Yhteiskuntaopin tunnin aihe koskettaa tänään läheisesti jokaisen elämää ja tulevaisuutta. Vaikka aikuisuuden rajapyykkiin on vielä kolmisen vuotta aikaa, on jo 15-vuotiaan mahdollista avata pankkitili itse ansaitsemilleen palkkarahoille. Sini Putkonen kertoo, että 18-vuotiaana vastuu raha-asioista siirtyy nuorelle itselleen, eikä vanhemmille enää anneta tietoja nuoren pankkiasioista ilman nuoren itsensä antamaa valtuutusta.

− 18-vuotispäivän lähestyessä pankin asiakkaat kutsutaan henkilökohtaiseen tapaamiseen. Viimeistään silloin kannattaa ottaa verkkopankkitunnukset, joiden avulla pystyy raha-asioiden hoitamisen lisäksi tunnistautumaan erilaisiin palveluihin esimerkiksi opiskelemaan hakiessa ja opintotukea anoessa, Sini Putkonen neuvoo.

Jo alle 18-vuotias voi vanhempien luvalla ottaa verkkopankin tai mobiililompakkosovellus OP Juniorin käyttöönsä. Oman kulutuksen seuranta helpottuu, kun nuorella on digitaalisia sovelluksia käytettävissään.

− Kun suunnittelee rahankäyttönsä, ei elä yli varojensa. Säästää kannattaa aina kun voi, sillä mitä aiemmin aloittaa, sitä paremmin rahaa kertyy kasaan.

VARJELE KORTTISI TIETOJA

Verkossa ostaminen on nopeaa ja kätevää, mutta vaaratkin siellä vaanivat. – Muistakaa, että yhden euron iPhonea ei ole olemassa. Monet liian hyvältä kuulostavat tarjoukset ovat ansoja, joita huolimattomasti klikkaamalla saattaa joutua tilanteeseen, jossa tililtä menee kuukausittain muutaman kympin maksu, mutta kännykkää ei koskaan kuulu, Putkonen varoittaa.

Oma pankkikortti on yhtä kuin oma pankkitili. Se, jolla on kortit tiedot, voi sitä käyttää.

– Tarkkaile, missä shoppaat netissä. Luotetut verkkokaupat tunnistat näytön yläkulmassa olevasta lukon kuvasta.

Tässä kohtaa Aapo Mäenpää nostaa kätensä ja kysyy, mitä voi tehdä, jos pankkikortti tai sen tiedot joutuvat vääriin käsiin.

– Jokaisella pankilla on palvelunumero, johon soittamalla saa heti kuoletettua kortin niin, että sitä ei voi kukaan käyttää, Putkonen kertoo.

− Entä jos kadonnut kortti löytyykin, Mäenpää jatkaa kysymystään.

− Kerran kuoletettua korttia ei voi enää kukaan käyttää, eli kuoletetun kortin tilalle lähetetään uusi. Pitäkää siis huolta kortistanne ja tunnusluvuista, älkääkä missään nimessä julkaisko pankkikorttinne kuvaa tai henkilötietojanne sosiaalisessa mediassa, Putkonen sanoo.

MAKSUHÄIRIÖMERKINTÄ PIINAA PITKÄÄN

Kesäkuussa 2018 luottotietojen häiriömerkintä oli voimassa 380 000:lla suomalaisella. Ulosottoon menneitä laskuja oli keskimäärin 15 kappaletta jokaisella maksuhäiriörekisterissä olevalla.

Sini Putkonen kertoo, että maksuhäiriöt ovat valitettavan yleisiä nuorilla.

– Kymmenellä prosentilla 20-24 -vuotiaista miehistä ja 7,5 prosentilla saman ikäisistä naisista on maksuhäiriömerkintä. Pahimmillaan maksuhäiriö haittaa elämää jopa 5 vuotta. Lainaa ei saa, vuokra-asunnon saaminen voi hankaloitua ja jopa kännykkäliittymän avaaminen voi vaikeutua, hän luettelee.

Oppilaiden keskuudessa käy supina. Tieto pysäyttää.

− Tämä on yksi syy, miksi me osuuspankkilaiset pidämme oppitunteja ja teemme videoita nuorille omien raha-asioidenne hoitamisesta. Te voitte muuttaa tulevia tilastoja, Sini Putkonen kannustaa.

ARJEN VINKIT SAAVAT AJATTELEMAAN

Sini Putkosen lisäksi myös Essi Kurkela Etelä-Hämeen Osuuspankista on ollut kouluissa kertomassa talousasioista yhdeksäsluokkalaisille.

− Luulen, että nuoret mielellään kuuntelevat meitä ja monet teemat kiinnostavat heitä. Puhumme oppitunneilla paljon sellaisista asioista, joista nuorilla ei ole mitään ennakkotietoa. Esimerkiksi tänä lukuvuonna ovat vakuutusasiat ja yrittäjyys tulleet entistä isommaksi osaksi nuorten talouskasvatusta. Uskon, että moni saa tärkeitä vinkkejä takataskuunsa tulevaisuutta ajatellen, Kurkela sanoo.

Sini Putkonen on huomannut, että netissä maksaminen ja omien raha-asioiden hoitaminen on nuoria kiinnostava ja herättelevä osio. − Huomaa nuorista, miten he ajattelevat asioita ja ymmärtävät, miksi täytyy olla huolellinen raha-asioissa.

VINKKEJÄ NUORELLE OMAN TALOUDEN HALLINTAAN

1. Suunnittele hankintasi.

Aina ei tarvitse ostaa kaikkea uutena.

2. Säästä aina kun voit.

Tee pieniä arkisia säästöpäätöksiä. Älä osta joka viikko karkkia ja hampurilaisia tai hakkaa rahaa pelikoneisiin.

3. Käytä taloutesi seurantaa helpottavia sovelluksia

4. Vältä maksuhäiriömerkintöjä!

Ne voivat vaikeuttaa elämäsi jopa 5 vuotta.

5. Pikavippi ei ole vastaus!

6. Asuntosäästöpalkkiotili on hyvä tapa säästää ensiasuntoon.

Saat halvan lainakoron ja maksuttoman valtiontakauksen. Kysy lisää pankistasi.

7. Kun opiskelet yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa ja valmistut tavoiteajassa, valtio maksaa puolestasi yli 2 500 ylittävästä opintolainasta 40 prosenttia!

Teksti: Kati Susi

Valokuvat: Vilja Tamminen

Artikkeli on aiemmin julkaistu OP Etelä-Hämeen Opus-lehdessä maaliskuussa 2019

.