Tavallisten ihmisten talo
Lisää aiheesta
Asuntomessualueelle rakentaminen on mahdollisuus, joka osuu kohdalle ehkä vain kerran elämässä. Elmo Uusitalo ja Kiira Partti päätyivät messurakentajiksi Kouvolan Pioneeripuiston alueelle päähänpistosta.
”Olimme kyllä haaveilleet omakotitalossa asumisesta, mutta ajankohta ja jopa paikkakunta olivat vielä täysin auki emmekä olleet miettineet talon rakentamista”, kertovat kotiseudulleen Kouvolaan opiskelujen jälkeen palanneet Elmo Uusitalo ja Kiira Partti. Talon sekä koko alueen rakentuminen kerralla valmiiksi ja mahdolliset messutalorakentajien saamat hyödyt herättivät ensin Kiiran kiinnostuksen. Kun Elmokin sitten innostui asiasta, meinasi Kiira jo alkaa jarruttelemaan: projektin laajuus alkoi hirvittää.
Palaset loksahtivat paikoilleen ja lopullinen päätös rakentamisesta syntyi, kun oikea talotoimittaja löytyi. ”Yhteistyö Dekotalon kanssa oli heti sujuvaa ja siellä ymmärrettiin toiveemme rakentaa tavallinen, toimiva talo sekä halumme pysyä melko tiukassa budjetissa”, iloitsevat Elmo ja Kiira.
Kun puhutaan asuntomessutaloista, herää monelle mielikuva suurista luksustaloista. Projektipäällikkö Sanna Kauppi Kouvolan kaupungilta muistuttaa kuitenkin, että ihan tavalliset talot ovat enemmän kuin tervetulleita messualueelle. ”Toki alueella on myös upeita paikkoja erikoisemmille kohteille”, hän jatkaa.
Kiiran ja Elmon talo rahoitetaan asuntolainalla ja säästöillä. Elmo on säästänyt ASP-tilille, joka käytettiin, kun pariskunta osti nykyisen kerrostaloasuntonsa Kouvolan keskustasta. ”Minulla ei ole ollut ASP-tiliä, mutta olen säästänyt aina muuten ja hyvä niin. Ilman omia säästöjä emme olisi voineet tarttua tähän mahdollisuuteen.” toteaa Kiira. Pariskunta kertoo eläneensä säästäväisesti jo opiskeluaikoina: ”Asuimme kesät vanhempien luona, jotta kesätyörahoista jäi mahdollisimman paljon säästöön.”
Tiukan budjetin talossa myös neliöiden käyttö on suunniteltu mahdollisimman tehokkaasti. Kiira ja Elmo piirsivät ensin itse toivomansa pohjaratkaisun, jonka pohjalta ja valmista talomallia muokkaamalla lopullinen pohjapiirustus syntyi. ”Karsimme vielä loppuvaiheessa joitain hukkaneliöitä pois ja lopulta päädyttiin 145 neliöön,” he kertovat.
Vaikka Elmo ja Kiira eivät osallistukaan itse rakentamiseen, riittää projektissa silti työtä. Alkuvaiheen byrokratia ja paperityöt ovat hieman yllättäneet: ”Pelkästään rakennusluvan hakeminen oli yllättävän iso ja aikaa vievä urakka ensikertalaisille, mutta hyvien kumppaneiden avulla siitäkin selvittiin.” Monia päätöksiä ja valintoja on myös jo tehty ja niitä on edessä lisää rakentamisen edetessä. Päätöksenteossa vastakkain ovat monesti unelmat ja budjetti. ”Tosin joitain asioita on ollut mahdollista toteuttaa siksi, että rakennamme messutaloa,” kertoo Elmo.
Kaikista unelmista pariskunta ei toki ole tinkinyt. Kiiran toiveena oli avara ja korkea olohuone sekä aamiaiskaappi ja Elmolle laadukas sekä toimiva keittiö. ”Asun keittiössä ja tykkään kokeilla erilaisia reseptejä, vaikka en vielä itseäni kovin taitavana kokkina pidäkään,” hän kertoo. Osa unelmista odottaa puolestaan projektin etenemistä. ”Ulkoporeallas olisi ihana, mutta katsotaan nyt, miten budjetti antaa loppuvaiheessa myöten,” Kiira haaveilee.
Vaikka iso osa säästöistä on päätetty nyt käyttää rakentamiseen, ei säästämisestä ole luovuttu. ”Haluaisimme jatkaa säästämistä uusien unelmien ja tulevaisuuden varalle ja olemme laskeneet, että sen pitäisi olla mahdollista, mutta todelliset omakotitalon asumiskulut selviävät tietysti vasta asumisen myötä,” miettivät Kiira ja Elmo. Suunnitteluvaiheessa on pyritty tekemään ratkaisuja, jotka tekisivät asumisesta mahdollisimman edullista ja kuluista helposti ennakoitavia. ”Esimerkiksi kaukolämmön valitsimme sen ympäristöystävällisyyden, toiminta-varmuuden ja kustannustehokkuuden vuoksi,” sanoo Elmo.
Yksi rakentamisen klisee on, että budjetti ylittyy aina, koska kaikkeen ei ole huomattu varautua. ”Meitä jännitti ehkä eniten paalutuksen hinta, vaikka maaperätutkimuksia olikin tehty. Se on nyt kuitenkin tehty eikä yllätyksiä tullut,” huokaisevat Kiira ja Elmo. Myös asuntolainaan on neuvoteltu valmiiksi pieni puskuri. ”Keskustellessamme rahoituksesta asiakkuusasiantuntija Leena Laapas oikeastaan ilmoitti meille, että puskuri pitää olla. Hänellä taitaa olla kokemusta aika paljon useammasta rakennusprojektista kuin meillä,” naurahtaa pariskunta.
Seuraamme Kiiran ja Elmon talon rakentumista op.mediassa sekä sosiaalisessa mediassa aina kesällä 2019 pidettäviin messuihin saakka. He kirjoittavat mietteitään rakentamisesta myös omaan blogiinsa ja taltioivat fiiliksiä kuvina Instagramiin: @dekolaku
Lue myös aiempi juttumme asuntomessualueesta.