Kun uusperheeseen kuuluu kaksi aikuista, kolme murrosikäistä lasta, kolme alakouluikäistä ja yksi taapero, arki saattaa olla ajoittain hektistä.  

– Suurperheemme raha-asiat ovat kuitenkin hoituneet helposti alusta lähtien, Siiri Railio kertoo.

Puoliso Antti Railio on samaa mieltä. Perheen talousasiat ovat hyvin balanssissa.  

Kantavana ajatuksena on, että kaikki on yhteistä. Puolisoilla on omat tilinsä, joille heidän tulonsa ohjautuvat. Lisäksi taloudessa on yhteinen tili, johon kumpikin siirtää rahaa ja jolta isommat menot maksetaan. Perheessä ei jaeta kustannuksia tarkkaan puoliksi.

Emme laske kuluja. Ei ole väliä, kumman tililtä maksut menevät. Se maksaa, kummalla on rahaa. Olemme alusta alkaen kokeneet, että olemme tässä yhdessä: Huolehdimme toisistamme ja toistemme lapsista tasavertaisesti.

"Olemme alusta alkaen kokeneet, että olemme tässä yhdessä: Huolehdimme toisistamme ja toistemme lapsista tasavertaisesti."

Kustannuksia maksetaan yhdessä

Perheen lapsista neljä on Siirin ja kaksi Antin aiemmasta liitosta. Reilun vuoden ikäinen kuopus on puolisoiden yhteinen. Isommat lapset asuvat toisten vanhempiensa luona joka toinen viikko. Raha-asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti myös entisten puolisoiden kanssa.

– Emme aina ole kaikissa asioissa samaa mieltä lasten toisten vanhempien kanssa, mutta ratkaisut on pyritty löytämään lasten parasta ajatellen.

Lasten harrastuskuluja maksetaan yhdessä; sekä Siirin että Antin lasten toiset vanhemmat osallistuvat harrastusten kustannuksiin. Myös vaatehankinnat ovat hoituneet entisten puolisoiden kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.  Lapsilla on omat vaatteet kummassakin kodissa, jolloin vaatteita ei tarvitse kuljettaa edestakaisin. Ulkovaatteiden osalta sovitaan, kumpi vanhemmista ne kulloinkin hankkii.

– Meidän taloudessamme myös kaikki lasten hankinnat ovat yhteisiä. Ostan vaatteita Antin lapsille ja vastaavasti Antti voi maksaa minun lasteni vaatteita, Siiri täsmentää.

Siiri ja Antti Railion perheessä raha-asioista keskustellaan avoimesti. Lapsia ohjataan käyttämään rahaa harkitusti ja vastuullisesti.

Rahankäyttöä opetellaan arjen lomassa

Siiri ja Antti haluavat opettaa lapsilleen harkittua rahankäyttöä. Asiaa harjoitellaan, jotta lapsi osaisi käyttää rahaa järkevällä tavalla aikuistuessaan ja muuttaessaan omilleen. Toiveena on, että lapset alkaisivat vähitellen hahmottamaan rahan arvon ja kasvaisivat vastuullisiksi rahan käyttäjiksi.

Perheen murrosikäiset saavat kukin oman kuukausirahan, jolla he hankkivat esimerkiksi pienemmät henkilökohtaiset tarvikkeet, hygieniatuotteet sekä viikonloppuherkut.

– Tuon rahan tulee riittää koko kuukaudeksi, siitä vastuu on jokaisella lapsella itsellään. Valvomme toki, että lasten rahat riittävät kaikkeen tarpeelliseen.

Kuukausiraha ei ole sidottu kotitöiden tekemiseen, mutta niihin lapset velvoitetaan osallistumaan muutenkin. Isommat lapset saavat auttaa myös ruokaostosten teossa: Teini-ikäiset käyvät itsenäisesti kauppalistan kanssa lähikaupassa, jotta he oppivat hahmottamaan rahan arvon myös sitä kautta.

Viime syksynä jokaiselle lapselle avattiin rahastosäästötili, jonne siirretään kuukausittain pieni summa.

– Koronan myötä olemme heränneet pohtimaan enemmän taloudellista turvaa, sillä epidemiatilanne on tuonut epävarmuutta perheemme toimeentuloon. Vaikka rahatilanteemme on hetkellisesti heikentynyt, samat periaatteet toimivat myös tässä tilanteessa.

Siiri ja Antti ovat parisuhteen alusta asti halunneet, että heidän taloudessaan kaikki on yhteistä. Käytännön asiat hoituvat sujuvammin, kun myöskään rahaan liittyviä asioita ei eritellä.

– Iso perhe on haastava paletti. Asioiden hoitamista helpottaa, kun ei tarvitse laskea ja jakaa kaikkea niin tarkkaan. Tällainen malli ei välttämättä sovi kaikille, mutta meillä tämä on toiminut hyvin. Jokaisen perheen täytyy löytää omat tapansa toimia, sillä persoonat ja perheet ovat erilaisia.

Omistaja-asiakkaana sinulle kertyy OP-bonuksia automaattisesti kuukausittaisen asiointisi mukaan. Bonuksilla kuitataan vaikkapa vakuutusmaksuja tai lainanhoitokuluja. Bonuslaskurilla voit laskea arvion siitä, paljon sinulle ja perheellesi voisi kertyä OP-bonuksia. 

Lue myös:

Uusperheen perinnönjako: vältä riidat varautumalla ajoissa

Rennosti matkalle ison perheen kanssa

Uusperhe, ota raha-asiat haltuun! Merkitse elatusavut lainaneuvotteluissa tarkasti