Taloustaidot haltuun jo nuorena
Lisää aiheesta
Oman talouden hallitseminen on elintärkeä taito. Nuorena aloitettu omien menojen suunnittelu ja säästäminen opettavat järkevään rahankäyttöön.
Suomalaisten nuorten talousosaaminen on hyvällä tolalla, mutta ääripäät korostuvat, kertoo OPn yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Telkkä.
– Osalla taloudenhallinta lähtee nuorena väärille raiteille ja täysi-ikäisiksi tultuaan he ajautuvat pikavippikierteeseen, joka johtaa maksuhäiriömerkintöihin.
Telkkä neuvoo nuoria pysymään pikavipeistä kaukana, vaikka ne voivatkin tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta silloin, kun rahat ovat tiukilla.
– Pikavippien korot ovat suuret, minkä takia pienikin lainasumma kasvaa nopeasti suureksi. Niitä maksaessa ajautuu helposti kierteeseen, kun vanhaa pikavippiä maksetaan pois uudella, Telkkä sanoo.
Omien taloustaitojen pohja rakennetaan jo nuorena. Oleellista oman talouden hallinnan kannalta on ymmärtää, mistä rahaa tulee ja mihin se menee.
– Taloustaidot ovat tärkeä osa kansalaistaitoja. Se, että ymmärtää, mistä talouden hallinnassa on kyse, auttaa elämässä eteenpäin.
Yleistyvät mobiili, netti- ja korttimaksaminen voivat hämärtää rahan hahmottamista. Tarkkailemalla omia tuloja ja menoja esimerkiksi OPn Pivo Junior -palvelun kautta oppii ymmärtämään, mikä omalta tililtä syö rahaa
Seuraa menoja kuukausi
Nuoren tulonlähteinä ovat yleensä vanhemmilta saatu viikko- tai kuukausiraha, erilaiset lahjarahat ja kesätyötulot. Vaikka rahaa ei olisikaan käytössä paljon, on tärkeää opetella jo nuorena suunnittelemaan omaa talouttaan ja tarkkailemaan, mihin rahaa kuluu. Muuten voi käydä helposti niin, että rahaa ei ole silloin kuin sitä tarvitsisi ja jokin tärkeä hankinta jää tekemättä.
Vanhempana omien menojen hahmottaminen kuuluu tärkeänä osana taloudenhallintaan. Ilman suunnittelua raha ei välttämättä riitä kaikkien laskujen maksuun tai ruokaan.
Hyvä tapa selvittää, mihin omat rahat kuluvat, on pitää kirjaa esimerkiksi kuukauden ajan omista menoista.
– Seurantajakson jälkeen voi miettiä, onko raha mennyt sellaiseen tarkoitukseen, mihin ajatteli sen menevän, Telkkä sanoo.
Joskus menojen ylös kirjaaminen voi olla herättävä kokemus, kun näkee mihin kaikkeen raha oikeasti on kulunut. Pienistä heräteostoksista, kahvitteluista ja herkuista kertyy yllättävän suuria summia. Mieti olivatko tekemäsi hankinnat tarpeellisia vai olisitko voinut ostaa samalla rahasummalla jotain mielekkäämpää.
Osa viikkorahoista säästöön
Harvalla on varaa ostaa kaikkea samantien, vaan isommat hankinnat vaativat säästämistä. Aina kaikkia menoja ei voi myöskään suunnitella etukäteen ja siksi säästöjä olisi hyvä olla myös yllättävien menojen varalle.
– Kun oppii säästämään, se auttaa elämässä eteenpäin. Aikuisena on tärkeää osata säästää esimerkiksi omaa asuntoa tai muita isoja hankintoja varten.
Säästämistä voi harjoitella jo nuorena, vaikka tulot eivät olisikaan suuret.
– Kaikkea rahaa ei kannata kuluttaa heti, vaan osa rahasta kannattaa laittaa säästöön. Jos saa viikkorahaa esimerkiksi 20 euroa, voi koittaa laittaa siitä säästöön aina 5 euroa. Pienistä summista kertyy ajan kuluessa isoja, Telkkä neuvoo.
Isommat rahasummat, kuten syntymäpäivä- ja rippilahjarahat kannattaa laittaa talteen ja miettiä rauhassa haluaako tehdä niillä jotain hankintoja vai jättää säästöön tulevaa varten.
Jos tuottojen hakeminen omilla säästöillä kiinnostaa, nuori voi halutessaan myös sijoittaa. Alaikäisenä sijoitukset tulee tehdä kuitenkin vanhempien suostumuksella.
– Kehottaisin kaikkia nuoria keskustelemaan vanhempiensa kanssa omasta taloudestaan ja siitä, mitä rahoilla kannattaa tehdä.