Me kaikki olemme olleet jo hyvän aikaa työelämässä, pidämme työstämme ja koemme olevamme meille sopivissa hommissa. Pastori tekee työnsä ihmisten jokapäiväisten asioiden sekä elämän ja kuoleman kysymysten parissa. Opettajat pyrkivät kasvattamaan hyviä ja oppineita kansalaisia. Minä olen töissä pankin varallisuudenhoidon palveluissa, jossa asiat liittyvät pitkälti asiakkaiden asioiden hoitamiseen sekä rahaan.

Kun keskustelu siirtyi siihen, mikä työssä turhauttaa, löysimme yllättävästi yhteisen nimittäjän: raporttien ja seurantalomakkeiden täyttelyn.

Olen ollut pankissa töissä nyt 14 vuotta. Tänä aikana työmäärä erilaisten seurantojen ja valvontaraporttien täyttämiseen on lisääntynyt tasaisen varmasti. Niiden parissa vierähtää paljon aikaa, jonka voisin käyttää asiakkaiden hyväksi suoraan tai välillisesti.

Taustalla on sääntelyn lisääntyminen. Kaikella tuolla sääntelyllä pyritään parantamaan asiakkaiden sijoittajansuojaa ja varmistamaan, että heille ei myydä sijoitustuotteita, jotka eivät heille sovi. Finanssialalla tämä kertoo siitä, että alan käytännöt ja toimintatavat eivät ole olleet myyntitilanteissa riittäviä takamaan asiakkaiden kannalta parhaita ratkaisuja.

Sääntelyn ja seurannan takana on siis luottamuspula, joka näyttää koskettavan myös pappeja ja opettajia.

Yrityksessä, jossa kaikkea toimintaa ohjaavat arvot ovat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen, luottamuspula tuntuu vieraalta ajatukselta. Uskon nimittäin vahvasti, että yrityksemme arvojen mukaan toimivat työntekijämme pyrkivät aidosti löytämään asiakkailleen parhaita mahdollisia ratkaisuja huolehtien samalla asiakkaan kokonaisedusta. Yrityksen toimintoja valvotaan sisäisesti, ja esimiehenä minun on lisäksi huolehdittava valvonnasta yksilötasolla. Mutta välillä sääntelyn, valvonnan ja seurannan lisääntyminen tuntuu siltä kuin kaikki toiminta rakennetaan mahdollisen sijoitushuijarin tai -koijarin varalta. Ja jos opettajilla ja pastorilla on sama tunne omassa työssään, mistä se kertoo meidän yhteiskunnassamme?

Rahoitusalalla pelätään, että joku huijaa toiselta rahat. Koulussa pelätään, että joku ei opetakaan niin kuin kuuluisi. Kirkossa pelätään, että pastorit eivät käytä aikaansa sielujen paimentamiseen tai tuhlaavat kirkon varoja sopimattomiin tarkoituksiin. Yleistä luottamuksen puutetta pyritään monessa paikassa paikkaamaan säännöillä, seurannoilla ja valvonnalla. Tämä on ajallemme tyypillinen ilmiö ja pyrkimys säännöillä on yhteiseen hyvään.

Mieleeni hiipii epäilys, että tämä tapa ratkaista ongelmia ei välttämättä johdakaan hyvinvoinnin ja ihmisten välisen luottamuksen kasvuun, vaan lamaantumiseen. Ja kun digitalisaatio samaan aikaa muuttaa työelämää ja toimialoja, käykö niin, että alammekin luottaa mieluummin koneeseen tai sen tuottamaan palveluun kuin ihmiseen?

Joissakin asioissa tämä on jo arkipäivää: tammikuussa oli ensimmäinen kerta, kun minua ei epäilyttänyt tilata taksia Pietarissa, sillä kone (Über) huolehti siitä, että minua ei huijata. Kun alalla ei ollut luottamusta, pystyi kone takaamaan asiakkaiden turvan. Suomessa saman markkinan ongelma on ratkaistu raskaalla sääntelyllä, jossa palveluntarjoajien määrä ja hinnat on säädelty. Tämä on nyt muuttumassa, kun teknologia alkaa mahdollistaa kuluttajalle sääntelyä laadukkaamman lopputuloksen.

Rahoitusalalla lisääntyvä sääntely saattaa luoda ympäristön, jossa tila ihmisten väliselle asioiden hoidolle käy kapeaksi ja suuri osa palveluista valuu puhtaasti digitaaliseen kanavaan. Toivon, että näin ei käy ja rahoitusalalla voidaan luoda teknologian avulla parempaa ihmiset yhdistävää asiakaskokemusta entistä läpinäkyvämmällä tavalla. Nähtäväksi jää, kuka rakentaa kuluttajan silmissä tähän parhaan palvelualustan. Olen ylpeä ja iloinen, että oma työnantajani on ryhtynyt rohkeasti varautumaan tähän tulevaan maailmaan. Uskon, että minun aikani kuluu jatkossa yhä enemmän ihmisten eikä taulukoiden parissa. Asiakkaamme hyötyvät varmasti parhaiten inhimillisen vuorovaikutuksen ja teknologian yhteispelistä.

Mutta entäpä ystäväni pappi ja opettajat? Miten heidän käy tässä yleisessä luottamuspulassa ja digitalisaation murroksessa? Toivottavasti he eivät kyllästy kutsumusammatteihinsa byrokratian paksuuntuessa vaan löytävät uusia tapoja pitää läheistä yhteyttä omiin asiakkaisiinsa, ihmisiin. Kenties teknologia voi auttaa myös heitä tässä.

​