat muodostaneet harrastukset sekä sosiaaliset aktiviteetit. Joulukuu ja juhlapyhät lienevät tähän suuri selittävä tekijä. Jos taloudessa riittää pelivaraa, niin harrastukset ovat varmasti luonteva kohde varojen käytölle. Jos taas talouden menoja haluaa rajoittaa, niin silloin kannattaa kiinnittää huomiota ravintolassa käymiseen sekä vapaa-ajan harrastuksiin. Ne ovat yleensä ensimmäinen säästökohde oman talouden tasapainotusta mietittäessä.
Oman talouden tulojen ja menojen seurantaan kannattaa hyödyntää Talouden tasapaino -sovellusta. Sovellus löytyy OP-mobiilista ja sen avulla voi seurata omaa talouttaan ja rahankäyttöä.
Muuta
Kaiken kaikkiaan Leenan talous on tasapainossa. Pakollisten menojen osuus on matala, mikä antaa hänelle pelivaraa käyttää rahaa harrastuksiin. Harrastukset ovat tärkeitä asioita elämässä ja on hienoa, että taloustilanne sallii niihin aktiivisen osallistumisen. Leenalla pitkäaikaissäästäminen on automaattinen osa kuukausittaista taloudenhoitoa, mikä luo talouteen pelivaraa. Tämä on hyvä asia, sillä säästämisestä kannattaa luoda aivan samanlainen pakollinen meno kuin muista talouden kulueristä. Tämä varmistaa sen, että rahaa kertyy säästöön.
Juttu on osa omistaja-asiakkaan talouspäiväkirjasarjaa, missä osuuspankin omistaja-asiakkaat avaavat kuukausimenojaan OP:n asiantuntijan arvioitavaksi.
Lue myös:
Tuija on rahankäyttäjänä sekä järkevä että järjetön törsääjä