Street Food Factoryssa tehdään burgereita fine diningin periaatteilla
Kotkalaisen Street Food Factoryn taustalla on yhteensä kymmenien vuosien kokemus huippuravintoloiden keittiöistä. Yrittäjänelikko valmistaa burgereita samalla tinkimättömällä asenteella kuin aiemmin fine dining -annoksia.
Kotkalaisesta Street Food Factorysta ei voi puhua mainitsematta koronaa. Pandemian mukanaan tuomat rajoitukset saattoivat tulevat yrittäjät yhteen ja saivat aikaan lentävän lähdön The Van -burgerivaunulle.
- Olin töissä Levillä talvella 2020 ja tapasin siellä yllättäen toisen kotkalaisen, Juuso Ollin. Kun korona sulki kaiken, palasimme Juuson kanssa samaa matkaa Kotkaan ja kotvasen kuluttua päädyimme ajelemaan yhdessä töihin Porvooseen, muistelee Tuomo Koskinen, yksi Street Food Factoryn yrittäjistä.
Eräällä työmatkalla Juuso otti puheeksi, että on suunnitellut food truckin ostamista ja vain paria päivää myöhemmin hän ilmoitti Tuomolle ostaneensa sellaisen huutokaupasta. Juuso tunsi myös ennestään kotkalaisen Vesa Sjöblomin, ja niin syntyi yrittäjäporukka, johon vajaa vuosi myöhemmin liittyi vielä neljäs kotkalainen, Vili Mäenpää.
Smash-burgereiden tuntematon maailma
Street Food Factory valmistaa katuruokaa, etupäässä burgereita. - Smash-burgerit eli burgerit, joissa pihvi on prässätty ohueksi, olivat meille vieras tuote, mutta päädyimme valmistamaan niitä, koska vaunussa oli vain parila ja mielestämme paksumpi pihvi olisi vaatinut paistamisen avotulella, kertoo Tuomo.
Sittemmin laajempaan suosioon nousseita smash-burgereita ei myöskään tuohon aikaan ollut juurikaan muualla tarjolla. Kun pihveihin lisättiin Tuomon timanttisella reseptillä valmistettu sämpylä sekä huolella valitut raaka-aineet ja lisukkeet, alkoi ensimmäinen ja edelleen ravintolan listalla oleva tuote, Double Smash, syntyä.
- Hyvän ruoan valmistuksessa pätevät lopulta samat lainalaisuudet, teetpä sitten burgereita tai hienoja lautasannoksia. Makujen pitää olla tasapainossa ja laadun aina yhtä hyvää. Teemme kaiken itse emmekä hanki mitään valmiina tukusta.
Burgerivaunusta kivijalkaravintolaan
Kun ensimmäisen burgerin resepti oli hiottu valmiiksi ja vapaat kädet saanut kotkalainen taiteilija Jussi Drockila maalannut The Van -burgerivaunun, oli aika testata konseptia. - Harjoittelimme yhden päivän ajan eräässä yksityistilaisuudessa ja lähdimme heti sen jälkeen viikonlopuksi Dark River Festivalille. Ne olivat hurjat kaksi päivää, joiden jälkeen olimme jo melko luottavaisia homman toimivuuden suhteen.
Sana burgerivaunusta alkoi kiiriä ja kauppa kävi. Pian yrittäjät huomasivat tarvitsevansa lisää keittiötilaa mm. sämpylöiden leipomiseen sekä muuhun tuotteiden valmisteluun, ja he saivat vuokrattua lakkautetun Toivo Pekkasen koulun keittiön.
- Kaksi vuotta myimme burgereita vain vaunusta, kunnes löysimme hieman sattumalta nykyisen kivijalkaravintolan tilan Hovinsaarelta ja aloimme remontoimaan sitä. Avajaisten piti olla jo itsenäisyyspäivänä 2021, mutta lopulta niitä vietettiin kesäkuussa 2022, vaikka remontti oli vielä hieman kesken, mutta yrityksen kassa tyhjä.
Menestystä ja uusia unelmia
Yrityksen toiminta on vakiintunut kivijalkaravintolaan ja kesäisin pääosin Kotkan torilla palvelevaan vaunuun. Suunnitelmissa on hankkia vaunun lisäksi ajettava malli, jonka liikuttelu esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin lähikaupunkeja myöten olisi helpompaa. - Nyt pitää miettiä todella tarkasti, mihin tapahtumiin voimme lähteä, sillä vaunun siirtäminen on sen verran iso operaatio.
Tuomon mukaan asiakkaat löytävät Street Food Factoryn edelleen pääosin puskaradion perusteella. Yrittäjänelikon osaaminen on saanut tunnustusta myös valtakunnallisesti, sillä Burger Lovers -yhteisö on valinnut ravintolan kahtena vuonna Suomen parhaaksi ja Tuomo voittanut työkseen burgereita valmistavien kokkien Burger Battlen.
Vaikka yritys työllistää jo kymmenkunta ulkopuolista työntekijää, viihtyvät yrittäjät edelleen myös serviisissä. - Laajentumistakin olemme miettineet, mutta sitten emme pystyisi enää olemaan joka paikassa itse läsnä ja tasaisen laadun ylläpitäminen olisi vaikeampaa. Nyt meistä yrittäjistä on lähes aina joku paikalla ravintolassa.
Yhteentörmäyksiltäkään ei ole vuosien varrella täysin vältytty, mutta kompromissi on aina löytynyt. - Ajatuksemme yrityksen pyörittämisestä ovat kuitenkin hyvin saman suuntaisia. Toisinaan tiedonkulku on haastavaa, koska olemme harvoin kaikki yhtä aikaa samassa paikassa, vaikka näemme toisiamme myös vapaa-ajalla.
Kiireisen arjen keskellä yrittäjät pyrkivät löytämään aikaa myös toiminnan kehittämiselle. - Vaikka meillä menee nyt hyvin, emme halua tyytyä tähän. Ja aina pitää olla myös unelmia, jotka eivät ehkä koskaan toteudu.
Yrittäjän päivää vietetään 5.9. ja meillä OP Kaakkois-Suomessa se on yrittäjien viikko. Haluamme sen kunniaksi nostaa esiin paikallisia yrittäjiä. Kannustamme ja rohkaisemme jokaista suomalaista käyttämään juuri yrittäjien tuotteita ja palveluita: Kun tänään ostat, osta yrittäjältä.
Yrittäjyys, paikallisuus ja lähiruoan voima: Iloisen Pässin Maalaispuoti, Parikkala
Rosavilla syntyi neljän sisaruksen halusta pelastaa sukutila
Petra ja Lasse Karjalainen nostivat historiallisen Pulsan Asema uuteen loistoon