Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tavoitteena oli osallistaa osuuspankin omistaja-asiakkaat vaikuttamaan oman osuuspankin vastuullisuustyöhön ja sitä kautta toimialueen tulevaisuuteen. Kysely toteutettiin OP Mediassa 18.9.–29.10.2023, ja Pohjolan OP hyödyntää sen tuloksia päätöksenteossaan.

Tämän syksyn kyselyn perusteella Pohjolan OP:n omistaja-asiakkaille keskeisimpien vastuullisuusteemojen kohteita olivat lapset ja nuoret sekä seniorit. Luonnon hyvinvoinnin tukeminen erottui edelleen erityisesti avoimissa vastauksissa tärkeänä.

– Kaikkien aikojen teot tuovat Pohjolan OP:n vastuullisuusohjelmaa eläväksi. Haluamme tietää, mikä omistaja-asiakkaillemme on tärkeää ja millaiseen vastuullisuustyöhön meidän tulisi erityisesti panostaa Pohjois-Suomessa, sanoo pankinjohtaja Jari Anttila.

­Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen oli viime vuonna kyselyssä kolmossijalla, kun se on nyt siirtynyt kärkeen.

– Taantuma, korkojen nousu ja tiukka taloustilanne vaikeuttavat monen perheen arkea, joten meille on tärkeää tehdä oma osuutemme tilanteen helpottamiseksi. Ajankohtainen ja toiseksi tärkein teema oli fiksun rahankäytön opettaminen lapsille ja nuorille. Kolmanneksi tärkeimpänä omistaja-asiakkaamme pitivät turvallisen digiasioinnin opastamista senioreille, Anttila kertoo.

Kyselytuloksista käytännön tekoihin

Kyselyn tulokset sekä omistaja-asiakkailta ja hallinnolta saadut spontaanit ideat vaikuttavat monella tavalla Pohjolan OP:n paikallisiin vastuullisuustekoihin.

– Tuemme esimerkiksi vuosittain kymmenien alueemme yhdistysten ja seurojen toimintaa. Ne voivat hakea tänäkin vuonna meiltä sponsorointikumppanuutta 14.11.–31.12.2023 sähköisen haun kautta. Kun valitsemme uusia kumppaneita, otamme huomioon omistaja-asiakkaidemme toiveet. Jatkamme myös aktiivista panostusta seniorien digitaitojen opastukseen päivittäisissä asiakaskohtaamisissa, Pohjolan OP:n Senioriluurissa ja erillisissä Varmuutta verkkoon -tilaisuuksissa ympäri vuoden, Anttila havainnollistaa.

Valtakunnallisesti osuuspankkien yhteiseen Kaikkien aikojen tekoja -kyselyyn vastasi lähes 49 000 henkilöä, joista lähes 2 800 oli Pohjolan OP:n omistaja-asiakkaita. Vastausten pohjalta osuuspankit toteuttavat eri puolilla Suomea mm. taloustaito-opetusta, tukevat nuorten työllistymistä ja järjestävät digitaalisen asioinnin opastuksia.

Pohjolan OP:n vastuullisuustekojen toteutumista on mahdollista seurata osoitteessa op.fi/pohjolan/vastuullisuus sekä pankin sosiaalisen median kanavissa. 

Lue Pohjolan OP:n Senioriluurista: Pohjolan OP:n Senioriluurissa asiointi on helppoa ja turvallista