Suomalaiset ovat tunnetusti mökkikansaa, jotka viihtyvät kesäisin niin tuhansien järvien kuin meren äärellä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan meillä Suomessa on yhteensä yli puolimiljoonaa mökkiä, ja näistä merkittävä määrä on vesistöjen tuntumassa. Ei siis ole ihme, että niin moni lähettelee aidosti lomaterveiset laiturinnokasta. Monessa paikassa perinteiset tee se itse -laituriratkaisut voivat varmasti olla päteviä ja ajavat käyttötarkoituksensa sellaisenaan. Ihmiset kuitenkin kääntyvät yhä enenevässä määrin laituriratkaisuissaan ammattilaisten puoleen.

”Laituri ei ole pelkkä veneen kiinnityspaikka, vaan kokonaisvaltainen yhteys maalta merelle tai järvelle ja toisinpäin. Hyvä laituri tarjoaa suojaa ja toiminnallisuutta, niin ammattikäytössä kuin vapaa-ajanviettopaikkana. Liian usein kuulee asiakkaiden suusta, että laituri on totaalisen väärässä paikassa tai se on liian pieni käyttötarkoitukseen nähden. Näissä tilanteissa meidän ammattilaisemme kuuntelevat herkällä korvalla asiakkaan toiveita ja tarpeita uuden laiturin suhteen”, kertoo A-Laitureiden toimitusjohtaja Hannu Ylärinne.

Laiturin suunnittelussa huomioi nämä asiat:

  1. Tutustu kunnan rakennusmääräyksiin. Mieti ennakoidusti myös naapurisi näkemystä.
  2. Laiturin paikka. Onko nykyinen laituri oikeassa paikassa säärasitus, kulku ja käyttötarkoitus huomioiden vai tulisiko se miettiä uudelleen?
  3. Käyttötarkoitus ja käyttäjäkunta. Mitä kaikkea laiturilla tehdään ja mihin sen tulisi taipua.
  4. Rakentamisen aikataulu ja budjetti.
  5. Muista myös huolto. Laituri on sitä kestävämpi, mitä paremmin sen huolloista huolehditaan.
OP-Media-A-Laiturit-Hannu-Ylarinne.jpg

”Kun liikutaan vesillä, yksi tärkeimmistä asioista on turvallisuus – eikä laituri ole poikkeus. Vankka ja laadukas laituri on oikein varusteltuna investointi, joka tuo turvallisuutensa myötä myös mielenrauhaa”, Ylärinne muistuttaa.

Mikä laiturissa maksaa?

Kun jo aikansa eläneen tai jäiden mukanaan viemän laiturin tilalle aletaan suunnitella uutta, entistä kestävämpää ja järeämpää laituriratkaisua, herää usein kysymys kustannuksista. Mikä betoniponttonilaiturissa oikein maksaa?  ”Yksiselitteinen vastaus on aikaa ja olosuhteita kestävät materiaalit, kotimainen valmistusprosessi sekä asennus ja huolto”, Ylärinne summaa.

”Monikaan rakennelma ei joudu yhtä kovalle koetukselle, kuin laituri Suomen olosuhteissa. Kesäisin porottava aurinko, syksyllä piiskaavat myrskyt sekä talven tuomat jäät ja pakkanen rasittavat kaikki omalta osaltaan rakennelmaa ympäri vuoden. Keväällä kuitenkin odotamme, että laituri on valmiina palvelemaan meitä uuden kesäkauden koittaessa aktiviteetteineen ja huveineen”, Ylärinne jatkaa.

Ylärinne kertoo, että A-Laitureiden kaikissa tuotteissa laatu kulkee mukana aina suunnittelun alusta tuotteen asennukseen ja huoltoon saakka. ”Kaikki tuotteemme suunnitellaan ja testataan Suomessa; näin tuotekehitys ja itse tuotanto toimivat saumattomasti yhteen. Tässä hyödynnämme muun muassa koko suunnittelu- ja tuotantokaaren kattavia kestävyystestejä varmistaaksemme, että asiakkaamme saavat vain parhaita ja mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita, joille myönnämme takuun”, Ylärinne toteaa.

Jokaisen laituria käyttävän tulisi muistaa, että myös laiturin huolto on ensiarvoisen tärkeää. Tämän voi tehdä yhtä lailla itse kuin jättää ammattilaisille. Erityisesti sukellusta vaativiin huoltotöihin kuten ankkurointien uusimiseen tai poijujen ja laiturikettinkien tarkistuksiin on hyvä tilata ammattilainen paikalle. Mutta kuinka monta vuotta pitäisi säästää ja kitkutella vanhan laiturin varassa, jotta voisi hankkia turvallisen ja kestävän betoniponttilaiturin?

Joskus laiturihankinta on väistämättä edessä, vaikka tähän ei varsinaisesti olisi budjettia ennakkoon varattu. Silloin kannattaa miettiä laiturin hankintaa rahoituksen avulla. Esimerkiksi 15 000 €:n arvoisen laituriprojektin voi rahoittaa kätevästi OP:n Myyntirahoituksella. Näin asiakas maksaa hankinnan kätevästi kk-maksulla, jolloin 15 000 €:n sijaan hän maksaa luottoa 180 €/kk. Luotto on maksettavissa pois kerralla kesken sopimuskauden ilman, että siitä aiheutuisi asiakkaalle lisäkuluja. Kyseessä on vakuudeton kertaluotto, johon ei lisävakuuksia tarvita.

”Erityisesti kannattaa muistaa, että esimerkiksi saarimökin arvoon vaikuttaa suoraan sähkön ja porakaivon lisäksi se, millaisessa kunnossa kohteen laituri on tai onko sitä lainkaan olemassa. Laiturihankinta tulisikin ajatella enemmin investointina, joka omalta osaltaan nostaa myös itse kohteen arvoa”, Ylärinne summaa.

OP-Media-A-Laiturit-Raisio.jpg
A-Laiturit Oy:llä on yli 2000 neliön laituritavaratalo Raisiossa.

A-Laiturit Oy:

  • Suomalainen perheyritys, perustettu vuonna 1992
  • Markkinajohtaja Suomessa, n. 250 laituritoimitusta vuodessa
  • Tuotanto- ja myyntitilat Raisiossa vuodesta 2011
  • Vakituinen henkilökunta 20 henkeä, sesonkiaikana n. 50 henkeä
  • Valtakunnallinen jälleenmyyntiverkosto
  • Laituritavaratalo, jossa pitkälti yli 300 tuotetta heti mukaan

Me Yrityspankissa olemme yrityksesi paikallinen, vahva kumppani. Asiakkaanamme saat saman katon alta kaikki yrityksesi tarvitsemat pankki- ja vakuutuspalvelut. Päätöksentekomme tapahtuu paikallisesti, yritystäsi lähellä. Ota meihin yhteyttä soittamalla p. 0100 05151 tai sähköpostitse turun.seudun.yrityspankki@op.fi

Paikalliset asiantuntijat ja yhteystiedot löydät täältä.