Ensikosketus työelämään
Lisää aiheesta
Kesällä 2022 OP Uusimaan alueella oli tarjolla yhteensä 520 työpaikkaa OP:n piikkiin 185 yleishyödyllisessä yhdistyksessä. Tänä vuonna kampanja toteutettiin jo yhdeksättä kertaa.
JES, MÄ SAIN PAIKAN! oli kirkkonummelaisen Weera Taimelan, 17, ensimmäinen ajatus, kun hän sai tiedon elämänsä ensimmäisestä kesätyöpaikasta: leiriohjaajan pestistä Hippo-Megaleirillä.
FC Kirkkonummen ja Kirkkonummi Rangersin järjestämällä yleisliikuntaleirillä lapset pääsivät tutustumaan useisiin eri liikuntalajeihin. Kolmen vastuuohjaajan lisäksi leirillä oli 12 kesätyöntekijää. Kahden leiriviikon aikana itse jalkapalloa ja partiota harrastava Taimela vahti lapsia ja vietti aikaa heidän kanssaan.
– Parasta on ollut ulkona oleminen ja leiriviikon vikana päivänä saadut jätskit.
Taimelan kesätyön palkasta 400 euroa maksoi OP Uusimaa. Vuonna 2021 toteutetun kyselyn mukaan OP Uusimaan omistaja-asiakkaat pitivät pankin tärkeimpänä vastuullisuustekona nuorten työllisyyden ja talousosaamisen tukemista.
Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta tuki ohjautuu juuri omistaja-asiakkaille tärkeään kohteeseen. Työllistäessään nuoren yhdistys sitoutuu noudattamaan Vastuullisen kesätyön periaatteita.
Kesätyöntekijöiden palkkaamiseen saadut avustukset ovat yhdistyksille kullan arvoisia, sanoo FC Kirkkonummen toiminnanjohtaja Sami Rukkila. Hän iloitsee myös siitä, että kesätyöntekijät hoitavat tunnollisesti annetut työtehtävät ja osaavat heittäytyä lasten kanssa.
– Nuoret osaavat eläytyä leiritunnelmaan!
Rukkilan mukaan kesän leireille tuli 39 taitavasti laadittua kesätyöhakemusta. Periaatteessa jokainen olisi voinut tulla valituksi työhön.
– Meillä oli työnantajana todella vaikea valita lukuisista hakemuksista työntekijät meille töihin. Kannustan kaikkia nuoria hakemaan oman mielenkiinnon mukaan useisiin paikkoihin ensi keväänä, hyvissä ajoin ennen kesää.
Toteutamme omistaja-asiakkaidemme valitsemia vastuullisuustekoja, jotka näkyvät ja tuntuvat. Kerro meille, millaisia vastuullisuustekoja toivot meidän tekevän. Vastaa Kaikkien aikojen tekoja -kyselyyn 19.9.-9.10.2022 |
Lue lisää:
Omistaja-asiakkaat kertoivat, millaisia tekoja eri puolella Suomea tulisi tehdä: näin toimimme.