Koronatilanteen pitkittyminen väsyttää varmasti meistä jo monia. Myös sijoitusmarkkinat ovat turtuneet tilanteeseen eikä tänä vuonna ole nähty suurta reagointia huonontuviin uutisiin, aivan loppuvuotta lukuun ottamatta. Matkailu-, ravintola- ja palveluala ei odotuksista huolimatta ole päässyt tänä vuonna täyteen loistoonsa, vaan alan yritykset kärsivät tälläkin hetkellä rajoituksista ympäri maailman. Haluan uskoa, että ensi vuonna kulutus pääsee kunnolla siirtymään tavaroista palveluihin, kun pääsemme jossain vaiheessa rajoituksista. Tämä muutos on myös sijoittajan hyvä huomioida omassa salkussaan. Jos siis uskoo, ettei vuoden päästä olla jälleen samassa tilanteessa kuin nyt.

Keskuspankkien kokouksia on seurattu tänäkin vuonna aktiivisesti ja odotettu, milloin alkaisi puheet elvytyshanojen kiristämisestä ja miten osakemarkkinat sen kestävät. Joulukuussa sekä Fed että EKP viestivät arvopaperiostojen asteittaisesta vähentämisestä alkuvuodesta 2022 ja markkinat odottavat ensi vuodelle myös joitakin koron nostoja ainakin rapakon takana. Keskuspankkien yksi tehtävä on huolehtia talouden vakaudesta, joten ne seuraavat tilannetta tiukasti ja säätävät toimiaan sen mukaisesti. Vaikka tukiostoja nyt hieman vähennetäänkin, säilyy linja elvyttävänä. Tämän teeman kanssa päästään siis ehkä jo hieman eteenpäin, mutta todennäköisesti vielä vuodenkin päästä ihmetellään keskuspankkien toimia ja elvytyksen kestoa.

Yksi uusi aihe tällekin vuodelle sentään mahtui. Ennätyskorkean inflaatiotason säilyminen näin pitkään on ollut hieman yllättävää. Tavalliselle ihmiselle inflaatio tarkoittaa rahan ostovoiman alenemista. Erittäin hankala tilanne on tilisäästäjälle, kun korot ovat nollissa ja inflaatio syö tilillä olevan rahan ostovoimaa usealla prosentilla vuodessa. Viimeistään nyt kannattaa miettiä, miten omat säästöt säilyttävät arvonsa pitkälle tulevaisuuteen.

Onneksi uusi vuosi on aina täynnä mahdollisuuksia ja toivon, ettei taas yksi vuosi mene rajoitetussa maailmassa. Tapahtuipa kuitenkin mitä vain, yksi asia saa toistua vuodesta toiseen. Teen tänäkin vuonna uuden vuoden lupauksen: säilytän malttini kaikissa markkinatilanteissa ja pysyn omassa sijoitussuunnitelmassani.

Vakaa ja lähellä: OP Private Keski-Suomi

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset OP Mediassa

 OP Keski-Suomen op.fi-etusivulle