Oppia ikä kaikki taloustaitoja
Lisää aiheesta
Taloustaidot luovat kivijalkaa itsenäiselle elämälle ja omien raha-asioiden hallinnalle.
Talousasioita ja rahan käyttöä on tärkeää opetella pienestä pitäen. Osuuspankille taloustaitojen puolesta toimiminen on luontevaa vastuullisuustyötä. OP Tampere tukee koululaisten Yrityskylää, opettaa talous- ja raha-asioista kouluissa ja sosiaalisessa mediassa sekä valmentaa talousongelmiin ajautuneita nuoria. Kesäduuni OP piikkiin -kampanjassa pankki lahjoittaa yhdistyksiin kesätyöpalkkoja 15–17-vuotialle nuorille, jotka saavat näin ensikosketuksen työelämään ja oman rahan ansaitsemiseen.
Uudenlaisia taloustaitoja tarvitsevat myös ikäihmiset
Varttuneempaa väestöä tuetaan pankkialan murroksessa sujuvampien palveluiden pariin. Sähköistä asiointia voi halutessaan opetella yhdessä pankin asiantuntijan tai seniorityön osaajan kanssa.
Jos digiasiointi ei onnistu tai tunnu luontevalta, selviää pankkiasioiden kanssa hyvin myös ilman tietokonetta, älypuhelinta ja verkkoa: maksukortti, laskujen maksuun tarkoitetut maksupalvelukuoret ja suoramaksu sekä tilitapahtumista tiedottavat Tiliviesti-palvelun tekstiviestit helpottavat arkea.
Senioriopas kokoaa selkeään muotoon ohjeet sujuvaan pankkiasiointiin ilman sähköisiä palveluita. Seniorioppaan voi ladata ja tulostaa OP:n www-sivulta www.op.fi/seniorit
Innostusta ja ohjausta raha-asioihin
Osuuspankin taloustaitotunnit koululaisille, talouswebinaarit opiskelijoille ja finanssikoutsien vinkit somessa ovat osuuspankin tapoja kannustaa nuoria kiinnostumaan ja huolehtimaan taloudestaan. Joskus kuitenkin raha-asioiden hallinta uhkaa karata käsistä. Rahavaikeuksiin joutuminen ahdistaa ja aiheuttaa myös hankaluuksia arkisissa mutta tärkeissä asioissa, kuten vuokra-asunnon saamisessa. Valtakunnallisessa Taloustaitohankkeessa myös osuuspankin ammattilaiset auttavat nuoria, joilla on ongelmia tulojen ja menojen tasapainottamisessa, laskujen maksamisessa tai vaikkapa tukien hakemisessa.
Haluamme auttaa niin nuoria kuin iäkkäämpiäkin saamaan omat talousasiat hallintaan ja näin vahvistaa heidän luottamustaan tulevaisuutta kohtaan, kiteyttävät asiakkuusneuvojina ja finanssikoutseina työskentelevät Elli Tyysteri ja Taru Kaustinen OP Tampereesta.
Lue lisää op.fi/tampere/vastuullisuus
Osuuspankki tukee taloustaidoissa
- Yrityskylässä 6.-luokkalaiset harjoittelevat prosenttilaskua, taloustaitoja ja yhteiskuntaoppia sekä tutustuvat verotukseen ja työelämään. 9.-luokkalaiset puolestaan johtavat kilpaa yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla.
- Taloustaitotunneilla kouluissa opetellaan ikään sopivalla tavalla raha-asioita ja valmistaudutaan HYOL:n järjestämää ja OP:n tukemaa Taloustaitokilpailua varten.
- Finanssikoutsit opastavat sosiaalisessa mediassa, YouTubessa ja erilaisissa tilaisuuksissa.
- Taloustaitohankkeessa tuetaan rahavaikeuksiin joutuneita nuoria.
- Varttuneempaa väestöä neuvotaan verkkopankin tai muulla tavoin asiointia helpottavien palveluiden käyttämisessä.
Toteutamme omistaja-asiakkaidemme valitsemia vastuullisuustekoja, jotka näkyvät ja tuntuvat. Kerro meille, millaisia vastuullisuustekoja toivot meidän tekevän. Vastaa Kaikkien aikojen tekoja -kyselyyn 19.9.-9.10.2022 |
Lue lisää:
Omistaja-asiakkaat kertoivat, millaisia tekoja eri puolella Suomea tulisi tehdä: näin toimimme.