Muotoilijan työssä kaikista olennaisinta on empatia – kyky asettua toisen asemaan. Empatia on hyvä erottaa sympatiasta. Sympatia on toisen ymmärtämistä – mitä sitäkin toki tarvitaan – mutta empatia on maailman näkemistä toisen silmin. Kun muotoilemme palveluja eri kohderyhmille, on tärkeää kyetä näkemään maailma jokaisen yksilön silmin.

Muotoilijan tehtävänä on suunnitella palvelut niin, että ne ovat tarjolla kaikille. Voisi jopa sanoa, että muotoilijana saa olla eräänlaisena asiakkaan edunvalvojana. Tällä hetkellä meitä puhuttaa erityisesti ensi vuonna voimaan tuleva saavutettavuusdirektiivi, jolla varmistetaan, että kaikkia digitaalisia palvelujamme voi käyttää esimerkiksi aisti- tai liikuntarajoitteista huolimatta. Suunnittelussa huomioimme yleensä valtaväestön ja suuret massat, mutta tarkemmalla tasolla voidaan varmistaa, että emme sulje ketään palveluiden ulkopuolelle; esimerkiksi perheitä on monenlaisia, ja erilaisille perheille on merkityksellistä, että emme puhu vain ”isästä ja äidistä”.

OP:n osuustoiminnallisuuteen kuuluu hyvinvoinnin edistäminen liiketoiminnan ohella. Edellä mainitut esimerkit kertovat siitä, kuinka varmistamme yhdenvertaisuuden liiketoiminnallisessa roolissamme. Yhteisöllisessä roolissa olemme mukana edistämässä yhteiskunnan hyvinvointia. OP Helsinki ja Pivo ovat tänä vuonna Helsinki Pride -tapahtuman virallisia kumppaneita, mikä saa minut tuntemaan taas hieman lisää ylpeyttä työnantajastani.

Yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole tietenkään vain yritysten, vaan myös jokaisen yksilön tehtävä. Siinä missä olemme muotoilijoina varmistamassa palveluiden saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta, voimme yksilöinä liittyä yhdenvertaisuuden edistämiseen osallistumalla esimerkiksi Helsinki Pride -kulkueeseen tai miettimällä yksittäisiä arjen tekoja.

Olen itse kahden Etelä-Afrikasta adoptoidun tytön isä ja saanut lasteni kautta osani rasismista. Törmäämme usein niin sanottuun positiiviseen rasismiin, jossa tyttöjeni erilaisuutta korostetaan positiivisten asioiden kautta. Pohdin monesti, kuinkahan monen kantasuomalaisen näköisen lapsen hiuksiin on tartuttu kysymättä ja sanottu ”voi kuinka ihanat hiukset”, tai kuinka monelta ydinperhettä muistuttavalta perheeltä on kysytty lasten kuullen ”ovatko nuo oikeita sisaruksia?”. Pyrin vastaamaan uteliaille kärsivällisesti, mutta tilanteista jää silti kokemus siitä, että olemme erilaisia ja se myös pistää silmään. Kyseiset tuntemukset taas johtavat ennen pitkää eriarvoisuuden kokemukseen.

Näissäkin tilanteissa voisi empatialla olla käyttöä. Annetaan kaikkien olla erilaisia ja omanlaisia!

Iloista Pride-viikkoa toivottaen,

Tuomas Manninen