Remontti, pihatyöt ja koululaisen läksyapu – tiedätkö, mistä kaikesta saa kotitalousvähennystä?
Lisää aiheesta
Kotitalousvähennystä saa useimmista kotona teetetyistä töistä. Vähennysten hakeminen voi tuoda tilillesi jopa 2400 euroa vuodessa.
Haluaisitko mojovan kädenojennuksen verottajalta? Älä siis jätä käyttämättä kotitalousvähennystä. Sitä voi hakea töistä, joita teetät kotona, mökillä tai työpaikkakunnalla sijaitsevassa kakkoskodissa.
Vähennystä myönnetään asunnon kunnossapito- ja perusparannustöistä sekä kotitaloustöistä. Sellaisia ovat esimerkiksi remontti, siivous, ruoanlaitto sekä piha-, puutarha- ja lumityöt.
Vähennykseen oikeuttaa myös lasten, vanhusten ja vammaisten hoiva ja hoito, joksi lasketaan myös kaupassakäynnissä, läksyissä tai pankki- ja apteekkiasioinnissa avustaminen.
Nämä moni jo tietääkin.
Vähemmän tunnettua sen sijaan on esimerkiksi se, että jos seniori hankkii tietokoneen asennuspalvelun tai tabletin käyttöopastusta kotiinsa, työstä saa kotitalousvähennystä. Myös esimerkiksi omille vanhemmille tilattu ja maksettu siivousapu oikeuttaa vähennykseen.
– Elektroniikan asennus ja käyttöopastus jäävät monelta vähentämättä. Kaikki eivät myöskään tiedä, että vähennyksen voi saada vanhempien, isovanhempien, appivanhempien tai kuolinpesän asuntoon hankituista palveluista, jos on itse nämä palvelut maksanut, sanoo Veronmaksajain keskusliiton lakiasian johtaja Vesa Korpela.
Vähennystä vai ei? Ole tarkkana näissä töissä
Verottajan linjaukset kotitalousvähennyksestä ovat pääosin selkeitä, mutta poikkeuksiakin on.
Esimerkiksi näin: Pelastuslaki edellyttää, että kiinteistön tulisijat ja normit nuohotaan säännöllisesti. Koska nuohous on lakisääteinen palvelu, siitä ei saa kotitalousvähennystä. Sen sijaan nuohoojan tekemät muut työt, kuten ilmanvaihtokanavien puhdistus tai öljypolttimon huolto oikeuttavat kotitalousvähennykseen.
Valaistusta varten tehtävistä sähköasennustöistä ja ulko-oven lukon asentamisesta saa vähennystä, mutta hälytys- ja turvajärjestelmän sekä turvalukon asennuttamisesta sen sijaan ei.
Kevyiden piharakennelmien, kuten aidan, laiturin, terassin, pation tai valokatoksen rakennuttamisesta voi hakea vähennystä, mutta erilliset katetut rakennelmat kuten grillikatos, leikkimökki tai varasto rinnastetaan uudisrakentamiseen, ja niistä vähennystä ei siis heru.
– Vähennykseen oikeuttavan valokatoksen ja vähennykseen oikeuttamattoman grillikatoksen eroa on joskus vaikea havaita, Vesa Korpela sanoo.
Joitain töitä voi vähentää ainoastaan osana suurempaa työkokonaisuutta. Esimerkiksi kodinkoneiden, kuten astianpesukoneen, asennus ei ole yksittäisenä työnä kotitalousvähennyskelpoinen, mutta osana keittiöremonttia asennustyön voi vähentää. Kodinkoneiden korjauttaminen ei koskaan oikeuta vähennykseen.
Vaikka kotona teetetystä remontista saa kotitalousvähennystä, sijoitusasunnon remonttikuluja ei voi vähentää. Sama koskee talon tai mökin rakentamista tai laajentamista.
Kodin ulkopuolella suoritettavista palveluista kuten kampaajan ja parturin palveluista ei yleensä saa kotitalousvähennystä – ei silloinkaan, kun kampaaja tai parturi tulee kotikäynnille.
Verohallinto on koonnut listan yleisimmistä vähennyskelpoisista töistä.
Tärkeät luvut: Saat takaisin jopa 2400 euroa vuodessa
Kotitalousvähennyksen määrä vaihtelee eri vuosina. Vuonna 2017 se on puolet yrityksen tekemästä arvonlisäverollisesta työstä. Vähennystä myönnetään vain työstä – ei tarvikkeista tai matkakuluista – ja siksi laskussa pitää aina näkyä eriteltynä työn osuus loppusummasta.
Varmista ennen työstä sopimista, että yritys on ennakkoperintärekisterissä. Tiedot saat maksutta yrityksen nimen tai Y-tunnuksen perusteella täältä.
Jos olet palkannut itse työtekijän, kotitalousvähennyksen määrä on 20 prosenttia työntekijän palkasta sekä työnantajan sivutyökuluista. Ennen kotitalousvähennyksen hakemista sinun pitää ilmoittaa ja maksaa palkan sivukulut Palkka.fi- tai OmaVero-palvelussa.
Huomaa, että kotitalousvähennys tehdään suoraan verostasi, ei verotettavasta tulosta, kuten vaikkapa asunnon ja työpaikan väliset matkakulut. Siksi vähennyksen vaikutus on tuntuva ja konkreettinen. Yksi henkilö voi saada kalenterivuoden aikana kotitalousvähennystä jopa 2400 euroa.
Omavastuuosuus töistä on 100 euroa, mutta se vähennetään vain kerran vuodessa. Esimerkiksi jos maksat yritykselle siivouksesta 250 euroa, kotitalousvähennys on puolet eli 125 euroa. Omavastuuosuuden jälkeen vähennykseksi jää 25 euroa.
Seuraavista saman vuoden aikana ostetuista kotitalousvähennykseen oikeuttavista palveluista omavastuuosuutta ei enää mene.
Hae vähennystä heti laskunmaksun jälkeen – tai ensi keväänä
Voit hakea muutosta ennakonpidätysprosenttiisi heti laskun maksamisen jälkeen. Silloin veroprosenttisi laskee loppuvuodeksi.
Toinen vaihtoehto on, että merkitset teettämäsi työt esitäytettyyn veroilmoitukseen seuraavana keväänä. Silloin saat vähennyksen veronpalautuksena tai pienempänä jäännösverona vuoden lopussa.
Täyden kotitalousvähennyksen eli 2400 euroa saa, kun on ostanut työtä 5000 eurolla kalenterivuodessa.
Puolisot voivat kumpikin vähentää omassa verotuksessaan 2400 euroa, mutta jos maksetut työkorvaukset jäävät alle 5000 euron, vain toisen puolisoista kannattaa hakea vähennystä. Tällöin kotitalous maksaa 100 euron omavastuun vain kerran.
Lue myös: Säästä remontissa: viisi kohdetta, jotka aloittelijankin kannattaa remontoida itse