Kesällä 2025 IkiOma Ikä ry:mme sai jo kolmatta kertaa mahdollisuuden palkata nuoren kesätyöntekijän Kesäduuni OP:n piikkiin -avustuksen avulla. Yhdistyksemme toiminnan ytimessä on ikääntyvien hyvinvoinnin tukeminen luonnon ja luontokokemusten kautta Keski-Suomessa. Neljän työntekijän ja pienen hallituksen voimin toimiva järjestömme kokee, että nuorten kesätyöllistäminen tuo merkittävää lisäarvoa niin omalle toiminnalle kuin nuorten tulevaisuuden poluille. 

Tänä kesänä 17-vuotias lukiolainen pääsi tutustumaan järjestötyöhön hankeavustajan tehtävässä. Nuori osallistui monipuolisesti eri-ikäisille ja eri toimintakykyisille ikääntyville suunnattuun luontotoimintaan: hän oli mukana järjestämässä palvelutaloihin vietäviä luontotuokioita sekä isovanhempien ja lastenlasten yhteistä kesäleiriä. Lisäksi hän vastasi melko itsenäisesti sosiaalisen median viestinnästä, jolla toiminnasta kerrottiin laajemmin. 

Lapset lukevat luontorunoja lehmille.
IkiOma Ikä ry:n järjestämällä isovanhempien ja lastenlasten kesäleirillä lapset saivat lukea tekemiään luontorunoja lehmille.  

Koemme tärkeäksi, että nuori saa kesätyöstä mielekkään ja monipuolisen kokemuksen. Samalla meille avautuu mahdollisuus näyttää, millaista järjestötyö ja luontohyvinvoinnin edistäminen käytännössä on. Nuorelta saamamme ideat ja havainnot ovat todella arvokkaita, sillä he tuovat tuoreita näkökulmia ja esimerkiksi uusia tapoja kertoa toiminnasta eri ikäisille yleisöille. 

Kesätyöntekijän kokemukset olivat yhtä lailla myönteisiä. Hän kertoi pitäneensä erityisesti siitä, että sai olla tekemisissä ikääntyvien kanssa ja nähdä heidän ilonsa yhteisten hetkien aikana. Erityisen mieleenpainuvaa oli, kuinka luontotoiminta toi iloa ja virkistystä osallistujille. Myös aiempien vuosien kesätyöntekijät ovat kuvanneet kokemustaan uudeksi ja erilaiseksi mahdollisuudeksi nähdä arki ja ikääntyvät ihmiset eri näkökulmasta.

kuva on palvelutaloihin viedyistä luontotuokioista, joissa asukkaat ovat päässeet virtuaaliselle metsäretkelle eräoppaan kanssa ja heille on tuotu luonnon materiaaleja aistittavaksi.
Palvelutaloihin viety luontotuokio: asukkaat ovat päässeet virtuaaliselle metsäretkelle eräoppaan kanssa ja heille on tuotu luonnon materiaaleja aistittavaksi.

Yhdistyksemme kokemukset kolmelta kesältä ovat vahvistaneet päätöstä palkata nuoria jatkossakin. Kesäduuni OP:n piikkiin -avustus on ollut pienelle järjestöllemme ratkaiseva mahdollistaja, joka on tuonut taloudellista turvaa kesätyön tarjoamiseen ja samalla tarjonnut työnantajalle tukea koko prosessin ajan. 

Haluamme lämpimästi kannustaa muitakin järjestöjä hyödyntämään avustusta. Se on erinomainen tapa tarjota nuorille mahdollisuus tutustua työelämään ja antaa samalla järjestölle uutta virtaa ja ideoita. Olemme itse saaneet jo paljon iloa, apua ja inspiraatiota ja toivomme, että nämä kokemukset jäävät nuorille yhtä arvokkaina mieleen. 

" "
Kirjoittaja Laura Syrén, IkiOma Ikä ry:n toiminnanjohtaja

OP Keski-Suomen muut kirjoitukset OP Mediassa

OP Keski-Suomen op.fi -etusivulle